Mahasyöpä?

Millaisia oireita mahasyövässä on?

Isoäitini on kuollut kyseiseen syöpään, mutta koskaan ei tainnut tulla puheeksi ne alkuoireet jne.- perheelle sairaus tuli aikalailla "puun takaa". Uskon että mummo vähän suojeli perhettään.

Itse olen käynyt tähystettävänä joitakin vuosia sitten tunnistamattomien mahakipujen vuoksi ja joudun 5v. kontrolliin, koska suolistosta löytyi ns. vaarattomia rasvakasvaimia (virallista nimeä en muista). Tähän tulevaan kontrolliin on vielä pari vuotta ja nyt olen alkanut epäillä, että toimenpidettä pitäisi ehkä aikaistaa.

Mahani on ollut viimeaikoina usein todella kipeä. Ei jatkuvasti, mutta useamman kuukauden. Välillä kivut ovat todella viiltäviä ylhäältä alaspäin ja välillä taas tuossa vasemmaalla edessä ilmesesti jossain suolenmutkassa. Toisinaa satuu lantioon ja kipuilee tuonne reiteen asti. Olen joutunut kipujen pahimmillaan ollessa syömään särkylääkkeitä ja lihasrentoutuslääkkeitä saadakseni nukuttua.

Maha on nykyään tosi usein sekaisin ja joskus uloste on vihreää jonka epäilen olevan verenväri.

Olen siitynyt laktoosittomiin tuotteisiin, mutta tällä ei ole mahantoiminnan kannalta ollut lähikuukausina paljokaan merkitystä.

Minulla on tosin ollu aika raskas elämäntilanne viimeaikoina joten kyse voi olla stressinaiheuttamastakin kivusta.. ehkä?!
616021
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lääkäriin,minä vetkuttelin vuosikausia oudon kivun
kanssa maksanseudulla ja sepittelin itselleni ties mitä ,keliakiia ,lopetin siihen liittyvät ruuat ja vaiva oli välillä pois ja taas tuli takasi,no taas panin ilmavaivojen piikkiin ja milloin mitäkin lonkkakipuun ynm,sittempä ulostus
oli vihreähköä ja musteni jatkossa, rutiinissa sitten hg olikin 82 ja sen jälkeen tähy ja ct koepalat paksunsuolen syöpä löytyi siitäpä jatko sitten alkoikin sujua,puolet suolesta pois ja nyt solunsalpaaja hoidot puolivuotta ja sen jälkeen ties mitä.Elikkä nyt menet kiireesti lääkäriin ja vaadit tutkimukset he kyllä sitten huolehtii ja neuvoo loput.eihän se välttämättä ole vakavaa mutta kannattaa sulkea pahin pois,niin mielenrauhan saat.

Äänestä
  • mulla ollut myös usemman vuoden vatsa kipeä,lähinnä just maksan seutu joka säteilee selän puolelle.lekurissa olen juossut,ylävatsan ultra ok,ylävatsan tähy ok,maksa-arvo hiukan koholla.laktoosi-intoleranssi todettiin.mulla ulosteet ei tummia,enempi kelletäviä.mitähän tämä on?

    Äänestä

Hei, tuttua tekstiä kaikki sun oireesi. Mulla puhkesi viime kesänä vatsahaava, ja sen jälkitarkastuksessa otetussa koepalasta todettiin mahasyöpä. Mun syöpä oli vasta alullaan, että voitiin vatsalaukku poistamalla hävittää syöpäsolut. Ota pikaisesti yhteyttä lääkäriin ja
otata helikobakteeri-testi. Jos sulla puhkeaa vatsahaava ja sulla on heliko, niin syövän todennäköisyys on suuri.

Äänestä
  • Osaatko sanoa voitatko nämä oireet häipyä itsestään ja silti olisi syöpä kyseessä? Eli onko olemassa jokin ns. kivuton aste ja sitten ne kivut hyökkää uudella teholla..

    Elämäntilanteessani on nyt tapahtunut muutos ja tämän jälkeen vatsakivut ovat huomattavasti vähentyneet, myös selkäkivut ja se suoliston möyriminen (jonka katson viittaavan juuri vatsahaavaan) on vähentynyt. Pystyn nykyään myös nukkumaan yöni ilman lääkkeitä ja uni on katkeamatonta.

    Asia huolestuttaa minua kyllä edelleen.

    Äänestä

  • mietiskelee edelleen.. kirjoitti:

    Osaatko sanoa voitatko nämä oireet häipyä itsestään ja silti olisi syöpä kyseessä? Eli onko olemassa jokin ns. kivuton aste ja sitten ne kivut hyökkää uudella teholla..

    Elämäntilanteessani on nyt tapahtunut muutos ja tämän jälkeen vatsakivut ovat huomattavasti vähentyneet, myös selkäkivut ja se suoliston möyriminen (jonka katson viittaavan juuri vatsahaavaan) on vähentynyt. Pystyn nykyään myös nukkumaan yöni ilman lääkkeitä ja uni on katkeamatonta.

    Asia huolestuttaa minua kyllä edelleen.

    Syöpä on sellainen ISOPIRULAINEN tauti, joka ei
    välttämättä ilmoittele itsestään ennenkuin on liian myöhäistä. Minkälainen suhde sulla on
    alkoholiin, onko kipusi haima-tai maksatulehduksen
    aiheuttamia. Haimatulehduksessa kipu säteilee myös selkään. Kehoittaisin sinua kuitenkin käätymään lääkärin puoleen ja pääsevän tähystykseen. Mikään ei ole niin inhoittava tunne
    kuin epätietoisuus, jos itse epäilee, siitä onko
    minulla syöpä vai ei.

    Äänestä

  • vatsalaukuton kirjoitti:

    Käytän aika vähän ja harvoin alkoholia. Suunnilleen 6 krt/vuosi.

    Tosin olen huomannut, että silloin harvoin kun otan vettä väkevänpää, niin mahaa kuumottaa seuraavana päivänä. Kylmät kääreet tuossa vatsanpäällä tai viileät suihkut tekevät "nannaa". Joten voipa olla, että sisuskaluissa on jotain hämminkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mietityttää kirjoitti:

Millaisia oireita mahasyövässä on?

Isoäitini on kuollut kyseiseen syöpään, mutta koskaan ei tainnut tulla puheeksi ne alkuoireet jne.- perheelle sairaus tuli aikalailla "puun takaa". Uskon että mummo vähän suojeli perhettään.

Itse olen käynyt tähystettävänä joitakin vuosia sitten tunnistamattomien mahakipujen vuoksi ja joudun 5v. kontrolliin, koska suolistosta löytyi ns. vaarattomia rasvakasvaimia (virallista nimeä en muista). Tähän tulevaan kontrolliin on vielä pari vuotta ja nyt olen alkanut epäillä, että toimenpidettä pitäisi ehkä aikaistaa.

Mahani on ollut viimeaikoina usein todella kipeä. Ei jatkuvasti, mutta useamman kuukauden. Välillä kivut ovat todella viiltäviä ylhäältä alaspäin ja välillä taas tuossa vasemmaalla edessä ilmesesti jossain suolenmutkassa. Toisinaa satuu lantioon ja kipuilee tuonne reiteen asti. Olen joutunut kipujen pahimmillaan ollessa syömään särkylääkkeitä ja lihasrentoutuslääkkeitä saadakseni nukuttua.

Maha on nykyään tosi usein sekaisin ja joskus uloste on vihreää jonka epäilen olevan verenväri.

Olen siitynyt laktoosittomiin tuotteisiin, mutta tällä ei ole mahantoiminnan kannalta ollut lähikuukausina paljokaan merkitystä.

Minulla on tosin ollu aika raskas elämäntilanne viimeaikoina joten kyse voi olla stressinaiheuttamastakin kivusta.. ehkä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu