Rikos luontoa

Taas päästivät jonkun aktivistiryhmän toimesta 8000 minkkiä häkeistään luontoon.

Tuon pahempaa luontorikosta, ei sitten öljypäästön jälkeen olekkaan ja tuo oli harkittua ja tahallista.

Tuollainen määrä minkkejä irrallaan luonnossa, ei niitä kaikkia sieltä kiinni saada ja osa jää metsiin lisääntymään, loppujen paleltuessa ruuanpuutteeseen talven pakkasissa.

Vastaavia vahingontekoja esiintyy vuosittain useita, suomen oikeuslaitoksen langettamat tuomiot on olleet naurettavi ja jopa kannustavia.

Sakkorangaistuksen tai ehdollisen vankeustuomion langettaminen on tuollaiselle ryhmälle turhaa.
Varattomiksi tekeytyviltä ei sakottamalla ja korvauksia määräämällä saada mitään ja ehdollistuomio aiheuttaa vain oikeuslaitosta ja yleistä moraalikäsitystä pilkaavat hörönaurut.

Suomen oikeuslaitoksen on nyt aika ryhdistäytyä ja lopettaa rikollisten hyysääminen.
No aina vedotaan vankilapaikkojen kalleuteen ja varojen riittämättömyyteen, sitähän se on, mutta rikollisryhmän aiheuttamat vahingotkaan ei halpoja ole.

Ehdotankin, kun suomella on saatavia neuvostoliitolta , eli valtion velkaa, voitaisiin niitä kuitata ostamalla sieltä vankeinhoitopalveluja.
Neuvostoliiton kriminaalihuollon kustannustehokkuus on omaa luokkaansa ja samalla rahalla sieltä saisi useammalle vankilapaikan, tai vastaavasti pitemmän tuomion ja siellä opetetaan jopa ruumillista työtäkin tekemään.

Toivonkin, että vahingon aiheuttanut ryhmä sekä tekijät saadaan kiinni ja heille määrätään rangaistus, joka ei naurata.
5299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saa tarhoille minkäänlaista hälytysjärjestelmää..ei luulis olevan vaikeeta

Äänestä

Onhan se tietenkin hullua, että Suomen kaltaisessa muuten niin rauhallisessa maassa antaa valtionsyyttäjäkin tällaisten terroristien mellastaa mielensä mukaan. Eikä tunnu oikein hyvältä, että noita sairaita hörhöjä vastaan joudutaan hankkimaan kalliita hälytysjärjestelmiä.
Mutta jos hankitaan niin eikö vvoitaisi kehittää sellaisia laitteita, joilla ekoterrosistit saatuaan tuskallisen sähköiskun tulisivat merkityiksi niin, että heidät voitaisiin sen perusteella helposti tunnistaa. Ja kun heidät on saatu kiinni ja kiikutettu Venäjälle vankilaan niin heidät merkittäisiin näkyvällä esim. otsaan tehtävällä tatuoinnilla niin että joskus mahdollisesti vapauduttuaan he olisivat loppuikänsä merkittyjä ja helposti tunnistettavia.

Äänestä
  • susta ne ei oo mitään?

    Äänestä

  • mites kirjoitti:

    susta ne ei oo mitään?

    Luen näihin hörhöihin ja siten myös samalla kovilla tuntuvilla rangaistuksilla tuomittaviin mainitsemasi pedofiilit, eläimiinsekaantujat, raiskaajat, verovaroilla keinottelevat sosiaalipummit, työnvieroksujat, tarpeettoman ja tuottamattoman virkakoneiston kasvattajat...

    Äänestä

  • Pelle Peloton kirjoitti:

    kuulutko sinä hörhöihin ja jos et mielestäsi niin voinko silti sanoa sinua hörhöksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastaan kirjoitti:

Taas päästivät jonkun aktivistiryhmän toimesta 8000 minkkiä häkeistään luontoon.

Tuon pahempaa luontorikosta, ei sitten öljypäästön jälkeen olekkaan ja tuo oli harkittua ja tahallista.

Tuollainen määrä minkkejä irrallaan luonnossa, ei niitä kaikkia sieltä kiinni saada ja osa jää metsiin lisääntymään, loppujen paleltuessa ruuanpuutteeseen talven pakkasissa.

Vastaavia vahingontekoja esiintyy vuosittain useita, suomen oikeuslaitoksen langettamat tuomiot on olleet naurettavi ja jopa kannustavia.

Sakkorangaistuksen tai ehdollisen vankeustuomion langettaminen on tuollaiselle ryhmälle turhaa.
Varattomiksi tekeytyviltä ei sakottamalla ja korvauksia määräämällä saada mitään ja ehdollistuomio aiheuttaa vain oikeuslaitosta ja yleistä moraalikäsitystä pilkaavat hörönaurut.

Suomen oikeuslaitoksen on nyt aika ryhdistäytyä ja lopettaa rikollisten hyysääminen.
No aina vedotaan vankilapaikkojen kalleuteen ja varojen riittämättömyyteen, sitähän se on, mutta rikollisryhmän aiheuttamat vahingotkaan ei halpoja ole.

Ehdotankin, kun suomella on saatavia neuvostoliitolta , eli valtion velkaa, voitaisiin niitä kuitata ostamalla sieltä vankeinhoitopalveluja.
Neuvostoliiton kriminaalihuollon kustannustehokkuus on omaa luokkaansa ja samalla rahalla sieltä saisi useammalle vankilapaikan, tai vastaavasti pitemmän tuomion ja siellä opetetaan jopa ruumillista työtäkin tekemään.

Toivonkin, että vahingon aiheuttanut ryhmä sekä tekijät saadaan kiinni ja heille määrätään rangaistus, joka ei naurata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu