Omassa ja puolisoni suvussa olen huomannut, että lapset ja lapsenlapset eivät todellakaan ole tasa-arvoisia vanhempiensa ja isovanhempiensa silmissä. Surullista. Enää ei niinkään korpea se taloudellinen eriarvoisuus vaan emotionaalinen. Anoppi ilkesi jopa sen ääneen sanoa, että esikoislapsen perhe on hänelle se tärkein. Surettaa oman perheeni puolesta, päähän potkittuja ollaan jo lapsesta ja tämä nyt näyttää jatkuvan seuraavaan sukupolveenkin.
Lapsien ja lapsenlapsien tasa-arvo
näkymätön perhe
251673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Meillä oli tilanne aikoinaan seuraava:
Erottiin mieheni kanssa,meillä yksi tytär joka jäi minulle.
Löysin sitten uuden miehen ,jolla on tyttäreni ikäinen poika,joka asui äidillään.
Minä olen aina suhtautunut tasa-arvoisesti omaani sekä mieheni lapseen jo 15 vuotta,kuin myös mieheni myös.
Oma äitini otti mieheni lapsen omaksi lapsenlapsekseen ja mieheni vanhemmat minun tyttäreni.
Mutta annapas kun entinen mieheni löysi itselleen uuden emännän,jolla entisestä liitostaan on kaksi lasta,niin hänelle oma tytär ei merkinnyt enää mitään.Siihen asti olivat läheisissä väleissä.
Mieheni vaimo manipuloi ex-mieheni meidän tytärtä vastaan ja näköjään onnistunut on oikein hyvin.Nyt teini-iässä tyttäreni ei edes halua isäänsä ja hänen perhettään edes tavata!Tyttäreni pitää isäpuoltaan isänään enemmän kuin omaa biologista isäänsä.
Kaikkein korneinta oli aikoinaan se,kun ex-mieheni otti tyttäremme mukaan muutaman kerran uuden vaimonsa vanhempien luoksi,niin NÄMÄ isovanhemmat eivät olleet huomaavinaankaan tytärtämme.Biologisia lapsenlapsiaan vain paapoivat ja tiuskivat tyttärellemme ja hän jäi ilman normaalia huomiota,mitä nyt 7-vuotias voisi kaivata.
Tosiaan sen muutaman kerran niitä vierailuja kuuntelin ja katselin ja sitten ne saivat jäädä.Mitä järkeä olisikaan ollut lasta päästää sellaiseen paikkaan,jossa isovanhemmat biologisille lapsenlapsilleen antavat jätskiä ja ei-biologinen jää ilman.
Säälitti oikein todella.
Onneksi tytär on nyt iso teini jo että itse päättää haluaako vierailla isällään,tai yleensäkin kenen luona tahansa.
Ex-mieheni on loukkaantunut kun tytär ei halua häntä nähdä,jos hänen uusi perheensä on paikalla.
Minä vaan sitten muistutin että,asiasta ja lasten erilaisesta kohtelustahan on jo vuosia sitten puhuttu,ja että varoitin että kannattaisi kyllä omasta tyttärestään pitää kiinni ettei käy näin,niinkuin on käynyt.
Nyt hän sitten murehtii ja nieléskelee asiaa.
Kyllä kaikkien vanhempien ja isovanhempien tulisi ottaa "uudet vieraat" tulokkaat avosylin vastaan.
Onneksi meidän suvussa nykyisen mieheni kanssa nämä asiat ovat balanssissa.
Jotkut voivat pitkässä juoksussa jäädä nuolemaan näppejään...
Onko hyväksyttävä ja nieltävä kaikkien ratkaisut? Sinulle perheesi ja valintasi ovat tärkeitä ja nyt haluat, että kaikki sukulaiset niin ex- kuin nyx paapovat kaikkia ympärilläsi olevia?
Kaikista ei voi pitää, kaikille ei riitä aikaa. Välttämättä kukaan ei manipuloi ketään, vaikka haluat niin uskoa. Kaikkien kanssa vain ei ole mukavaa olla jatkuvasti tekemisissä syystä tai toisesta. Mustasukkaisuus äidistä, isästä ja isovanhemmista on sellainen kumma tunne, joka kulkee mukana vanhuuteen saakka.
Kannattaako myrkyttää lähipiiriä mustasukkaisuudella isovanhemmista/uusiomummoista-papoista, jotka eivät toimi kuten sinä ja lapsesi haluatte? Eläkää omaa elämäänne, muiden käytöstä ja tapoja on vaikeaa muuttaa. Perhesuhteet ovat hankala ja monimutkainen kudelma, jossa joku voi jäädä kauemmas sitä kuvittelemaansa keskiötä.
epätasa-arvo olla normaalia ja hyväksyttävää. On kenties normaalia, että omat biologiset lapsenlapset, jotka on tuntenut syntymästä asti ovat rakkaampia kuin esimerkiksi kouluikäisenä avioliiton kautta kuvioon astunut lapsipuoli. Mutta jos toisille lapsille antaa jäätelöä, niin sitä annetaan sitten kaikille talossa oleville lapsille (jopa täysin vieraille) ja jos kylään päästää lapsia (omia, vieraita tai tuntemattomia), niin heitä kohdellaan lapsina ja ihmisinä hyljeksimättä ketään. Nuohan nyt ovat ihan perusasioita, jotka kaikkien pitäisi ymmärtää.
yleiset käytöstavat voisi olla aikuisilla ihmisillä.Et kuulu meidän sukuun,me ei leikitä sun kanssa,ihan kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.Jos meille tulee lapsia,ihan jokaiselle tarjotaan jäätelöä,eikä vain niille omille tärkeille.Aikakaan ei välttämättä riitä kaikkiin ihmissuhteisiin,jos on paljon sukua ja porukkaa,mutta tällaisissa kohtaamistilanteissa sentään pitäisi osata käyttäytyä inhimillisesti lasta kohtaan.Onneksi omat sukulaiset on osanneet olla fiksusti,kun ovat tavanneet näitä uusperhetuttuja.
Lasteni mummo eli anoppini on aina pitänyt yhtä tytärtäni suvun mustana lampaana. Huomasin tuon vieroksunnan jo lapseni ollessa pieni. Tyttö ei koskaan osannut tehdä asioita mummon mieliksi ja sain kuulla aina huomautuksia tyttärestäni.
Nyt tyttäreni on täysi-ikäinen ja odottaa esikoistaan yksinhuoltajana. Mummo häpeää tytäräni ja soittelee hänelle ilkeitä puheluita, koskien tulevaa lasta. Tytär oli uhannut mummolle, että mikäli mummo ei muuta käytöstään hän lakaa auttamasta mummoa ja kyläilemästä mummon luona. Mummo jo etukäteen on ilmoittanut tytölle ettei aijo käydä varpajaisissa eikä osallistua ristijäisiin jne. Tyttöä mummon käytös loukkaa kovasti. Onneksi tytölläni on terve ja vahva itsetuntemus, joten hän ymmärtää sen että vika ei ole hänessä...
Tämä se on sitä nykynuorten linjaa.
Mikäli et esim.hyväksy heidän juomistaan,ei apua tule...Osaa ne nykynuoret pelin säännöt...
mennä auttamaan mummoa,jos saa pelkkää haukkumista ja halveksuntaa osakseen.Joku raja se on mummojenkin käytöksellä.Itse olen mummo,mutta ei se oikeuta tuollaiseen käytökseen lapsenlasta kohtaan.
Loppuuhan se apu joka tapauksessa, kun perheeseen syntyy lapsi ja omat asiat täyttävät päivän.
Jos mummu häpeää, niin antaa sen olla hänen omana ongelmanaan vaan.
Pitääkö väkisin mennä muka auttamaan ilkeää ihmistä? Aikuinen ihminen ei apua kaipaa.
Ristiäiskutsua ei kannata lähettääkään. Mitäpä vanha ihminen siellä tekisi?
minusta tälläistä käytöstä ei tarvitse nuoren reippaan ihmisenkään kuunnella.
Monet katkoovat vanhempiinsa ja isovanhempiinsa välit huonon käytöksen vuoksi.
Se on monen terapeutin kanta , että kenenkään sylkykuppi ei tarvitse olla ompa , vaikka verisukua.
Oikeen hyvää jatkoa tytölle ja nauttikaa vauvasta=)
Uskon, että lähes kaikilla isovanhemmille on joku lapsenlapsista erityisen rakas. Syitä saattaa olla monia, joista henkilökemia ei liene vähäisin.
Minullekin on yksi tyttäreni lapsista tärkein ja läheisin. Tunne ilmenee mm. siten, että jos hän sairastuu, tunnen enemmän huolta kuin muista. Syytä tähän en tiedä.
En kuitenkaan koskaan menisi sanomaan sitä ääneen kenellekään asianomaiselle ja yritän myös olla näyttämättä sitä millään tavalla. Tunnen aika ajoin asiasta jopa syyllisyyttä.
Minullakin on kuusivuotias,joka ajattelee ja puhuu niin syvällisesti aina kun olemme kahden.
Ihan kuin kukaan ei olisi häntä tarpeeksi kuunnellut.Lapsi tarvitsee myös kuuntelijan,
ei ainaista hyysäämistä ja touhuamista.
yhtä paljon sukulaissieluja kaikkien aikuistenkaan kanssa.Silti se ei millään tavalla oikeuta meitä huomioimaan vähemmän jotain toista lapsenlasta,kaikilla on oma arvonsa.
Ikävää vain on se, että jos isovanhemmilta puuttuu tilannetaju ja käytöstavat, mopo karkaa käsistä ja ajaudutaan tilanteisiin, joissa esim. juuri jätetään ei-biologinen lapsenlapsi ilman jäätelöä. Se ei sinänsä ole iso juttu, mutta eleenä hyvin osoitteleva ja kertoo kaiken oleellisen isovanhempien arvoista ja asenteesta. Mitä muuta se on kuin typerää käytöstä?
Uskoisin myös, että jos joku lapsista/lapsenlapsista on tärkeämpi kuin muut, vaikka kuinka vakuutellaan, ettei sitä näytetä, niin kyllä sen vain se vähemmän tärkeä lapsikin vaistoaa jo hyvin pienestä.
On hyvä, että tunnet asiasta syyllisyyttä, koska taidat sisimmässäsi tietää, että moinen käytös ei ole niitä muita lapsia kohtaan oikein reilua. He tulevat aikuistuttuaan olemaan sinulle vieraita.
Anteeksi huono kirjallinen ilmaisuni, kun et kyennyt tai ehkä et vain halunnut ymmärtää viestini syvempää sisältöä.
Tottakai tilannetajun puute yhdistettynä huonoihin käytöstapoihin ja ikävään luonteeseen aiheuttaa haittaa ihmissuhteille. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita ja ikäluokkia. Sehän on selvä.
Mielestäni on vain rehellistä ja realistista myöntää, että jotkut ihmiset vain tuntuvat läheisimmiltä kuin toiset, mutta sen ei tarvitse näkyä jokapäiväisessä elämässä millään tavalla.
Myös lapsenlapsille luultavasti on joku isovanhemmista rakkain ja läheisin. Ihmisluonto on sellainen.
Ei, ymmärsin kyllä viestisi sisällön ja olen siinä ihan samaa mieltä, että henkilökemiat vaikuttavat myös näissä ihmissuhteissa.
Tartuin vain siihen, että vaikka kuinka yrittäisi olla näyttämättä tai osoittamatta millään tavalla sitä, että joku lapsista tai lapsenlapsista on jollakin tavalla tärkeämpi muita, se vähemmän tärkeä lapsi vaistoaa sen kuitenkin, varsinkin jos esim. lapsenlapset ovat yhtä aikaa mummolassa. Se näkyy ilmeistä, eleistä, puheen sävystä yms. ja jopa siitä, miten lasten tekemisiä ja aikaansaannoksia katsotaan, ja miten heitä kuunnellaan. Sen vain huomaa, ja lapset ovat tässä mestareita. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, ja nyt aikuisena olen kehittänyt suorastaan taiteenlajin toisen eleiden, ilmeiden ja ruumiinkielen tulkinnasta.
..." että vaikka kuinka yrittäisi olla näyttämättä tai osoittamatta millään tavalla sitä, että joku lapsista tai lapsenlapsista on jollakin tavalla tärkeämpi muita, se vähemmän tärkeä lapsi vaistoaa sen kuitenkin,"...
Isovanhemmat siis yrittävät olla tasapuolisia. Jos lapsi on haistavinaan eriarvoisuutta, niin sille eivät isovanhemmat enää mahda mitään. Anna heille arvo.
Kuten sanottu, on kysymys henkilökemiasta.
Sitä se on sinunkin kohdallasi, kun olet kehittänyt taiteenlajin ilmeiden ja ruumiinkielen tulkinnasta.
Yleensähän tuo ilmiö siirtyy sukupolvelta toiselle siten, että ei-niin-rakkaan lapsen lapset eivät ole ihan niin tärkeitä isovanhemmille, kun taas sen rakkaimman lapsen lapset ovat ihmeellisiä, taitavia, kauniita, menestyviä jne. Toiset eivät välitä ollenkaan siitä, kuinka selvästi ilmiö näkyy ulkopuolelle, toiset yrittävät edes vähän peitellä.
Minusta henkilökemia ei ole syy siihen, miksi joku lapsista nousee toisten edelle. Siihen on muita syitä, kuten esim. se, ketä lapsi muistuttaa eniten, omaa vai puolison sukua. Jos puolisossa on sellaisia ominaisuuksia, jotka ärsyttävät, ja lapsessa on samoja piirteitä, toinen vanhempi helposti alkaa syrjiä tätä lasta. Se ei suoraan liity siihen, miten hyvin tulee toimeen toisten ihmisten kanssa.
Jos taas lapsi muistuttaa vanhemman omaa, erinomaista sukua (vitsi!), hänestä tehdään jo varhain ihmelapsi, jonka tekemisiä jaksetaan ihastella. Tätä ilmiötä sitten siirretään sukupolvesta toiseen.
Minun lapsiani pidetään jotenkin helppoina ja erityisinä lapsina. Ovatkin ihania , mutta niin ovat serkutkin=)
Minä olen mielummin hyvissä väleissä serkkujen perheen kanssa ja tuen niitä kun kuuntelen anopin ilkeitä juttuja.Ole
Minusta anopin pitäisi olla ylpeä tyttärensä perheestä eikä polkea häntä minun kauttani ja siihen tehtiin stoppi !!
Tyttäreni toi lapsensa minulle jo vauvaikäisenä, kun meni itse tunniksi, pariksi ostoksille.
Opin hoivaamaan vauvaa jo pienestä, ja vauva tunnisti minut. Myöhemmin lapsi oli kanssamme kesämökillä, ja loma-aikoina muulloinkin. Kuumeista lasta ei saa viedä päiväkotiin, joten lapsi oli meillä vanhempiensa ollessa työssä.
Pojan perheen lapsi oli äitinsä silmäterä. Hän ei jättänyt vauvaa silmistään hetkeksikään. Kun minun joskus sitten oli aivan pakko mennä lapsenlikaksi pieneksi toviksi, lapsi oli ihan hädissään, itkuinen ja vaikea. Hän kaipasi äitiä tietenkin, koska ei ollut koskaan muiden seurassa.
Äiti ei päästä lasta vieläkään mihinkään, vaikka hän on jo 10 täyttänyt. Hän ottaa työstä vapaata, jos lapsi joutuu oleman yksin kotona sairaana tai lomilla. Hän saattaa pojan kouluun, hakee pois, vie kädestä pitäen leikkipuistoon, vahtii kodin pihallekin hellittämättä. On myös aivan vakuuttunut, etä lapsi ei pysty olemaan meidän kanssamme.
Hän on kuulemma vielä liian pieni esim. yökylään.
Pakko on sanoa, että välimme tähän toiseen lapsenlapseen eivät ole yhtä lämpimät kuin ensimmäiseen. Me emme oikein edes tunne toisiamme.
Lapsi on varautunut ja arka, hakee apua äidiltä, jättää äidille keskustelun käymisen, eikä kerro vapaaehtoisesti mitään. Kaikki pitää kysellä.
Tunnen itseni tosi isoisoäidiksi, kun itsekin kuulen omat kyselyni "miten koulu", "oletko ollut ulkona", "onko kavereita", "mitä teit kavereitten kanssa" jne. Mikä kuulustelija minä olen!!
Vanhempien tulisi antaa lapsilleen tilaa ja tilaisuuksia tutustua muihinkin ihmisiin. Pitää luottaa läheisiinsä sen verran, että sallii lapsensa kiintyä sukulaisiin. Ei lapsen kiintymys äitiin siitä vähene.
Minusta miniä on liikaa takertunut lapseensa ja pelkää mustasukkaisesti, että muut ryöstävät lapsen häneltä. Pelko on tietenkin turha.
Mutta minun pelkoni on aiheellinen: pelkään, että toinen lapsenlapsi jää sivummalle. Se ei ole tarkoitukseni, mutta auttamatta niin on käymässä.
Mitenköhän paljon poikasi saa viettää aikaa oman lapsensa kanssa? Kannattaisi ottaa puheeksi ensin vaikka hänen kanssaan ja sitten ehkä lapsenlapsesi saisi tulla myös teille hoitoon.
Poikani on ylimääräinen lisuke perheessä. Hän ei ole koskaan saanut osallistua lapsen hoitoon eikä kasvatukseen. Asiasta on tullut niin paljon sanomista, että hän on suosiolla jäänyt taka-alalle. Sanoo, että lapselle ei ole hyväksi huomata, että vanhempien mielipiteet ovat ristissä.
Hän ei haluaisi niin kiinteätä holhoamista, eikä varsinkaan jatkuvaa yhteyttä kouluun ja naapureiden vanhempiin, sillä lapsilla on aina jotain kommellusta elämässään, erimielisyyttä keskenään jne.
Ei aina kysymys ole vakavasta ihmisoikeusrikkomuksesta, jos erimielisyyttä ilmaantuu.
Minä olen ajatellut ihan aivan ja pelkästään itsetykönäni, että miniä petaa eroa ja kasvattaa pojan selviytymään ilman isää.
Sellaiseen on äärimmäisen vaikea ulkopuolisen puuttua, kun mitään todellista riitaa tai muuta ulkopuolisen havaittavaa eripuraa ei näy.
Minulla on tyttären lapset usein kylässä.Toivon,että kun poikani saavat joskus lapsia,tilanne olisi samanlainen.Ei voi tulla kovin läheiseksi isovanhemmaksi,jos siihen ei anneta mahdollisuutta.Minä olen ollut aikoinaan kiitollinen sitä,että omat lapseni ovat olleet kiintyneitä muihinkin ihmisiin kuin minuun.Se on ihmislapsille rikkaus.Liian tiivis sitoutuminen vaan äitiin,ei kyllä kannusta lasta omasta itsestä huolehtimiseen,eikä myöhemmällä iällä itsenäistymiseen.Joskus äideillä vaan on niin suuri kriittisyys muita kohtaan,kukaan muu ei osaa hoitaa lastani,ei edes lapsen isä.
tuollaista miettiä ja surra.
eiköhön se miniäsi ole ihan tavallinen ihminen eikä suunnittele eroa.
Voi olla , että anopille on vaikeampi tuoda lasta hoitoon.
Avointa juttelua miniän ja pojan kanssa
Oikeasti minä olisin kyllä huolissaa tuon pojan puolesta. Eikö äiti ole ajatellut miten lapsi selviytyy isona kun kaikki "kuopat" on lapsena tasoiteltu. Lieneekö tämä nimitys Curling-vanhempi nyt tähän tapaukseen sopiva. Minä kyllä itse 2vuotiaan äitinä seurailen lastani sillä silmällä miten se selviää eri tilanteista niin aikuisten kuin lastenkin kanssa ja myös näissä kotiaskareissa. Opastetaan sitten tarpeen mukaan milloin pitämään puoliaan milloin antamaan periksi. Meillä on ollut myös tavoitteena "jakaa" lasta myös sukulaisten iloksi ja nyt on pojalla jo monta läheistä aikuista joihin luottaa ja joiden seurassa viihtyy. Minulle se, että lapsestani pidetään ja häntä halutaan kylään tuottaa ihan suunnatonta iloa. mutta tapansa kaikilla
Itse olin perheen mustalammas, en vain tiedä miksi. Äitini ei myöskään pitänyt lapsistani ja sen hän osasi todella näyttää niin, että pienikin lapsi ymmärsi, että siskoni lapset ovat parempia kuin he.
Itse en ole mikään mummo, joka höperehtii jokaisen lapsen kanssa, jonka näkee, mutta omat lapsenlapset ovat kyllä asia, joka saa meikäläisen tekemään vaikka mitä. Onneksi meillä menee hyvin viihdytään paljon yhdessä ja lapset ovat minun luona kuin kotonaan. Paljon ollaan sylissä ja halataan, väliin riehutaankin, mutta yleensä ottaen meillä on hauskaa. On otettava huomioon heidän ikänsä ja hommat ovat sillä tasolla kuin kukin pystyy. Ihmeen paljon sitä pystyy jo keskustelemaan 2- ja 4- vuotiaan kanssa, kehittyneitä nämä nykylapset. Tänään oltiin taiteilijoita ja vesiväreillä syntyi tomaatti- ja mansikkamehua ja muovailuvahasta tuli moottoripyöriä ja leijonia, leikittiin kaupaa ja sairaalaa. Kyllä siinä kuuntelin korvat höröllä, kun 4-vuotias hoiteli pehmoleluja ja kertoi verenpainetta olevan ja tarvivan nesteytystä, noin hienoja asioita osaa jo pieni lapsi, mutta mistä tuommoinen tieto oli voinut tulla hänelle.