Puuro ei kelpaa?

Olin retkeilemässä lasteni kanssa ja naapurin mukavat "vesselit" olivat myös mukana hidastamassa menoa. Aamulla kun keitin ruuaksi puuroa niin omat lapseni söivät sen kiltisti mutta naapurin (melko lihavat) lapset taas nyrpistelivät nenää puurolle ja söivät aamiaiseksi äitinsä pakkaamia suklaapatukoita! teki mieli ottaa patukat pois ja viksta ne roskiin... mutta siitäpä vasta olisi todennäköisesti sota tullut naapureiden kanssa. Kyseisten lasten vanhemmat ovat myös pahasti ylipainoisia.

Kysynpä vaan että miksi aikuinen nainen antaa lapsille retkimuonaksi sukalaata? eiköhän olisi aika katsoa peiliin jos lapset ovat pullukoita.

Ei ihme ttä diabetes on yleistymässä kun moisella roskalla vahemmat elättävät mukuloitaan.
101054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Puuron maku ei houkuttele, jos on tottunut syömään aamiaiseksi pelkkiä makeita. Lapset syövät sellaisia makuja, johon ovat tottuneet. Oma lapseni ei ole tykännyt syödä eineksiä, koska kotona on ollut itse laitettua ruokaan. Tosin yhdessä vaiheessa alkoi hamppari ja pitsa himottaa, kun kaveritkin saivat ja se oli hienoa käydä Macissa tai pizzeriassa. Ei meillä missään kieltolassa olla eletty eli kyllä kaikkea on saanut, mutta kohtuudella ja oikeaakin ruokaa on ollut koko ajan tarjolla.

Äänestä

Ole varovainen puuroinesi!
Jos lapsesi sattuvat jostain kumman syystä lihomaan pääsee joku Atkins-profeetta lyömään sinut lyttyyn.
Heidän mielestään suurempaa myrkkyä ihmiselle ei ole keksitty kuin puuro.
Puuro lihottaa ja tappaa.
Kaikki lihavat ja lihavien vanhemmat ovat puurolla pilanneet itsensä ja lapsensa.

Äänestä
  • Viljaa on satoja vuosia syöty ja sillä hengissä pysytty.

    Lihaa vähemmän.

    Ongelmat alkoivat kun tuli kevyttuotteet ja halpamargariinit kaappeihin ja alettiin ahmia sokeria ja syömään vehnää "pullana" ja riisi puhdistettuna.

    Äänestä

  • Teoriani on tämä: Kun kropan insuliinit ja sokeriaineenvaihdunta on saatu jo vaikka kerrankin elämässä muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi kunnolla sekaisin, alkaa hyvätkin hiilarit, kuten kuitupitoinen puuro, lihottaa. Sen sijaan jos kroppa toimii kuten pitääkin, eikä metabolista oireyhtymää ole koskaan näkynytkään mailla halmeilla, normaali ravitsemussuositusten mukainen ruoka on paras vaihtoehto, hiilareineen kaikkineen.
    Pohjaan tämän teoriani esim siihen, että lähipiirissäni metabolista oireyhtymää sairastanut henkilö saa nykyäänkin, painoa pudotettuaan ja elintapoja korjattuaan, hyvistäkin hiilareista ilmeisen verensokeripiikin väsymyksineen ja lihoo todella helposti nimenomaan keskivartalosta. Hän on itse sanonut että ainoa keino välttää syönnin jälkeinen väsymys on syödä vain proteiinia ja kasviksia, esim kananfile wokatuilla vihanneksilla ja salaatilla sekä lasi rasvatonta maitoa.
    Eli summataan asia - kroppa muistaa miten sitä on aiemmin kohdeltu ja reagoi sen mukaisesti.

    Äänestä

  • SlimFit kirjoitti:

    Teoriani on tämä: Kun kropan insuliinit ja sokeriaineenvaihdunta on saatu jo vaikka kerrankin elämässä muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi kunnolla sekaisin, alkaa hyvätkin hiilarit, kuten kuitupitoinen puuro, lihottaa. Sen sijaan jos kroppa toimii kuten pitääkin, eikä metabolista oireyhtymää ole koskaan näkynytkään mailla halmeilla, normaali ravitsemussuositusten mukainen ruoka on paras vaihtoehto, hiilareineen kaikkineen.
    Pohjaan tämän teoriani esim siihen, että lähipiirissäni metabolista oireyhtymää sairastanut henkilö saa nykyäänkin, painoa pudotettuaan ja elintapoja korjattuaan, hyvistäkin hiilareista ilmeisen verensokeripiikin väsymyksineen ja lihoo todella helposti nimenomaan keskivartalosta. Hän on itse sanonut että ainoa keino välttää syönnin jälkeinen väsymys on syödä vain proteiinia ja kasviksia, esim kananfile wokatuilla vihanneksilla ja salaatilla sekä lasi rasvatonta maitoa.
    Eli summataan asia - kroppa muistaa miten sitä on aiemmin kohdeltu ja reagoi sen mukaisesti.

    Ihmisillä nyt vaan on eroja kyvyssä käsitellä sokeria. Joidenkin verensokeri nousee herkemmin kun toisten ihan kuten joidenkin kolesteroli nousee herkemmin kun toisten.

    Tähän on ihan tieteellistä tutkimustietoa olemassa. Sitä en tiedä, miten helposti aineenvaihduntaa tai taipumusta sugar rushiin saa muutettua. Tutkimusten mukaan aineenvaihdunnan muuttaminen on vähintään hankalaa ja onnistuu käytännössä lihasmassaa vähentämällä tai lisäämällä. Sokerivaste voi muuttua esim. diabeteksen myötä.

    Hiilihydraatiton tai vähähiilarinen ruokavalio ei hyödytä kaikkia, mutta niitä joilla on taipumusta kohonneeseen verensokeriin ne voivat hyödytää. Taipumus on osittain perinnöllinen.

    Hiilareissakin on eroja. Kenenkään ei tarvitse syödä pullaleipää tai sokeria, esimerkiksi kuitupitoinen puuro, hedelmät ja kasvikset ovat parempia hiilihydraattien lähteitä. Monet syövät esim. pastaa joka aterialla ja aika paljonkin, vaikka käytännössä noin suuria hiilihydraattimääriä tarvitsevat vain kestävyysurheilijat.

    Kanafile ja vihannekset ja lasi rasvatonta maitoa on muuten ihan ns. virallisten suositusten mukainen ateria. Ylipäätään hiilareita voi pyrkiä ottamaan niistä hitaista lähteistä, niin säästyy paljolta.

    Äänestä

Mutta tuollaistahan se on nykyään. Itsekin katselen säälien kun nassikat kävelevät vastaan kokikset ja suklaat käsissään.

Äänestä

Ruoan ja herkkujen ero on hämärtynyt. Eräs perverssi esimerkki tästä ovat nämä käsittämättömän suositut suklaamurot. Niitä kun mukulat puputtavat aamiaiseksi niin ei tarvitse ihmetellä miksi muutenkin mieltymykset ovat mitä ovat. Yltäkylläisyys ja se (todellinen tai luuloteltu) kiire perheiden elämässä ovat hitto vieköön pahaksi. Olisi jo kansallisen arvokapinan paikka ihan tosissaan. Tiedän äitejä, jotka houkuttelevat aamulla väsyneet kakarat sängystä ylös lupaamalla suklaavanukasta aamupalaksi, tai työntävät vanukkaan tai jätskiä eteen jotta aamusta selvitään ilman tappelua - "syövät edes jotain / saan sillä tavoin sen aamun sujumaan edes jotenkin rauhallisesti ja tappelematta nirsojen lasten kanssa."

Äänestä
  • höh siis kyllä meillä kotona jouduttiin tyytymään maissihiutaleisiin jos muroja haluttiin aamupalaksi syödä! ei mitään tollasia herkkuja ois tullu mieleenkään..
    Vaikka puuro se on ollut melkeen joka aamu, paremmin täyttää vatsaakin kun tollaset murot.
    Joskus jos vieraita lapsia ollu yökylässä niin on saattanu äiti ostaa jotain suklaa muroja ja niitä saanut sitten yhtenä iltana iltapalaksi jälkiruokakipollisen verran mutta ei ikinä aamu palaksi puhumattakaan jokapäiväisestä käytöstä.

    Onneksi syöttivät puuroa niin ahkerasti silloin, nykysin aamut eivät tunnu samalta jos ei saa kaura/ruispuuroa aamiaiseksi marjojen kera.

    Äänestä

  • kslgjäsJh kirjoitti:

    höh siis kyllä meillä kotona jouduttiin tyytymään maissihiutaleisiin jos muroja haluttiin aamupalaksi syödä! ei mitään tollasia herkkuja ois tullu mieleenkään..

    Muistan kun olin penska, niin minulla ja kavereilla oli kerran viikossa karkkipäivä... nykyään näyttää siltä, että lapset pumpataan sokerilla jokapäiväisellä karkkipäivällä.
    Ei ole ihme, että diabetes ja nuorten lihavuus on lisääntynyt. Samaten aikuisten lihavuus on lisääntynyt, kun syödään jokapäivä jotain epäterveellistä... saati että mässätään vain syödäkseen.

    Puurot on kyllä terveysruokaa, kaikki suklaamurot yms. pitäisi laissa kieltää, sillä ne varmaan lähitulevaisuudessa aiheuttaa kansanterveyteen valtavia menoja ja menetyksiä.
    Johtuuko nämä asiat jotenkin valistuksen puutteesta vai voiko ihmiset olla tosiaan noinkin hölmöjä, että aiheuttavat laajaa terveysongelmaa lähiomaisiinsa???

    Äänestä

  • kslgjäsJh kirjoitti:

    höh siis kyllä meillä kotona jouduttiin tyytymään maissihiutaleisiin jos muroja haluttiin aamupalaksi syödä! ei mitään tollasia herkkuja ois tullu mieleenkään..
    Vaikka puuro se on ollut melkeen joka aamu, paremmin täyttää vatsaakin kun tollaset murot.
    Joskus jos vieraita lapsia ollu yökylässä niin on saattanu äiti ostaa jotain suklaa muroja ja niitä saanut sitten yhtenä iltana iltapalaksi jälkiruokakipollisen verran mutta ei ikinä aamu palaksi puhumattakaan jokapäiväisestä käytöstä.

    Onneksi syöttivät puuroa niin ahkerasti silloin, nykysin aamut eivät tunnu samalta jos ei saa kaura/ruispuuroa aamiaiseksi marjojen kera.

    Sinulla on ollut näemmä onnellinen lapsuus, ajatellen tulevaisuutta :) Toivoin aina että vanhempani oisivat edes vähän kieltäneet minua syömästä niin "paljon". En koskaan ole ollut liikalihava tms mutta hiukan pulskahko. Söin aika paljon jotain herkkuja 8-11 vuotiaana mutta lopulta tajusin itsekin ruveta vähentämään määrää sopivaksi, en tietenkään liikaa kasvun kannalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puuroa kirjoitti:

Olin retkeilemässä lasteni kanssa ja naapurin mukavat "vesselit" olivat myös mukana hidastamassa menoa. Aamulla kun keitin ruuaksi puuroa niin omat lapseni söivät sen kiltisti mutta naapurin (melko lihavat) lapset taas nyrpistelivät nenää puurolle ja söivät aamiaiseksi äitinsä pakkaamia suklaapatukoita! teki mieli ottaa patukat pois ja viksta ne roskiin... mutta siitäpä vasta olisi todennäköisesti sota tullut naapureiden kanssa. Kyseisten lasten vanhemmat ovat myös pahasti ylipainoisia.

Kysynpä vaan että miksi aikuinen nainen antaa lapsille retkimuonaksi sukalaata? eiköhän olisi aika katsoa peiliin jos lapset ovat pullukoita.

Ei ihme ttä diabetes on yleistymässä kun moisella roskalla vahemmat elättävät mukuloitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu