Miten ihmeessä te jaksatte henkisesti tätä lapsettomuutta? Mulla alkoi kuukautiset taas eilen ja mieli on todella maassa. 20 kertaa pettynyt, yli 1,5 lapsettomuutta takana. Edessä tuntuu vain olevan synkkiä pilviä... Välillä (useastikin) uskon ettemme koskaan saa lasta, edes hoidoin. Miten te koko ajan selviätte näistä pettymyksistä?
Henkinen "hyvin"vointi
????
6631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On pakko selvitä, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Meillä lapsettomuutta takana noin neljä vuotta ja noissa vuosissa on ollut mutkia ja mäkiä enemmän kuin laki sallii. Hoidoissa (ICSI) oltu reilun vuoden ajan ja kaksi raskautta niissä aikaan saatu. Valitettavasti molemmissa keskenmeno (rv 21 ja rv 6)...
Menetysten, pettymyksien ja epäonnen keskellä on päiviä jolloin ei jaksa.. Mutta on niitäkin päiviä, että jaksaa. Toistaiseksi on jaksanut ja toivo herää henkiin loppujen lopuksi. Vielä emme ole luovuttaneet ja syksyllä jatkamme hoitoja. En ole katunut, että lähdimme hoitoihin ja jatkamme niitä tietäen, ettei mikään ole itsestäänselvää. Jos parisuhteemme mieheni kanssa ei olisi lujittunut matkan varrella ja jos vierelläni ei olisi ollut hyvää ystävää, jolle itkeä surut ja valittaa maailman epäreiluudesta, henkinen jaksaminen olisi varmasti raskaampaa..
Terveisin ;-)
Meillä lapsettomuutta takana lähes 2,5 vuotta ja yli vuosi sitten saatiin syykin selville. Ei siittiöitä, eikä niitä löytynyt myöhemmin biopsiassakaan. Siinä meinas usko loppua, kunnes jotenkin kummallisesti vaihtoehtojen määrän kavennuttua luovutettuihin siittiöihin taikka adoptioon, sitä löysi jaksamista ja toivoa taas aivan uudella tavalla. Puhuttiin miehen kanssa tarkkaan hoitoihin lähdöstä ja annoin vielä hänen itsensä päättää onko valmis luovutettuihin.
Kaksi kertaa ollaan päästy kokeilemaan inseminaatiota ilman tuloksia. Tokasta hoidosta alkaneet mensut sai kyllä mutkin vollottamaan töissä ja vielä kotonakin. Eli kyllä se ottaa henkisesti tosi koville. Ihmiset vaan kokee asioita niin eri tavalla. Mä surin päivän, kaks ja otin luurin käteen ja soitin klinikalle. Sovittii, että lähetään kokeileen IVF:ää kesätauon jälkeen ja mieli virkistyi heti. Saatiin toivottua taukoa kesän ajaksi ja silti meille on luvattu, että jotain tulee taas tapahtumaan pian.
Kai se on, kun on jotain mitä odottaa, niin sitä jaksaa paremmin...?
Meillä yritystä takana vuosi ja epätoivo valtaa aina mielen kuukautisten lähestyessä. Joka kuukausi kuvittelen erinäköisiä tuntemuksia raskaudesta (vatsa pistelee, huonoa oloa, mielialavaihtelua), mutta sieltä ne kuukautiset tulevat.
Järki on päässä, mutta mielikuvitus tekee pirullisia kepposia, jotka vievät voimat. Itken, olen vihainen ja haluan vain maata sohvalla. Ihana rakastava parisuhde on isoin voimani tällä hetkellä, mutta näiden tunteiden tunteminen ja ilmaiseminen on minulle välillä välttämättömyys. Pakahtuisin muuten, masentuisin ja luovuttaisin.
Nyt otin puhelimen käteen ja varasin ajan väestöliiton klinikalle. Nyt on jotain mitä odottaa ja se helpottaa oloa. Jospa joku voi auttaa meitä ja pääsen paikkaan, jossa näiden tunteiden tunteminen ymmärretään.
Kannattaa mennä tutkimuksiin. Itse odottelin puolitoista vuotta, ja ekassa hoidossa selvisi syy lapsettomuuteen.
Meillä 5,5 vuotta lapsettomuutta, eli olen pettynyt 66 kertaa. Mentiin 15.7 hoitoihin, yksityiselle ja nyt odotetaan ekojen verikokeiden tuloksia. Eihän tämä aina helppoa ole, mutta parempaa odotellessa. Jos vaikka nyt täksi jouluksi tulisi plussa...
Kyllä musta ainakin tuntuu välillä, että seinät kaatuu päälle ja oon todella ahdistunut. Masennusta varmasti pukkaa. Lääkäriin en kuitenkaan uskalla mennä, koska jos määräävät mielialalääkkeitä, niin miten sitten joskus käy adoption kanssa, jos sellaiseen päädytään??!! On tää niin surullista. :(