Mustasukkaisuuteni pitää minua kiinni sairaassa suhteessani.
Olen pahassa pulassa. Elän pitkässä, vaikeassa, riitaisessa ja väkivaltaisessakin avioliitossa, jossa varmaankin taakkaa suhteeseemme aiheuttavat meidän kummankin omat narsistiset piirteemme. Me emme kumpikaan luotakaan enää toisiimme.
Itse olen viimeisten vuosien aikana sairastunut masennukseen sekä kärsin vaikeista itsetunto-ongelmista ja miestäni ovat jokuset rohkeimmat ulkopuoliset luonnehtineet narsistiksi.
Olen väsynyt sekä tuskainen ja järkeni sanoo, että avioero koko perheelle lapset mukaan lukien olisi paras ratkaisu. Mutta jostakin käsittämättömästä syystä en pysty avioeroon. Yritin muuttaa pois kotoa, mutta tulinkin silloin käsittämättömästi hirveän riippuvaiseksi miehestäni ja mikä vielä kauheampaa tulin harhaluuloisesti mustasukkaiseksi hänestä ja pettyneenä omaan heikkouteeni palasin kotiin.
Aiemmin mieheni oli hyvin mustasukkainen minusta, mutta itse kaikkien näiden 25 vuoden aikana en ole aikaisemmin ollut mustasukkainen hänestä, vaikka hän on erityisesti viimeiset vuodet salannut minulta suurimman osan omasta elämästään, menoistaan ja raha-asioistaan ja myös usein suoraan valehdellut asioita.
Minä olen tyytymätön, jota itsekin pidän jotenkin huonona sekä kohtuuttomana asiana, koska en vain pääse siitä eroon ja katkera miehelleni monista menneistä ja edelleen toistuvistakin loukkauksista ja haluaisin keskustella niistä, mutta mieheni ei halua keskustella vaan kokee minut vain riidanhaluisena ja tulee vihaiseksi. Hän haluaa jatkaa kanssani ja hänen ehdotuksensa on, että unohdamme menneet ja jatkamme eteenpäin. Kumpikin meistä myöntää, että meillä kummallakin olisi tarvetta muuttua parempaan suuntaan, mutta yhtä lailla tiedämme, miten vaikeaa on muuttua aidosti.
Olen hakenut tukeakin ja kysellyt apua ammattilaisilta, mutta minkäänlaista helpotusta tai selkeyttä en ole asioihini saanut.
Olen epävarma. Toisena päivänä ajattelen, että en halua menettää pitkää suhdettani, johon sisältyy myös paljon hyvää, mutta toisena päivänä ajattelen, että ero on ainoa oikea ratkaisu meille.
Löytyisikö täältä tukea tai apua tai vaikka meilikaveria?
[email protected]
Olen pahassa pulassa. Elän pitkässä, vaikeassa, riitaisessa ja väkivaltaisessakin avioliitossa, jossa varmaankin taakkaa suhteeseemme aiheuttavat meidän kummankin omat narsistiset piirteemme. Me emme kumpikaan luotakaan enää toisiimme.
Itse olen viimeisten vuosien aikana sairastunut masennukseen sekä kärsin vaikeista itsetunto-ongelmista ja miestäni ovat jokuset rohkeimmat ulkopuoliset luonnehtineet narsistiksi.
Olen väsynyt sekä tuskainen ja järkeni sanoo, että avioero koko perheelle lapset mukaan lukien olisi paras ratkaisu. Mutta jostakin käsittämättömästä syystä en pysty avioeroon. Yritin muuttaa pois kotoa, mutta tulinkin silloin käsittämättömästi hirveän riippuvaiseksi miehestäni ja mikä vielä kauheampaa tulin harhaluuloisesti mustasukkaiseksi hänestä ja pettyneenä omaan heikkouteeni palasin kotiin.
Aiemmin mieheni oli hyvin mustasukkainen minusta, mutta itse kaikkien näiden 25 vuoden aikana en ole aikaisemmin ollut mustasukkainen hänestä, vaikka hän on erityisesti viimeiset vuodet salannut minulta suurimman osan omasta elämästään, menoistaan ja raha-asioistaan ja myös usein suoraan valehdellut asioita.
Minä olen tyytymätön, jota itsekin pidän jotenkin huonona sekä kohtuuttomana asiana, koska en vain pääse siitä eroon ja katkera miehelleni monista menneistä ja edelleen toistuvistakin loukkauksista ja haluaisin keskustella niistä, mutta mieheni ei halua keskustella vaan kokee minut vain riidanhaluisena ja tulee vihaiseksi. Hän haluaa jatkaa kanssani ja hänen ehdotuksensa on, että unohdamme menneet ja jatkamme eteenpäin. Kumpikin meistä myöntää, että meillä kummallakin olisi tarvetta muuttua parempaan suuntaan, mutta yhtä lailla tiedämme, miten vaikeaa on muuttua aidosti.
Olen hakenut tukeakin ja kysellyt apua ammattilaisilta, mutta minkäänlaista helpotusta tai selkeyttä en ole asioihini saanut.
Olen epävarma. Toisena päivänä ajattelen, että en halua menettää pitkää suhdettani, johon sisältyy myös paljon hyvää, mutta toisena päivänä ajattelen, että ero on ainoa oikea ratkaisu meille.
Löytyisikö täältä tukea tai apua tai vaikka meilikaveria?
[email protected]
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voisko mies tulla parisuhdeterapeutille? Ihan positiivisessa hengessä voisi siellä käydä, voihan se olla ihan mukavaa ja auttaa. Ainakin ajan kanssa, ei ehkä samassa sekunnissa. Ja jos mies haluaa itsekin yrittää.
Eroaminen taas... Niin itsellekin eroaminen on lähes mahdotonta jos on henkilö josta välittää todella. Miks miehet on niin vaikeita?
Miehelleni on keskustelu vaikeaa ja viimeiset vuodet hän on ristiriitatilanteissa mennyt ihan mykäksi tai lähtenyt kotoa. Jos hän jotakin sanoo, niin hänen tapansa on vaihtaa aihetta ja alkaa syyttää minua, josta taas minä kadotan koko aiheen.
Mies sanoo, aivan eron alkua lukuun ottamatta, että haluaa jatkaa kanssani ja rakastaa minua. Keväällä kävimme muutaman kerran pariterapeutilla, mutta mies jätti sen kesken. Nyt meidän olisi tarkoitus yrittää uudestaan pariterapiaa.
Voin todella huonosti. Tunnen olevani alakynnessä suhteessamme, jossa mies sanelee asiat, kuten senkin, keskustelemmeko vai emme. Hän käyttää tähän henkistä väkivaltaa ja joskus fyysistäkin. En uskalla pistää vastaan, koska itse pelkään hylätyksi tulemista ja yksin jäämistä.
Minä olen katkera loukkauksista ja haluaisin puhua. Mieheni mielestä meidän tulisi unohtaa menneet ja katsoa eteen päin. Ymmärränhän minä senkin, että esimerkiksi samasta asiasta puhuminen useamman kerran tuntuu hänestä kai piinaamiselta, mutta kun ne vaivaavat minua, en pääse ohikaan. Epäilen mieheni vilpittömyyttä, koska hän on niin vähäsanainen ja useamman kerran valehdellutkin minulle ja erityisesti salaa usein asioita. En tiedä, miksi vai onko tämä sitä, että hän näin tuntee hallitsevansa jotakin valtaa parisuhteessamme.
Olen väsynyt ja tuskainen. Uskon, ettei mieheni halua eroa. Syy taitaa kyllä olla enimmäkseen se, että hän on ilmoittanut, ettei kykene maksamaan minulle lainmukaista tasinkoa eron tullessa. Mutta pelkään, että minä voin edelleen huonommin ja huonommin suhteessamme. Olen jo siis tällä hetkellä masennuksen vuoksi sairauslomalla ja nyt järkytyksekseni sairastunut vielä melkein harhaluuloiseen mustasukkaisuuteen. Onhan tämä raskasta miehellenikin.
Lähimmät tuttumme kannutavat minua eroon, koska miestäni luonnehditaan joskus jopa narsistiksi. Täysin sellaisena en häntä pidä, mutta jokin on pielessä suhteessamme ja pahasti. Ja minun itsetuntoni on 25 vuoden aikana mennyt täysin murskaksi.
nyt voivottelun sijaan ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja nostaisit pääsi pystyyn. Meitä on monia ollut samassa tilanteessa kuin sinä, ja olet aikuinen ihminen, joko teet asialle jotain tai sitten tyydyt tilanteeseen. Älä keksi tekosyitä "tuntuu ylivoimaiselta jne..". Tottakai se tuntuu ja sitä se tulee olemaan.
Voi olla että sinulla todellakin on vaikeaa, mutta kirjoituksestasi päätellen mikään ei ole hyvin. Haluatko olla tuossa tilanteessa kuitenkin..?
mustasukkaisuuteen mutta puhut kaikesta muusta.
Tilanteesi kuulostaa todella tutulta, vaikka oma suhteeni olikin huomattavasti lyhyempi. Itse pääsin omasta narsistimiehestäni eroon vasta monen vuoden taistelun ja on/off-suhteilun jälkeen. Myös meidän suhteemme oli väkivaltainen ja olinkin loppuaikoina todella hajalla. Kärsin myös kuvailemistasi mustasukkaisuuden tunteista. Ja kuten ilmeisesti sinulla, myös minulla oli vaikeuksia lopulta ymmärtää jopa omaa itseäni (miehestä puhumattakaan!)
Vasta sairastuttuani keskivaikeaan masennukseen, käytyäni terapiassa läpi akuuteimman vaiheen (käyn terapiassa edelleen) ja puolisen vuotta lopullisen eron jälkeen olen alkanut päästä takaisin jaloilleni. Myös elämänhaluni on palannut. :)
Eli jos et voi hyvin tai pysty kestämään narsistimiestäsi, ainoa keino selviytyä on paeta! Narsistin kanssa mitkään parisuhdeterapiat eivät auta pätkääkään ja joskus narsisti-ihminen saa niistä vain lisäpotkua surrealistiseen käytökseensä.
Eli minun neuvoni onkin: juokse kun vielä olet hengissä! Sen jälkeen hakeudu ammattilaisen puheille terapiaan saadaksesi takaisin oman elämänhallintasi. Se ei ole helppoa, tiedän, mutta lopulta se on kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista! :)