Olipa kerran sammakko. Hän omisti lätäkän ja osasi kurnuttaakin. Hän leikki lätäkössä ja aikojen tullusse oppi lätäkkönsä ulkoa. Tuli toinen aika, tuli tuntematonta sammakon eteen kerran. Iso valtameri. Hui, sanoi sammakko, "kuinka ma tästä selviän". Sammakolle puski pelko päälle, sitten viha, kun jotenkin oli se suuri valtameri otettava vastaan, kun tuntematonta ei oikein osannut käsittää. Seuraavaksi sammakko alkoi mittaamaan omilla mittareillaan täysin merta, vaikka kuuli meren jo kertovan itsestään sammakko peloissaan hukutti kaiken vihaansa huutaessaan objektisoivansa kaiken.
Aikoja kului iso tyyni valtameri antoi sammakolle aikaa tutustua, mutta sammakko vain mittaili omiaa vihoissaan, koska tämänhän piti toimia lätäkössäni, niin on pakkohan toimia muuallakin. Jos sammakko ei muuhun pystynyt, niin sentään hän kurnutti. Kurnutti niin, että muutkin lätäkön sammakot kuulivat sen. Tuli päivä jolloin edelleen sammakko oli peloissaan ja pakkovihoissaan suuresta valtamerestä. Valtameri koetti kyllä tyynytellä sammakkoa. Sammakko kuitenkin touhusi vihoissaan ja oli jo aikaisemmin touhunut. Kaatanut vihojaan valtamereen, peloissaan selittänyt muillakin lätäkön sammakoille, kuinka vaarallinen se valtameri oli. Valtameri koetti kuiskailla rauhassa, vaikka samalla otti sammakon kurnutttan roinaa vastaan. Päiviä meni, päiviä tuli ja valtameri kuunteli odotti. Valtameri mietti koska se aikakin oli tullut täyteen. Pahalla hän oli tullut, ja vielä pahemmalla tästä on pakko kohta selvitä, kun pikkuinen ei ymmärrä. Sammakkoa piti siis opettaa. Iso valtameri tuli hurjalla myrskyllään sammakkojen lätäkölle hävittäen sen kaiken melkein. Vain muutamat sammakot jäivät. Tuntui kuin ilma, vesi, maa ja kaikki muukin oli puhdistunut silloin. Tuntui kuin iänikuinen kurnutus olisi ainakin hetkeksi häipynyt...kunnes kuului taas kurnutusta...sammakon
Aikoja kului iso tyyni valtameri antoi sammakolle aikaa tutustua, mutta sammakko vain mittaili omiaa vihoissaan, koska tämänhän piti toimia lätäkössäni, niin on pakkohan toimia muuallakin. Jos sammakko ei muuhun pystynyt, niin sentään hän kurnutti. Kurnutti niin, että muutkin lätäkön sammakot kuulivat sen. Tuli päivä jolloin edelleen sammakko oli peloissaan ja pakkovihoissaan suuresta valtamerestä. Valtameri koetti kyllä tyynytellä sammakkoa. Sammakko kuitenkin touhusi vihoissaan ja oli jo aikaisemmin touhunut. Kaatanut vihojaan valtamereen, peloissaan selittänyt muillakin lätäkön sammakoille, kuinka vaarallinen se valtameri oli. Valtameri koetti kuiskailla rauhassa, vaikka samalla otti sammakon kurnutttan roinaa vastaan. Päiviä meni, päiviä tuli ja valtameri kuunteli odotti. Valtameri mietti koska se aikakin oli tullut täyteen. Pahalla hän oli tullut, ja vielä pahemmalla tästä on pakko kohta selvitä, kun pikkuinen ei ymmärrä. Sammakkoa piti siis opettaa. Iso valtameri tuli hurjalla myrskyllään sammakkojen lätäkölle hävittäen sen kaiken melkein. Vain muutamat sammakot jäivät. Tuntui kuin ilma, vesi, maa ja kaikki muukin oli puhdistunut silloin. Tuntui kuin iänikuinen kurnutus olisi ainakin hetkeksi häipynyt...kunnes kuului taas kurnutusta...sammakon
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tykkäsin tästä sammakosta. :)
Pupu ja käärme
Elelipä kerran, niin väitetään, pienessä kauniissa metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat vielä, ihmeellistä kyllä, olemaan syntymästään sokeita. Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui. Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui aika lailla. "Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen." "Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minun tarinani on hyvin samanlainen kuin sinunkin. Minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet. Silloin sinulla olisi edes jotain, mistä lähteä liikkeelle." "Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi: "Hmm, sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti jänöpupu." "Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen, selvästi ilahtuneena. tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinuasamalla tavalla kuin sinä autoit minua." Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten: "Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti diplomi-insinööri.
- - -
lähde:
http://www.herppi.net/html/index.php?name=PNphpBB2&file=viewtopic&t=25768&start=0
Iltakevennykseksi sanoisin, että menninkäinen yritti parantaa skitsofreniani, mutta meikäpoika veti sitä ylpeänä lättyyn, sillä olen ylpeästi skitsofreenikko! Voiko joku todistaa, ettei menninkäinen yrittänytkään parantaa minua?