• Ottakaa asioista selvää ennen kuin kirjoittelette tekstiviestipalstalle toisten grillaamisista. Niin kauan, kuin me jokainen käymme työssä, meillä ei ole aikaa / emme luokittele itseämme juopoiksi. Turha syyttää muita, jos itsellään on jokin ongelma.
Samppusten työssä käyvät ”juopot”
Raija Raitis
11406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Missä välissä? Aina joka päivä dokaat siellä grillikatoksessä. Kuset nuotion sammuksiin ja oksentelet nurkkiin.
ne on niitä lajon pulsuja jotka kusee nuotiomme sammuksiin. Minä sentään käyn töissä enkä ole juoppo.
Me emme kuse nuotioon, emmekä oksentele lasten nähden. Meillä on perinteenä käytöstavat. Jo muinaisella purjelaiva-aikakaudella Kammelassa osattiin käyttäytyä.
Joka kerta nuotioon niin omaani kuin naapureidenkin. Sunkin notskiin olen virtsannut ja jopa ulostanut. Vamaan maistui hyvältä makkarat ja leikkeleet?
Tuo äskeinen kirjoitus ei ollut minun, Albertin. Myöskään aiempaa kirjoitusta ei ollut Alpo kirjoittanut.
sama se nyt on kuka talipää kirjottelee milläkin nimillä.
Tunnistan aidon Albert Vammanperän koska vain. Äskeinen kirjoitus oli alkuperäisen Albert Vammanperän.
Eihän Kammelaa ollut purjeaikakaudella vielä olemassakaan.
Maustevoinappikin on keksitty paljon myöhemmin eikä sitäkään Kammelassa.
Paraskin puhuja?? Huhhuh.. ja silleen
Maustevoinappi oli Kammelassa kehitetty ja nimenomaan purjelaiva-aikakaudella. Siitä on todisteita jos jonkinlaisia. Kysy vaikka Kyläkaupasta. Siellä on Suomen Kulinaristien Vuosikirjan ote "Flirt och Ört i Kammela-byn".
Siinä kerrotaan Kammelassa aina olleen lähiseudun kukkeimmat naiset ja maukkaimmat yrtti-voinapit.
ja lakkaa ny jumal.... tota paskaa jauhaamasta.