Ei nyt juuri ihottuma vaivaa, mutta vuosikausia jalkapohjissa viihtyneet syylät kyllä. Eivät ole kipeitä, mutta tosi rumia... Ja nyt pari kuukautta sitten ilmestynyt uusi tulokas on vielä kipeäkin-päkiän kohdalla oikein sopivasti... Eli kysyisin kokemuksianne syylien poistosta. mItä luulette, alkaako työpaikkalääkäri tähän toimenpiteeseen? Ja miten se tehdään?
Vastaukset 7
- hoitoa
Syylät
Syylät ovat seurausta ihon paikallisesta virustaudista. Syylät ovat enimmäkseen kosmeettinen haitta ja yleensä syylät ovat oireettomia, mutta etenkin jalkapohjissa ne saattavat aiheuttaa kipua. Syylien koko ja muoto vaihtelevat. Syylien pinta on rosoinen, usein paksun keratiinikerroksen peittämä ja halkeileva. Jalkapohjissa syylät kasvavat sisäänpäin, ja siksi niiden tunnistaminen on vaikeaa.
Syylät tarttuvat jalkapohjiin esim. pesutilojen lattioilta ja saunoista. Tehokkain tapa ennaltaehkäistä syylien syntyä on käyttää suojatossuja yleisissä pesutiloissa. Itämisaika vaihtelee 4 viikosta 8 kuukauteen.
Syylien hoito
Yleensä syylät paranevat itsestään parissa vuodessa. Syyliä voidaan hoitaa salisyylihappoa sisältävillä laastareilla ja liuoksilla.
Salisyylihappovalmisteiden käyttöön tulee kiinnittää erityistä huomiota: laastaria tai ainetta ei saa laittaa terveelle iholle ja erityisesti on vältettävä varpaiden välejä. Valmisteet kuorivat ja syövyttävät ihoa.
Rekisteröidyn jalkojenhoitajan tai jalkaterapeutin puoleen on hyvä kääntyä ongelmatilanteissa.
Lääkäri voi poistaa syyliä myös paikallispuudutuksessa laserilla, jäädytyshoidolla (Kryo) ja sähköpoltolla.
Kuinka syylä eroaa känsästä?
Kun syylää painaa sen reunoilta, se koskee, mutta känsä ei koske.
Kirjoittajat:
Kristiina Vuori, farmaseutti
Marjut Korhonen, jalkojenhoitaja
Ps. uusin syylien poistokeino on peittää syylä sähkö/ilmastointiteipillä teipillä.
Erään arvovaltaisen yliopistosairaalan anestesialääkärin vastaus miten syylät saa poistetuksi oli "ilmastointiteippi"
Syylien poisto
Helsingin Sanomat 15.10.2002:
Syylät lähtevät ilmastointiteipillä
14.10.2002 julkaistiin Yhdysvaltain lääkäriseuran lasten ja nuorten lääketiedettä koskevassa lehdessä mielenkiintoinen tutkimus. Amerikkalaistutkijat ovat havainneet, että tavallinen ilmastointiteippi voi olla riittävä hoito syyliin. Sen on todettu olevan jopa tehokkaampi kuin lääkärin antama jäädytyshoito. Tutkimuksessa puolet ihmisistä piti teipinpalaa syylän päällä kuusi päivää, poisti teipin, liotti syylää lämpimässä vedessä ja sitten hioi sitä. 12 tunnin kuluttua syylän päälle asetettiin uusi teippi ja kierrosta jatkettiin kaksi kuukautta tai kunnes syylä katosi. 85% ilmastointiteippiä käyttäneistä pääsi eroon syylistään, mutta jäähdytyshoitoa saaneista vain 60%. Teipin alla muhineet syylät katosivat neljän viikon kuluessa. Tutkijat pitävät teippiä parempana myös siksi, että se on turvallista ja koska sillä ei ole sivuvaikutuksia.
Luultavasti teippihoito estää syylän hapen saannin
ja tutkimatta on mikä merkitys teipin "ei ehkä niin ystävällisellä" liima-aineella
Liene vaikka syöpä myrkkyä ......
mutta ei siihen kuolekkaan .. - Äiti
Lapsellani oli syyliä jalkapohjissa.Kokeilimme kaikki keinot kalliista voiteista luonnontuotteisiin ilman apua.Lopulta syylät lähtivät yksinkertaisesti höyläämällä.Höylä oli muistaakseni Shollin valmistama ja siinä oli irrotettava terä, joka muistutti partakoneenterää.
Höyläämällä muutaman päivän välein kuiva syylä tasaiseksi ihoa myöten syylä katosi. - ripa
Empä tiedä soveltuuko viisauteni jalkapohjaasi ;^), mutta kotikonstit ovat usein paremmat kuin tusina kaupallisia.
Luin netistä, että syylät lähtisi palasella ilmastointiteippiä (sitä alumiinin väristä). Pala syylän päälle viikoksi ja pari uusintaa tukahduttaa viruksen. Se jopa toimi, mutta pikkupoikamme jalkapohjassa teippi ei oikein ottanut pysyäkseen, siispä laitoin sen kiinni syylään pikaliimalla. Niinpä niin ja se pikalima taisikin olla aine joka tiivisti syylän pinnan, niin ettei syylä jaksanut sinnitellä vaan hävisi.
Samaa konstia olen kokeillut peukalossakin olleeseen syylään ja näyttää tepsivän. Siis aivan olematon pisara pikaliimaa syylän keskellä hahmottuvaan koloon ja hetken kuluttua vielä luja painallus, että pinta tiivistyy ja seuraavalla viikolla saunassa syylä irtoaa.- diplomi-insinööri
Älkää missään tapauksessa menkö omin päin laittamaan pikaliimaa iholle, varsinkaan lasten! Pikaliima sisältää syanidijohdannaista. Se voi imeytyä ihon kautta verenkiertoon. Varmaan tappaa syylän, mutta voi aiheuttaa muutakin!
Kaikia rasvoja ja muita hoitoja apteekista käytin. Kävin lääkärissä polttamassa. Mikään ei tehonnut. Ostin kaupasta Rainbow monivitamiini pore. joka aamu kuukauden ajan käytin niin pikku hiljaa lähti pois. kokeilkaa
- Anonyymi
diplomi-insinööri kirjoitti:
Älkää missään tapauksessa menkö omin päin laittamaan pikaliimaa iholle, varsinkaan lasten! Pikaliima sisältää syanidijohdannaista. Se voi imeytyä ihon kautta verenkiertoon. Varmaan tappaa syylän, mutta voi aiheuttaa muutakin!
Hah onkohan tämä ”DI” saanut jo opiskelut siihen pisteeseen että tietää mitä eroa on syanidilla ja syanoakrylaatilla? Pikaliimaa se apteekin syylälakkakin, eipä nekään kauaa jalkapohjassa pysy.
- Anonyymi
Kun tämä ikivanha ketju kaivettiin nyt esiin, niin eräs kommentti joka osuu aika hyvin tuohon aloitusviestiinkin.
Luulin että päkiääni oli tullut syylä ja kokeilin kaikkia noita kikkakonsteja joita tässäkin ketjussa on kerrottu, ilman tulosta. Kun sitten menin jalkahoitajalle, ja valitin tuosta kivuliaasta syylästä, hän tutki sen ja totesi ettei kyse ole syylästä vaan pistemäisestä känsästä. Hoitaja hioi koneillaan tuota känsää pienemmänki, jolloin sain heti helpotusta kipuihin. Känsä oli syntynyt kun jalkapohja kuormittui tuosta kohdasta normaalia enemmän. Myöhemmin minulle valmistettiin yksilölliset pohjalliset jolla jalan kuormitus saatiin tasattua, eikä känsiä ole enää tullut sen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132336
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671118Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2741102- 79897
- 87833
- 63808
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24735Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69701- 65681
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142681Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?135663- 47660
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32608Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46604- 53604
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25573- 40554
- 55548
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.41542Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20518