Onko kukaan käynyt tk:n ravitsemusterapeutilla? Kävin poikani kanssa ja hämmästyin kun hän vain puhui ja puhui sukulaisistaan, koulukavereistaan, opettajistaan ja kertoo miten hän lasta kasvattaisi. Asiaan miksi menimme ei olisi kulunut kuin korkeintaan vartti, mutta hänen hölötyksensä takia aikaa kului 1h15min. Aikaa ei hänelle tahtonut saada mutta en enään ihmettele jos asiakkaan/potilaan kanssa kuluu yli tunti. Palkka juoksee helposti kun ei ota kuin yhtenä päivänä viikossa vastaan ja silloin ei ehdi kuin 3-4 asiakasta käydä. Huh
Ravitsemusterapeutti
mikä kumma
395337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
"Asiaan miksi menimme ei olisi kulunut kuin korkeintaan vartti, "
Mistä tiedät, kauanko asiaanne olisi mennyt?
Jokin syy on, jos olitte sisällä toista tuntia.
Menikö nyt jokin asia ohi korviesi? Kuulitko vain kaiken muun, mutta et poikasi tilannetta?
Minkä takia sinun mielestäsi olitte saaneet ajan?
Kuule, jos onnistuitte saamaan ravitsemusterapeutin ajan, olette onnekkaita. Mikset keskeyttänyt tai kysellyt, jos mielessäsi oli muita asioita?
Tarkoitukseni ei ollut loukata. Kyllä tiesin miksi menimme sinne ja kyllä keskeytin hänet muutamaan kertaan ja pyysin että voitaisiinko mennä asiaan miksi olemme tulleet.Hän on varmaankin aivan pätevä, mutta kyllä tuollaiset "omat asiat" pitäisi puhua vapaa-ajalla eikä vastaanotolla. Anteeksi jos loukkasin!
Olen käynyt ja lähes samaa luritusta sain kuunnella. Aikaa odotin 3kk, menin hyvillä mielin, mutta lähdin riutuneena. En mene lääkäriin tai terveydenhoitajalle keskustelemaan muista kuin siitä asiasta miksi olen ajan varannut. Meitä on monenlaisia....
Kävin itsekin samalla ravitsemusterapeutilla. Menin sinne odotukset korkealla, tulin pois vihaisena!
Terapeutti puhui suunnilleen saman ajan kuin teidänkin kanssa Porin pyöräteistä, asuntonsa ikkunoiden ilmansuunnista ja omasta hyvästä tavastaan pestä ikkunat. Tiesin ennakkoon, että mukana on hyvä olla viikon ruokapäiväkirja, jonka lykkäsin terapeutin eteen keskeyttäen vertailun fairyn ja tolun paremmuudesta ikkunan pesussa ja kysyin, miltä syömiseni näyttää. Olin viikon aikana syönyt yhden magnum-jäätelön muiden normaalien aterioiden lisäksi, jäätelö oli hänen mielestä se, joka pilasi koko homman. Oli kuitenkin kesä, joten yksi jäätelö viikossa tuskin on liikaa??!
Odotin saavani jonkinlaista kannustusta, motivointia, tukea jne. mutta katin villat! Kun olin lähdössä, hän työnsi käteeni terveellisen ruokailun ohjeet, ravintopyramidin ja lautasmallin. Olin niin raivoissani, että meinasin tehdä valituksen, mutta se sitten jäi...
Samanlainen kokemus vuodelta 2012. Hämmentävää.
Myös minulla samanlainen kokemus nyt tänä syksynä 2018 :(
Eikö Porissa ole kuin yksi ravitsemisterapeutti?
Selaimen hakukenttään ravintoterapeutti, löytyy niksi-pirkasta alkaen kaikenlaista shamaania jotka kertovat miten teidän laiminlyömänne lapsi saadaan lopettamaan se masennus/ahdistusahmiminen.
Katsokaa joskus peiliin älkääkä syyttäkö muita paskasta vanhemmuudestanne.
Satakunnan keskussairaalan ravintoterapeutti Roope on tosi hyvä ja kannustava. Ei mitään uhkailua vaan kannustavaa ohjeistusta. Pudotin 30 päivässä 14 kiloa ja nyt menee hissukseen n.1,5 Kg kuukaudessa. Ja Roopen metodeilla.
Joku repi pelipaitansa myönteisestä kommentista.
Nämä on kaksi eri ravitsemusterapeuttia, siis tämä keskussairaalan terapeutti ja tk:n terapeutti.
Eri firmoja noi
Kävin myös Roopella. Mitään ei jäänyt käteen. Olin pettynyt koska olin kuullut hänestä hyvää.
Samassa veneessä ollaan... asiaa puhutaan max 10 min ja muiden asiakkaiden asioita lopun puoltoista tuntia. Hän osaa kaiken ja tietää kaikesta kaiken. Kiusallista.
Roope lopettaa nyt sen itsensä kehumisen.
Pippa Laukka laittaa läskit kuriin!
Tehkää ihmee valitus tästä tk:n ravitsemusterapeutista. Olen kuulut monelta samaa, puhuu omista asioistaan ja kehuu itseään. Muuten tämä mielipuoli aina vaan jatkaa hommassaan.
siel ne muutki mielipuolet jatkaa. liekö joku magneetti sinne niitä vetää. sen sortin pesiytymistä.
200-kiloinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä oli ollut huolissaan erään normaalipainoisen lapsen ruokaympyrästä, kun vanhempi kysyi syytä moiseen huoleen niin kysyjä vain puhisi vajaan näköisenä silmiään pullistellen :D
Korjaus edelliseen: Siis sossu vain pullisteli silmiään vajaan näköisenä.
Kauheee kaasusammakko!
Virassa on kaikenlaista koheltajaa joo
Ai Virossa?
Ei noista valituksista ole mitään hyötyä, ei korppi korppia noki.
Tein kantelun TK:lääkäristä (syystä).
Paperit kiersi ja kaarsi , lopputulos : TK:lääkärin esimies ylilääkäri, kirjoitti vastineen: on hyvä lääkäri eikä kukaan ole ennen valittanut!
Vittu,mitä sitten? Mulle hän teki hallaa.
Kaikki asteet käytiin Turku-Pori välillä läpi.
Tossa tulos.
kyllä ne vaikuttaa, kun riittävän moni tekee muistutuksia ja kanteluita. ja onhan niillä se kuuluisa työllistävä vaikutus kuitenkin. ei silti. tiedä sitä lukeeko ne virkamiehet edes niitä kanteluita tai ymmärtävätkö lukemaansa`?
Aiheuttaako niitä kanteluita virastoissa Eileen Wuornoksen sisaret?
Edelleen v. 2020 aivan samat pyörätiejutut ja nyt vielä koronajutut lisäksi ja hallitukset yms. Itse asiani hoidettiin viimeisen 5 minuutin aikana antamalla käteeni lappunen mitä ei saa syödä. Vähän kokonaisvaltaisempaa neuvoa olisin kaivannut, mutta ne pyörätiet ja muut oli tärkeämpiä.
Olisit ehdottanut poskeenottoa
No ehdotin, mutta sanoi että liikaa kalorioita, ei enää klo 14 jälkeen.
Hauskoja kommentteja. Piristi koronamasennustani.
Vaikka ymmärrän kyllä, että ottaa päähän nuo jaaritukset, kun itse haluaisi pysyä asiassa.
Ylilääkäri ehdotti minullekin poskiottoa, sanoin kohteliaasti että ei kiitos, kaada itsellesi vaan. Saan valkotakeista näppylöitä.
Onkohan vielä sama terapeutti TK:ssa?
Tuskin. Ei ole häävi terapeutti ollut kun katsoo katukuvaa millaisia tankkeja siellä vyöryy.
On sama edelleen
Oman mukana olleen lapsen hiuksia alkoi kommentoimaan vaikka toisen lapsen asioissa mentiin. Pojalla ei kuulemma voi olla pompulaa. Ihan uskomatonta liibalaabaa. Ei mennä enää.
Maria
Onko joku niin tyhmä että käy ravitsemusterapeutilla?
Tämä moitittu ravitsemusterapeutti toinii ilmeisesti maantiekadulla? Roope on keskussairaalassa ja todella hyvä!
Maantiekadulla toimii itseään kehuva ja kuulemma keskustelee lähinnä jalkapallosta yms. Lisäksi epäsiistin oloinen
Olen kuullut että puhuu tunnin kaikenlaista. Ehtisi ottaa monta asiakasta päivässä mutta ei ilmeisesti ole tarvetta tehostaa toimintaa.
Ei työt tunnu painavan…. Kummallista että tänä saa aina vaan olla siellä
Samat jutut jatkuu 2023