Hiukan naurettavaa, että paljonko IMDB:n käyttäjät ovat antaneet pisteitä. Samoin myös kriitikot
Batman parempi kuin mm..
8
1289
Vastaukset
- Veteranfan
Turunsanomien arvostettu kriitikko Tapani Maskula antaa Yön Ritari elokuvalle luultavasti vain yhden tähden,tai korkeintaan kaksi tähteä. 95.prosentin todennäköisyydellä näin tulee käymään.
- Odotan innolla myös..
Odotan myös innolla Maskulan tuomiota. Miehellä tuntuu olevan lähes patologinen viha kaikkia amerikkalaisia isoja studioelokuvia kohtaan.
Toisaalta, Maskula on joskus myös yllättänyt. Muistelen että häneltä on tullut hyviäkin arvosteluja joillekin suurille "spektaakkelielokuville".
Ja jos elokuva ON oikeasti hyvä, ehkä Maskulakin sen näkee.
Joten veikkaanpa että vähintään kolme tähteä tulee, ehkä neljäkin.
Maskulan kanssa olen muuten joskus ollut jopa samaa mieltä; esim. aivan loistavalle Happiness-leffalle hän antoi viisi tähteä! Maskula on ainoa syy miksi siedän turkulaisia.
Tapani Maskulaa arvostellessa turhan helposti kiinnittyy huomio ainoastaan pisteytykseen, ei itse arvosteluun.
Mies osaa arvostella varmalla kädellä ja ammattitaidolla - sen kai jokainen myöntää!
Hän kykenee analysoimaan elokuvaa nerokkaallakin tavalla riisuen siitä kaiken turhan keskittyäkseen itse olennaiseen, eli siihen mitä tuolla elokuvaksi kutsutulla taidemuodolla on katsojalleen annettavana.
Joten on turha odottaa sieluttomien, mauttomien ja laskelmoitujen Hollywoodin liukuhihnatuotannon tuotosten tekevän häneen juurikaan vaikutusta - viihde-elokuvakriitikoita on jo ihan tarpeeksi, joten sietäkäämme tuota äksyä vanhaa herraa jolle elokuva on taidemuoto, ei popcornin myynninedistämiskeino.:)
Niin kauan kuin on huonoja elokuvia on tilaus M:lle, ja niin kauan kuin on hyviä elokuvia on tilaus M:lle.
Ja paras Batman on yhä se 60-luvun camp-homostelu.:D
Nyt aion katsoa Godardin Le Petit Soldatin, uudelleen, tällä viikolla.
Godardin Le Petit Soldat *****
- 10 tähteä
näkemättä koko leffaa.
- Tadzio de Santis
En nyt tuosta lotrista niin kauheasti perustanut varsinkaan elokuvana, mutta että 2-ulotteinen sarjakuvaelokuva menee kummisetä kakkosen edelle?
Ei alle kolmikymppisiä television, elokuvien tai internetin ääreen...- Lapin mies
No minun on pakko todeta että kyllä tämä menee kummisetä 2:n edelle. Minusta koko kummisetä trilogia on niin ylihypetettyä että HUH HUH. Niin pitkäveteisiä elokuvia että hirvittää. Mukaan lukien 2.
Tosin ei tämä uusin Batmankään kyllä kaikkien aikojen paras elokuva ole kuten IMDB antaa ymmärtää. Todella hyvä toimintaelokuva ja pitkästä aikaa paras, ellei jopa kaikkien aikojen paras supersankarielokuva, mutta elokuvassa on silti vikansa. Elokuva on suhteellisen pitkä, juonessa on paljon TODELLA SUURIA aukkoja ja epäloogisuuksia, mutta missä elokuvassa niitä ei ole. Elokuva myös jättää auki todella paljon kysymyksiä.
Ledgerin suoritusta ei ole turhaan kehuttu. Menee oikeasti kärkeen elokuvapahisten listalla ohi Hannibal Lecterin. Jokerille tosin olisi voinut antaa enemmän tilaa elokuvassa. Hieman samaan tapaan kun Spiderman 3:ssa tässä nyt yritettiin ehkä kertoa liian monta tarinaa yhtä aikaa ja esitellä se turha toinen pahis mukaan.
- IMBD erehdyttää
Kävin katsomassa uusimman Batmanin. Sitä oli tosiaan kehuttu ennakolta taivaisiin, mutta laskin odotukset ennenkuin menin katsomaan.
Toimintaelokuvana menee ehkä ranking 10:een, muttei vie kärkisijaa niin hienoilta elokuvilta kuten mm. Shawshank. LOTR taas on täysin omassa sarjassaan, täysin päätöntä verrata näitä tekeleitä.
Ylimainostusta hieman ilmassa. Miespuolisiin tehoaa enemmän, ilmassa vahvasti testosteronia ja mukana taitavaa dialogia.
Roolisuoritukset ovat hienoja, mutta kokonaisuutena jättää olon hieman tyhjäksi. Tästä taas opimme IMBD:n tapauksessakin, ettei eri genrejen elokuvia pitäisi missään tapauksessa arvostella samaan listaan, se on rikos.
Itse pidän mm. Matrix-elokuvaa paljon onnistuneempana kuin Dark Knightiä, joka on toimintaelokuvana ihan onnistunut muttei herättänyt jälkeepäin suuria tunteita.
Katsottava, muttei järisyttävä. Siksi en täysin ymmärrä IMBD:n hypetystä. Mutta saapahan elokuva tässä aika paljon mainosta, joten raha taatusti virtaa.
Dark Knight on nimensä mukaisesti synkkä elokuva. Ehkä tuo synkkyys vetoaa meihin, sillä juonessa pureudutaan ihmisen pimeisiin puoliin.
Toisaalta ihmisen pimeät puolet ovat tämän ajan elokuvissa hyvinkin käsitelty aihe.
Batmaneista paras. Itse antaisin pisteitä 8,5. - Kasper69
Minulla on epäilyksiä, jos kaikki pitää samasta. Silti elokuvan mehustus ja täydet tähdet arvosteluissa saivat menemään katsomaan leffan. IMDB antoi ymmärtää, että kyseessä on klassikko, mutta Battis olikin isolla rahalla tehty Hollywood kolistelu ilman minkäänlaista hahmojen taustojen kartoitusta. Gotham city olikin New York tai joku vastaava tavis suurkaupunki. Elokuvan "taika" oli tipotiessään. Filmille oli tarttunut vain maaninen testosteroiini ryöpytys. Koska mystisyys ja maagisuus puuttui täysin, kyseessä oli mielestäni ennemminkin tavallinen action-leffa, kuin batman -leffa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan
Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat321348Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan
Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar691105- 105965
41000 kavallettu rahaa
uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.43943- 66775
Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö56749- 42746
Fantasioista
Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai117735Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi
Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks302676- 29655