suudelmista. Millainen on hyvä halaus? Kerro paikka, tilanne, kesto yms.
Halaus
alapuolella kirjoittelua
3579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei vaikutusta. Tärkeintä on aito tarkoitus ja oikea henkilö. Halauksen täytyy olla "läheinen" ja kiinteä, ettei edes paperi mahtuisi välistä. En puhu siis kaveri halista!
mut samalla "luja"/tiukka. Sellainen joka tulee sydämestä. Ja tietysti mielummin sellaiselta ihmiseltä/sellaiselle ihmiselle josta itsekin pitää. Paikalla, tilanteella tai kestolla ei taida olla merkitystä. Minusta tuntuu et jos se halaus tulisi siltä kaipaamaltani ihmiseltä, kaikki muu katoaisi ympäriltä. Niin kuin tapahtui muutenkin aina kun hän oli lähistöllä. Nyt emme ole nähneet aikoihin joten siksi puhun menneessä muodossa.
jota en ole edes koskaan saanut. Siinä täytyy olla ikävää takana ja tunne että se ihminen on oikea. Silloin näkymättömät langat vetää yhteen ja kaikki muu unohtuu tai menettää merkityksensä. Onko sellaista edes? Uskon että on.