Jalostuksesta

pakko kirjottaa tänne

koska pulinoissa puhutaan kukista ja syntymäpäivistä.

Siis asiaan...

Miksei koirien jalostuksessa voida kiinnittää huomiota koiran luonteeseen ja käyttötarkoitukseen kuten jalostuksen historian alkuvaiheissa? Mitä ihmeen väliä on ulkonäöllä? Ihan säälittää tilanne mihin jalostus on mennyt...

Koiria jalostetaan enää vain kilpailunhalun vuoksi. Monimuotoisuus ja geenien maailmanlaajuinen liikkuvuus olivat ennen koirien menestyksen salaisuus. Koiralle on siis luonnollista olla sekarotuinen.

Onneksi on pikkuhiljaa alettu ongelmaan puuttua, rotujen välisiä risteytyksiä tehdään ja geenipohjan laajuus saa merkitystä. Mutta ollaan vielä liian varovaisia, aivan liian varovaisia.

Mitä järkyttävää, tyhmää tai hullua, kuten monet sen kokevat, olisi risteyttää rotuja keskenään? Esimerkiksi astuttaa saksanpaimenkoira belgianpaimenkoiralla ja käyttää pentuja saksanpaimenkoirien jalostukseen? Ei enää puututtaisi ulkonäköön, vaan geenipohjan laajuuteen, käyttötarkoitukseen ja luonteeseen.
Järkevää perustelua ulkomuodon tärkeydelle ei ole, kunhan esimerkiksi mäyräkoira pystyy kömpimään mäyränkoloon.

Koiranäyttelyiden tilalle paremminkin taipumus- ja käyttäytymiskokeet sekä luonnetestit. Unohdetaan värit ja värimerkit, korvien ja hännän asennot, muoto ja koko sekä karvan pituus!

Aihe on äärimmäisen laaja. Tässä suurinpiirtein oma mielipiteeni.

5

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viksu, mutta entä jos jonkun rodun ulkomuoto miellyttää nii sitä ei kannata mennä kovin paljon muuttamaan..

      jos siis lasketaan pois sakemannin selkä (sehä o nykyää iha paska), eli niille tosiaa belkkari nii ois seki ongelma pois mutta muuten ulkomuoto säilyis hyvänä.
      ja näitte "seinäänjuosseitten" kuono vois pysyä lyhyenä, tietenkää terveydellä leikkimättä eli mun puolesta cavaljeriin vois sekottaa vaikka cokkerspanielia.. eli käyttöä ja ulkonälöä paranneltas, mutta ei silti liikaa muutettas..

      • ihan rodun tilasta

        Ollaan jopa ehdotettu joidenkin rotujen poistamista, juurikin esimerkiksi lyttykuonoisten, joille tulee vakavia hengitysvaikeuksia. Ihmisen mieltymykset eivät saisi aiheuttaa koiralle tuskaa.

        Lisää mielipiteitä, ihmiset!


    • asiasta

      Jännä etten ollut lukenut vielä eilen tätä kirjoitustasi ja illalla kun tapasin erään Suuren Symppiksen, rupesin ajattelemaan tätä samaa. Tällaiset mahtavaluontoiset koirat pitäisi valita suvunjatkajiksi, niin hyvät luonteenpiirteet periytyisivät eteenpäin. Tapaamani koira oli sekarotuinen ja onneksi se oli saanut omat pennut, jos niihin periytyisi edes jotain tuosta uskomattomasta luonteesta. Olisi ollut tosi sääli jättää kyseisiä geenejä käyttämättä.

    • Jalostus on sitä,että yritetään tehdä mahdollisimman rotumääritelmän mukaisia koiria.Kaikilta osa-alueilta,myös ulkonäön puolesta.Jos se ulkonäkö unohdetaan tyystin,niin eihän sitte mitään rotujakaan kohta ole,mitä voisi tunnistaa edes miksikään roduksi.

      Kirjoitus on myös pikkasen liikaa yleistystä,tosin samaa mieltä olen siinä,että ei olisi oööenkaan pahitteeksi miettiä mihin noitten rotujen kanssa ollaan menty,ja mistä lähdetty ja mikä ollut tarkoitus.
      Mutta kyllä niitä kasvattajia on,jotka yrittävät oikeesti parhaansa tehdä,eikä pelkästään ulkonäköä jalosta.
      Koiranäyttelyt on ihan ok,kun NE otetaan niin.Jokaisen pitäisi kuitenkin tietää ne oman rodun oikeat kohdat,oli sitten trendi tai tuomareitten mieltymykset mitä.Mutta kyllä jonkinlaista suht puolueetonta ulkonäönkin "mittausta" tarvitaan.Enemmän tosin voisi rotuyhdistykset järjestää jalostustarkastuksia.
      Vastuu on myös koiran ostajilla,jos he ottaisivat asioista selvää,ja ostaisivat koiransa nimenomaan niiltä kasvattajilta,jotka pyrkivät tekemään rodunomaisia ja liioittelemattomia rotunsa edustajia.Ja kiinnittävät muuhunkin huomiota kuin ulkonäköön.

      Rotujen risteytykset on mielestäni ihan hyvä juttu,kunhan ne mietitään tarkoin ja virallisesti tehtäisiin.Eli tietoa pitää olla ja paljon.Se ei siis ole sitä,että pannaan "sakemanni/belgi yhteen".Mikä muuten olisi aloittajan pointti tuossa yhdistämisessä,kun tuli mainituksi?Mitä esim.belgi antaa sakemannille?
      Pelkkä geenipohjan summittainen laajentaminen ei ole hyvä asia,vaan tarkoin pitää miettiä,mitä haetaan ja mitä annetaan per rotu ;)

      Kokeitten lisääminen,luonnetestaus ym.on ihan hyvä juttu,ja saisikin lisääntyä.Mutta nekään ei ole mustavalkoisia,vaan pitäisi aina olla perehtyä niihin.Muistettava myöskin on,että osaltaan myös se narunpää vaikuttaa niihin koetuloksiin.Esim.käyttäytymiskokeessa hyvinkin paljon,joten jalostuksen kannalta taas pitää katsoa asiaa eri kannoilta.
      Ylipäätään pitäisi ensinnä kiinnittää huomiota siihen,ettei missään roduissta ylityyppejä millään muotoa näytelmissä palkattaisi,eikä niitä tehtäisi.Silläkin pääsisi jo pitkälle...

    • pikkupahissika

      kyllähän ulkonäölläkin on paljon merkitystä, esim. rakenne ja karva, ne on tarpeen olla erilaisia eri käyttötarkoituksissa

      kyllä moni kiinnittää huomiota koiran luonteeseen ja käyttötarkoitukseen tänäkin päivänä, siksi jalostusmateriaali ei aina ole niitä muoto- ym. valioita, vaan pyritään käyttämään mahdollisimman useaa yksilöä

      ja "jalostuksen alkuaikoina", kyllä se ulkonäkö oli tärkeä tekijä, kyllä niitä rotuja yritettiin saada mahdollisimman samannäköisiksi

      saksanpaimenkoiraa en kyllä haluaisi sekoittaa mihinkään rotuun, sen verran huonoa materiaalia tuntuu olevan. Minusta sen koko rodun voisi jättää pois, on niitä muitakin rotuja ajamaan samaa asiaa.
      Ja eipä olisi ensimmäinen rotu, joka on hävinnyt.

      Valitettavasti rotuunottoa ei monellakaan rodulla hyväksytä, sillä saataisiin sitä uutta verta.

      JA OSTAJAHAN SEN LOPPUJEN LOPUKSI PÄÄTTÄ, MITÄ OSTAA
      eli sinä ja minä voimme päättä mitä haluamme tukea

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe