Itse en tarkoituksellisesti ole lukenut juuri mitään kaunoa viimeiseen 20 vuoteen.
Alitajuisesti ja tietoisestikin olen pelännyt jonkun vahvan tyylin tarttuvan ja antavan liikaa vaikutteita. Halusin löytää "oman ääneni".
Toki ennen sitä luin paljonkin (noin 15 vuotta) hyvin monenlaista kirjallisuutta klassikoista Cottoneihin.
Nyt kun olen itsekin jotain tuotosta saanut aikaan, ajattelin, että vaara on ohi ja voisin lukaista ihan huvin ja opin kannalta joitain klassikoita.
Hesarin sivuilta "klassikkokoneesta" poimin seuraavan listan omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin :
• Ian McEwan: Ajan lapsi
• Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies
• Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
• William Gibson: Neurovelho
• Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo
• Nikolai Gogol:Kuollet sielut
• Ernest Hemingway: Ensimmäiset 49 kertomusta
• Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot
• Saul Bellow: Herzog
• Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen puutarha
• Brett Easton Ellis: Amerikan psyko
• Erno Paasilinna: Tähänastisen elämäni kirjaimet
• H.Tikkanen: Kulosaarentie 8, Kulosaari, puh. 35
• Platon: Pidot
• Toivo Pekkanen: Lapsuuteni
• Albert Camus: Putoaminen
• Erlend Loe: Supernaiivi
• Hanif Kureishi: Esikaupunkien buddha
• Joseph Heller: Catch-22
• Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
• Raymond Carver: Oikopolkuja
• Jack Kerouac: Matkalla
• Hubert Selby Jr.: Päätepysäkki Brooklyn
• Juhani Peltonen: Elmo
• Raymond Chandler: Syvä uni
• Nick Hornby: Hornankattila
Mitä mieltä olette? Pääseekö tällä alkuun? Huumori/filosofia/taitava sanailu siis pääasialliset kiinnostuksen kohteet.
Ehdotuksia lisää toivotaan.
Don quijotet, Svejkit, Vonnegutit,Bukowskit on luettu jo teininä.
Alitajuisesti ja tietoisestikin olen pelännyt jonkun vahvan tyylin tarttuvan ja antavan liikaa vaikutteita. Halusin löytää "oman ääneni".
Toki ennen sitä luin paljonkin (noin 15 vuotta) hyvin monenlaista kirjallisuutta klassikoista Cottoneihin.
Nyt kun olen itsekin jotain tuotosta saanut aikaan, ajattelin, että vaara on ohi ja voisin lukaista ihan huvin ja opin kannalta joitain klassikoita.
Hesarin sivuilta "klassikkokoneesta" poimin seuraavan listan omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin :
• Ian McEwan: Ajan lapsi
• Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies
• Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
• William Gibson: Neurovelho
• Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo
• Nikolai Gogol:Kuollet sielut
• Ernest Hemingway: Ensimmäiset 49 kertomusta
• Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot
• Saul Bellow: Herzog
• Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen puutarha
• Brett Easton Ellis: Amerikan psyko
• Erno Paasilinna: Tähänastisen elämäni kirjaimet
• H.Tikkanen: Kulosaarentie 8, Kulosaari, puh. 35
• Platon: Pidot
• Toivo Pekkanen: Lapsuuteni
• Albert Camus: Putoaminen
• Erlend Loe: Supernaiivi
• Hanif Kureishi: Esikaupunkien buddha
• Joseph Heller: Catch-22
• Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
• Raymond Carver: Oikopolkuja
• Jack Kerouac: Matkalla
• Hubert Selby Jr.: Päätepysäkki Brooklyn
• Juhani Peltonen: Elmo
• Raymond Chandler: Syvä uni
• Nick Hornby: Hornankattila
Mitä mieltä olette? Pääseekö tällä alkuun? Huumori/filosofia/taitava sanailu siis pääasialliset kiinnostuksen kohteet.
Ehdotuksia lisää toivotaan.
Don quijotet, Svejkit, Vonnegutit,Bukowskit on luettu jo teininä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse olen lukenut tuosta listasta viimeksi Bulgakovin teoksen ... ihan mieletön kirja ... suosittelen.
Tyhmää on pelätä vaikutteita ja jättää tuon vuoksi lukeminen. Noinhan jättää myös parhaan tavan oppia kirjoittamaan? Kirjoittamaan ei voi oppia pelkästään kirjoittamalla, pitää myös elää ja LUKEA.
Lukeminen kehittää kieltä, tarinoiden maailma avartaa omaa katsantokantaa. Lukemalla voi etsiä omaa tyyliä, kerrontatapaa, voi lukea vanhaa tai uutta tekstiä, poimia vinkkejä, ohjeita ja neuvoja vanhoilta mestareilta. Voi tutkia juonia, henkilöitä, maailmoja, imeä itseensä oppia ihan ilmatteeksi.
Lukeminen kannattaa aina.
En ole jättänyt kaikkea lukemista. Ammattikirjallisuutta, tiedettä, pakinoita, elämäkertoja,esseitä yms. olen tietysti lukenut koko ajan. Mutta kauno on jäänyt vähiin.
Ehdottomasti: ensin pitää elää, että on jotain sanomista. Sen olen tehnyt.
Ja nuorena luin niin paljon, että kyllä se takaraivosta vieläkin tihkuu, ärsyttävistikin, marginaalin rajoille sotkien joskus omaa tyyliä.
PERUSKYSYMYS KAI KUULUISI: Onko uudelle kirjailijalle haittaa siitä, että hän ei asetu nykykirjallisuuden tuulien viitekehykseen? Ihan siksi, että on tietämätön ja sivistymätön siitä mitä viime aikoina on julkaistu.
mutta en minä itse kyllä tarkoituksella karta nykykirjallisuutta, luen jos löytyy jotain mikä tuntuu kiinnostavan. Maku on tosi valikoiva ja olen itse lukenut valtavasti, viime aikoina vähemmän, koska en ehdi. Olisikin kiva jos voisi mennä paikkaan jossa aika pysähtyy ja lukea kaikessa rauhassa. Valitettavasti jos lukee niin kaikki muu jää tekemättä. Mutta kyllä lukeminen on välttämätöntä, jotta voi kirjoittaa.
itse en koskisi Calvinoon, vaikka kait hän modernia romaania edustaa.
Itseltäni jäisi moinen lista lukematta, joten nostan hattua jos saat nuo luettua.
Luin aikoinaan 80-luvun alussa Calvinon "Paroni puussa" ja siitä on jäänyt hyvä fiilis. Harvat kirjat muistaa näin kauan.
Erikoinenhan se oli tällaiseen proosallisempaan makuun.
Täytän 50 vuotta ja tuo lista on toivomuksiani mahdollisten lahjojen toivossa. Kokemuksesta tiedän, kuinka hankala on miettiä toiselle lahjaa, joka olisi saajalle kiva, ajaton ja arvostettava.
Jännäämään jään, mitä saan. Kaikki lupaan lukea vuosien saatossa, jos niitä suodaan.
Luen TODELLA valikoivasti, ja aloittamistani kirjoista yli puolet jäävät kesken ennemmin tai myöhemmin. Kirjallisuudelta, kuten myös elokuvilta, musiikilta ja kuvataiteelta toivon juuri tuota vaikutusta. Inspiraatiota. Oma tyyli muotoutuu kyllä sinne väliin, eikä omani kaltaista tekstiä ole toistaiseksi tullut vastaan.
Se, että vaikuttuu jostain teoksesta on eri asia kuin se, että alkaisi kopioida sitä.
Tämä täältä, uusi kirja kaupoissa syksyllä ja seuraava tekeillä. Ei omakustanteita...
et siis ole. Onneksi olkoon
itseään viisaammilta, kutsutaan sivistymättömyydeksi.
Kirjoittamaan voi oppia vain elämällä, ajattelemalla ja lukemalla. Jos ei osaa oppia toisten ajatuksista, täytyy yrittää itse alkaa väkertää pyörää, ja yksi elämä ei siihen riitä. Kulttuuri ja sivistys on juuri sitä, että oppii meneiltä polvilta.
tuoreuttakin.
Luovuus on sitä, että epäilee. Kulkee omaa tietään ja epäilee. Testailee uusia, hulluja ajatuksia. Ehkäpä olemme liian tyytyväisiä pyörän keksimisestä ja ohitamme ne muut mahdolliset kehityssuunnat, jotka tuolloin hylättiin.
Etenkin uutta luovalle taiteelle/kirjoittajalle tällainen lähestymistapa voi olla hedelmällinen. Muuten on vaara jäädä jäljittelijäksi, genren massapuurtajaksi, hollywoodmaisen massahömpän liukuhihnaduunariksi.
En väheksy sivistystä, päinvastoin. Tarkoitan enemmänkin etäisyyden ottamista. Noin 2-kymppisenä luin Don Quijoten intensiivisesti (J.A.Hollon vanhahtava käännös, -en tiedä onko tuoreempaa käännöstä ja kieltä ilmestynyt tästä kirjasta). Tietysti innostuin tuosta loistavasta huumorista, mutta myös vanhahtavasta, koukeroisesta kielestä. Se tarttui suuhuni inhottavalla tavalla ja kesän naismenestys meni pieleen sen takia ("Sallittehan, ihana neito, minun laskea tästä kaikesta vaivasta väsynyt ahterini vierellenne..")
Tarpeeksi vahva kieli tai tyyli voi tarttua otolliseen maaperään.
Silloin on pidettävä luovaa taukoa, että syntyy jotain uutta, hedelmällistä, synteesi.