että onko elämä enemmänkin komedia vai tragedia. Sinä taisit sanoa sitä komediaksi.
Se on sellainen musta komedia. Olenkin aina pitänyt sellaisista, ehkä juuri siksi.
Ei se tragedia voi olla. Siinä vaiheessa, kun päähenkilöt ovat hajoilleet siihen pisteeseen, että kierivät lattialla, niin se on jo pelkkää sisäänpäinkääntyvää komediaa. Eikö ole omituista miten se ero on niin häilyvän pieni... musta komedia vai tragedia.
Ihmisten suurin ongelma on varmaan se, että kun kuvitellaan tai toivotaan elämän olevan tylsä romanttinen komedia. Sitten tulee tiputus, kun tajuaa sen olevankin jokin Shakespearen näytelmä, vaikka Romeo & Julia. Mutta sitten se vasta käy mielenkiintoiseksi, kun huomaa elävänsäkin David Lynch-leffaa.
Vai oliko elämä sittenkin vaan se Dolls-leffa. Muistan, että oli vaikea pitää itku pois pinnalta, kun siitä näki edes vilauksen, monennettakin kertaa. Hassua, kun oma elämä oikeasti yleensä naurattaa.
Helppoa elää, kun suhtautuu niin, että leffa vaan vaihtuu. Jos se on tänään Romeo ja Julia, niin huomenna se onkin jo ET.
Leffa muuttuu, mutta muuttuuko hahmot? Kehyskertomus niistä kahdesta kulkurista säilyy, niin kai...
Turha löpinää tämäkin. Itselleni höpötin mietteitä. Lähden nyt kohta pois vähäksi aikaa.
Miten tätä pitäisi kuvata. Naru katkesi, vaellan nyt muualla. Eri elokuva, ehkä jokin tavallisempi ja värittömämpi. Mutta olen edelleen sama hahmo kuin aina olin. Väärässä elokuvassa, niin kai voisi sanoa. Mutta niin se menee, tiedät sen.
Ehkä jos ei yhdessä tehty aloitetta sitoa toisiinsa narua, niin silloin molemmat pian vaeltelevat kauas toisistaan. Eikä enää olla samassa elokuvassa. Ollaan vain hahmoja väärissä tarinoissa. Mutta ne tarinat menevät silti eteenpäin kuten elämäkin.
Ehkä se oli sittenkin tragedia.
Se on sellainen musta komedia. Olenkin aina pitänyt sellaisista, ehkä juuri siksi.
Ei se tragedia voi olla. Siinä vaiheessa, kun päähenkilöt ovat hajoilleet siihen pisteeseen, että kierivät lattialla, niin se on jo pelkkää sisäänpäinkääntyvää komediaa. Eikö ole omituista miten se ero on niin häilyvän pieni... musta komedia vai tragedia.
Ihmisten suurin ongelma on varmaan se, että kun kuvitellaan tai toivotaan elämän olevan tylsä romanttinen komedia. Sitten tulee tiputus, kun tajuaa sen olevankin jokin Shakespearen näytelmä, vaikka Romeo & Julia. Mutta sitten se vasta käy mielenkiintoiseksi, kun huomaa elävänsäkin David Lynch-leffaa.
Vai oliko elämä sittenkin vaan se Dolls-leffa. Muistan, että oli vaikea pitää itku pois pinnalta, kun siitä näki edes vilauksen, monennettakin kertaa. Hassua, kun oma elämä oikeasti yleensä naurattaa.
Helppoa elää, kun suhtautuu niin, että leffa vaan vaihtuu. Jos se on tänään Romeo ja Julia, niin huomenna se onkin jo ET.
Leffa muuttuu, mutta muuttuuko hahmot? Kehyskertomus niistä kahdesta kulkurista säilyy, niin kai...
Turha löpinää tämäkin. Itselleni höpötin mietteitä. Lähden nyt kohta pois vähäksi aikaa.
Miten tätä pitäisi kuvata. Naru katkesi, vaellan nyt muualla. Eri elokuva, ehkä jokin tavallisempi ja värittömämpi. Mutta olen edelleen sama hahmo kuin aina olin. Väärässä elokuvassa, niin kai voisi sanoa. Mutta niin se menee, tiedät sen.
Ehkä jos ei yhdessä tehty aloitetta sitoa toisiinsa narua, niin silloin molemmat pian vaeltelevat kauas toisistaan. Eikä enää olla samassa elokuvassa. Ollaan vain hahmoja väärissä tarinoissa. Mutta ne tarinat menevät silti eteenpäin kuten elämäkin.
Ehkä se oli sittenkin tragedia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
leffoja ja jätä oikea elämä muille,itsellesi kasaat elämätöntä elämää,ei käy kateeks...
Tragikomediaa,hullua,ihanaa,kamalaa loppujen lopuksi melko hallitsematonta vuoristorataa jossa on vain istuttava mukana:))http://www.youtube.com/watch?v=xXhcHHOfRaw&feature=related
kutsu sitä ihmeeksi.
puhuttele tuo Ronan Keating.
juttu ja sinä olet ihan hassu
aina vähän piristää:)