Te,jotka olette synnyttäneet luomuna,niin kertokaa synnytyksen kulkunne?Käynnistettiinkö tms.
Luomusynnytys G
utelias++
211906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
käynnistetään, tai siis jos käynnistetään nii kyllä ne jotain lievitystä tyrkyttää, on ne kivut kuitenkin puolet pahemmat kun itekseen käynnistyneessä..
vauhdittaa (=käynnistää), koska olin strepto-b positiivinen ja vedet oli menneet jo edellisenä päivänä. Eli käynnistettiin tipalla.
Luomuna kuitenkin muuten mentiin. Istuin pallolla, huokailin (synnytyslaulu) ja kävin muutamaan otteeseen kuumassa suihkussa. Aikaa meni julmetusi eli peräti 23 tuntia vesien menosta.
Välillä teki todella kipeää ja asiaa hankaloitti jatkuva oksentelu. Sain kuitenkin koottua itseni ja pystyin pallon päällä rentoutumaan hyvin loppua kohti ja vartin ponnistuksella polviseisonnasta syntyi terve lapsi.
Siitä sain lapsen syliini ja kävelin sänkyyn. Annettiin napanuoran sykkimisen loppua ja leikattiin napanuora. Istukan annettiin syntyä itsekseen, ja se tuli vajaan puolen tunnin kuluttua lapsen syntymästä.
heh,nää on niin ihania nämä vastaukset :)
Synnytin luomuna,mutta käytin ilokaasua,väliliha leikattiin,synnytys käynnistettiin :):)
Siis oikeasti,ette kai usko itsekään noita juttujanne???Mitä ihmeen luomua tuollainen on?
Ei yhtään mitään...ei millään pahalla,mutta oikeasti naurattaa....
Jos synnytys käynnistetään, se ei ole luomu, vaikka kivunlievitystä ei käyttäisikään. PISTE.
Luomu = luonnonmukainen.
Luomusynnytys käynnistyy luonnonmukaisesti.
Olen synnyttänyt ¨toisen lapseni ilman mitään lievityksi.Voin sanoa että kyllähän sen kivun tuntee mutta sen itse työn tekeminen on helpompaa.. Yöllä lähdin sairaalaan ja säännöllisten supistusten vuoksi, hetken oltuani altaassa laitoksella,kalvot puhkesivat itsekseen. Siirryin synnytyssaliin ja noin 3min siitä niin vauva oli jo maailmassa. Kalvojen puhkeamisen jälkeen kätilö suunnitteli että ainoastaan ilokaasua voi antaa ettei muuta ehtinyt mutta se synnytys oli niin nopea ettei ehtinyt edes sitä antamaan..Kaikki meni hyvin!
Tuosta käynnistämis väittelystä tuli mieleen, että jos jollakulla synnytys käynnistetään ja supistukset ovat siinä kuulemma usein kipeämpiä kuin luonnollisesti alkaneet, niin jos käynnistetyn synnytyksen vetää ilman lääkeaineita loppuun asti niin kyllä siinä enemmän kipua taitaa tuntea kuin luomuna synnyttänyt.. Luomusynnytyksessähän tarkoituksena on, jotta kipu olisi mahdollisimman vähäistä ja synnytys sujuisi luonnollisesti ja turvallisesti.
Ja mitä ilokaasuun tulee, sitähän sanotaan ja minullekin sanottiin että voihan sitä kokeilla kun vaikutus lakkaa samantien, mutta sellainen pöhnä sen kokeilun jälkeen oli päällä että en enää usko moiseen ja jätän suosiolla ensi kerralla ottamatta. Ja kun kalvojen puhkaisukin rikkoo luomusynnytys määritelmän esikoisen synnytyksestä, niin enpä koe että synnytykseni erityisen ei-luomu olisi ollut sen vuoksi, että vauvan päähän pistettiin sydänäänien tarkkailua varten anturi ja siitä alettiinkin suoraan ponnistamaan.. Olinhan ennen ilokaasua ja kalvojen puhkaisua jo lähes sen 24h vauvaa ulos pungertanut ja ihan luomuna ;)
Välilihanleikkaus on yleensä melkoisen turha toimenpide, jos sitä vielä kovin hanakasti tehdäänkään, jossain joku kätilö lienee saksii herkemmin kuin joku toinen. Mutta sekään ei taida erityisesti enää siinä vaiheessa vaikuttaa synnytyksen luomuuteen, jos lopussan nipsautetaan. Hyi olkoon kun kuitenkin kuulostaa ajatuksenakin ällöttävältä.
Mutta ensimmäisestä synnytyksestä oppineena; lähden sairaalaan taas vasta kun on ihan pakko (viimeksi oiln siellä sen kolmisen tuntia ennen vauvan syntymää), en ota lääkeaineita elimistööni sen ilokaasun vertaakaan ja kalvojani EI puhkaista, sillä siitä ne tuskat esikoista pungertaessakin alkoivat joten täysin luomuna olisin kipujen osalta päässyt mitä todennäköisemmin paljon helpommalla..!
Jihuu kuule,ei sun synnytys ole nähnytkään luomua. Tuolloin ei saisi käyttää edes antureita päässä vaan hoitaa homma kuten naiset saunassa ennen vanhaan.Ihme porukkaa täällä,kun ei tiedä mitään faktoista... Puhutaan,höpötetään ja ollaan olevinaan jotenkin parempia ilman mitään erityistä syytä!!!
Kommentti omista synnytyksistäni takertumatta siihen, mikä on luomu ja mikä ei.
Kaksi tuli maailmaan ilokaasulla, kolmas epiduraalilla. Kolmatta synnytystä pelkäsin vauhkona kahden ensimmäisen kokemuksella.
Eka synnytys kesti yli 2 vuorokautta, lopulta käynnistettiin, ja kun olisin halunnut epiduraalin oli jo liian myöhäistä.
Toisen ajattelin hoitavani sitten ilman epiduraalia kun ekakin meni. Kolmannen osalta taisin huutaa jo ovella, että tänne sitten kaikki puudutteet, mitä talosta löytyy.
Jälkeenpäin harmittelin, että en ollut pyytänyt/saanut epiduraalia myös kahteen ensimmäiseen.
Lapsivedet meni kolmelta yöllä ja siitä puolen tunnin päästä alkoi supistukset, jotka olivat säännölliset 8 minuutin välein. Sairaalaan matkustettiin 40 minuuttia ja siellä supistuksia ja sydänäänniä seurattiin tunnin verran. Kätilö sanoi, että kauan kestää vielä, kun supistukset muuttuivat epäsäännöllisiksi ja kohdunsuu oli aika takana vielä tullessa.
Kun pääsin piuhoista irti, niin taisin ehtiä käymään vessassa ja sen jälkeen olinkin jo synnytyssalissa ja mitään puudutuksia ei ehditty antaa. Lapsi syntyi kuudelta aamulla, muistaakseni ponnistin 5 kertaa... Papereihin tuli synnytyksen kestoksi 2 tuntia ja 20 minuuttia. Tarjosivat ilokaasuakin jossain vaiheessa, ja sitä otinkin, mutta tuli niin huono olo, että en montaa kertaa ottanut. Synnytyksen jälkeen oli sellainen olo, että olis voinut lähteä suoraan kotiin. Ei repeämiä, ei edes väsyttänyt yhtään... Istuakin voin oikein hyvin heti synnytyksen jälkeen.
vahingossa.Sairaalaan päästyä katsoivat,että on jo niin pitkällä,että mitä tässä nyt lievityksiä,syntyy kohta.Sitten jämähti viimeinen sentti kolmeksi tunniksi,oli suht epämukavaa.Kuitenkaan ei mitään annettu ja lapsi syntyi hyvillä pisteillä muutamassa minuutissa ja toivuin hyvin.
Meillä on kakkosen kanssa, niin sanottu luomu syökysynnytys, suht kivuton sellainen, homma oli ohi alle tunnissa. Kotona meni lapsivesi, eiku synnärille, siellä oltiin 7 min. ja tytär oli isänsä sylissä.
Olisin luomulla halunnut synnyttää, mutta synnytys jouduttiin käynnistämään 2vkoa lasketusta ajasta.
Ensiksi pistettiin tippa, sitten otettiin lapsivedet ulos jotka olivat ruskean vihreät(ei oikea väri lapsivedelle), sitten odoteltiin ja käynnisteltiin, tuskat lopulta niin kovat että minua pyydettiin ottamaan ilokaasua, otin vastaan sen siinä vaiheessa ilomielin.
Lopuksi nähtiin minun ja vauvan ainoaksi mahdollisuudeksi sektio.
Molemmat selvisimme hengissä sektion ansiosta ja nyt sanonkin että ihminen joka pystyy synnyttämään luomulla on onnellinen!
Eka lapseni synnytys käynnistettiin ja sain epiduraalin. Synnytys oli helppo, jaksoin ponnistaa ja kokemus jäi miellyttävänä muistoksi. Lapsi tosin oli väsynyt synnytyksen jälkeen, ei jaksanut kunnolla imeä jne. Synnytyksen kesto n. 6 tuntia. Toinen synnytys meni täysin luomuna, kun en ehtinyt saada lievitystä. Lapsivesikin meni vasta ponnistusvaiheessa. Kipuja oli huomattavasti enemmän, mutta lapsi synnytyksen jälkeen terhakka ja virkeä, imetys lähti heti sujumaan. Kesto n. 3 tuntia.
Ensimmäinen synnytys oli kaikkea muuta kuin luomu, joten ei siitä sen enempää.
Toinen synnytys käynnistettiin, mutta mitään muita toimenpiteitä tai kivunlievityksiä ei tehty. Oltiin sairaalassa kun käynnistettiin, ja ensimmäisestä supistuksesta meni noin 1,5 tuntia kun vauva oli ulkona. Homma eteni ihan standardin mukaan, joskin nopeasti. Ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia ja ponnistin puoli-istuvassa asennossa.
Kolmas synnytys käynnistyi itsellään kotona ja mielestäni täytti aika lailla luomun merkit, paitsi kalvot puhkaistiin ponnistusvaiheen alkaessa (ettei vedet roisku ympäri salia). Mitään toimenpiteitä tai kivunlievityksiä ei ollut. Kesto oli noin neljä tuntia, joista kunnolla kivulias vaihe kesti alta tunnin. Ponnistin 7 minuuttia.
Neljäs synnytys oli ihan luomu, tai en ainakaan keksi mitään toimenpidettä, mitä olisi tehty (minulle itsetarkoitus ei ole se, onko luomu oikea sana vai ei, joten en ole pohtinut asiaa siltä kannalta). Paitsi suihkussa kävin synnytyksen jälkeen. Synnytys kesti vajaan kuusi tuntia, kivuliaita supistuksia oli alta tunnin, kalvot puhkesivat ponnistaessa ja mielestäni vasta sitten kun vauva oli ulkona enkä itse asiassa ole edes varma, olisiko kätilö ne siinä vaiheessa repäissyt vauvan päältä vai hajosivatko itse.
Kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä vauvaan laitettiin anturi päähän, kahdessa jälkimmäisessä ei.
Nyt kun mietin, niin aika tylsiä synnytyksiä minulla on ollut. Ei niissä ole tapahtunut mitään, vaan ihan kirjan mukaan ovat edenneet, hiukan nopeammin ehkä vain.
mutta haluaisin sen verran sanoa, että synnytykseen kannattaa lähteä mahdollisimman avoimin mielin eli tavoitteena voi olla synnytys ilman kivunlievitystä, mutta periaatteen vuoksi ei kannata lievityksestä kieltäytyä, jos synnytys ei menekään ihan käsikirjoituksen mukaan.
Itse odotin synnytystä asenteella "tästä on muutkin selvinneet, ei se niin kamalaa voi olla". No, se oli! Kaksi vuorokautta tiheitä supistuksia ja sen jälkeen hätäsektio. Minulla ei sitten lopuksi epiduraalikaan peittänyt kipua.
Kaikista kamalinta oli kätilö, joka ääneen voivotteli, ettei ole koskaan nähnyt tällaista eikä itsekään ymmärrä, miksi ei kohdunsuu aukea 5cm enempää, vaikka supistuksia on tullut jo 24 tuntia minuutin välein. Sanoi ihan suoraan, ettei tiedä, mitä pitäisi tehdä! Kiva siinä sitten oli pötkötellä, kun tuntui, että henki tässä menee eikä kukaan osaa auttaa.
Kyllä siinä touhussa katosi ajatukset synnyttämisestä ilman kivunlievitystä. Ja sitten se tuska siitä, ettei kivunlievitys tehonnutkaan!
Emme elä enää keskiaikaa. Keskiaikaan kuului synnytykset kotona ja milloin missäkin. Lapsi- ja äitikuolleisuus oli huomattava. Menkää synnyttämään sairaalaan. Sillä jos/kun hätä tulee suureksi on apukin lähinnä. Kivunlievitykseen en ota kantaa mutta jos lapsi suinkin syntyy alateitse, on siinä teille luomua riittämiin.
sitten tiedä enää ovatko nämä synnytykset luomuja vai ei (aiempia kirjoituksia kun lueskelin, en tosin kaikkia)...
Mutta siis, eka synnytys käynnistyi itsellään, kivunlievityksiä ei ollut mitään (olin jo 7cm auki kun menin sairaalaan), mutta välilihaa jouduttiin leikkaamaan kun vauvan sydänäänet heikkenivät. Välilihan leikkaukseen tais kaatua tämä "luomusynnytys". Synnytys kesti alle 8h.
Kakkosen synntys alkoi spontaanisti myös, ei kivunlievityksiä, ei välilihan leikkausta ei mitään. Ehdittiin olee sairaalassa 12min kun tyttö jo syntyi. Synnytys seisten, kokonaiskesto alle 2h.
Kolmannen "luomuus" meni sitten käynnistyksellä ilmeisesti johonkin toiseen kastiin(käynnistettiin kovemalla sisätutkinalla ei tippaa/pilleriä). Eli kolmas käynnistettiin, mutta kivunlievityksiä, välilihanleikauksia, ilokaasua tms en saanut, ei ehtinyt antaa. Kokonaiskesto synnytykselle 52min.
Mihin nämä minun synnytykseni mahdetaan lokeroida, koska yhdessäkään ei ole mitään kivunlievitystä käytetty, mutta saksia välilihaan ja käynnistykseen lääkärin kovempaa sisätutkimusta (ei siis käynnistetty pillereillä/tipalla)? Tietääkö nämä edelliset kirjoittajat?
"Mihin nämä minun synnytykseni mahdetaan lokeroida, koska yhdessäkään ei ole mitään kivunlievitystä käytetty, mutta saksia välilihaan ja käynnistykseen lääkärin kovempaa sisätutkimusta (ei siis käynnistetty pillereillä/tipalla)? Tietääkö nämä edelliset kirjoittajat?"
Luomusynnytyksen määritelmä ei ole se, että ei käytetä kivunlievitystä.Luomusynnytys on täysin toimenpiteetön.
Tuossa jotain tietoa asiasta
http://www.kookas.fi/articles/read/7110
Kiitos vastauksesta =)
Kävin lukemassa ko jutun ja meillä siis kakkonen on ollut luomusynnytys, ja siitäkin tuli vähän niinkuin tahtomattaan luomu kun tosiaan mitään ei enää ehditty tehdä kun sairaalaan asti ehdittiin. Kätilö vain vastaanotti minut ja siitä sitten polvilleen eteeni kun sanoin että "nyt se syntyy!!!"
Miksi teille on tärkeää saada synnyttää luomuna?Tunnetteko olevanne parempia äitejä kun olette kestäneet kaiken mahdollisen kivun ilman lievitystä?
Taidetaan tästäkin asiasta tehdä täysimettämisen rinnalle yksi "parempi äiti"-mittari....sääli...
Itse olen 5 lastani synnyttänyt alateitse ja jokaisen kohdalla on jouduttu (lääkärin "määräys") mm.puhkaisemaan kalvot.Muutoin ei mukula olisi turvallisessa ajassa syntynyt.Yhden kanssa en ehtinyt saamaan kunnon kivunlievitystä,ja se oli KAMALAA!!-Mut kaikki 5 ovat onnellisia lapsia,terveitä ja hyvinvoivia.Ja minä ylpeä äiti. =o)
ei ainaan ole ollut tärkeää synnyttää luomuna, päinvastoin ajattelin ottavani useatakin kivunlievitystä. Ja juuri realniinan viestissä olikin linkki jonka luin ja totesin että mulla ei edes ole kuin yksi täysin luomuna syntynyt lapsi vaikka kivunlievitystä ei ole käytetty missään synnytyksesä.
En tunne olevani parempi äiti kuin muut vaikka en kipulääkkeitä ole käyttänytkään. Synnytykset ovat vain ajautuneet sihen että kivunlievityksiä ei ole annettu/en ole ehtinyt edes pyytää.
"Paremi äiti" ei mielestäni mitenkään liity siihen millä tavalla olet lapsesi synnyttänyt vaan siihen miten häntä hoidat ja huolehdit hänen tarpeistaan yms.