Miksi suomi ajaa alas maanpuolustusta

aseet tuhotaan ja muutetaan

romuraudaksi.Tankit vähän vanhemmatkin olisivat olleet paikallaan hyökkäyksen sattuessa salpalinjana ei niitten yli olisi ajettu ja tehokkaita väljänäkin.Kuuluisa ja tehokas suomi konepistooli deakvoidaan pilalle.Viime sodassa aseista oli huutava pula ,nyt niitä tuhotaan? Onko suomessa vallalla venäjää mielistelevät isänmaan petturit.Hurskastellaan vaan ettei venäjästä mitään vaaraa.Eihän kaksi sotaa mitään merkitse eihän.Miksi venäjää mielistelevät ja heille tiedoittavat ovat maanpuolustus valiokunnassa.Eikö suomalaisten kaatuneiden uhraukset ole minkään arvoisia.

25

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ylläpitokulut

      Vastaus on ylläpidon vaikeus. Kalustoa on huollettava, jotta sitä voisi tosipaikan tullen käyttää.

      Selvähän se, että vanhempikin ase on parempi kuin ei asetta ollenkaan. Tai että uusi sekä vanha ase on parempi kuin pelkkä uusi ase (vrt. panssarijoukot). Mutta Suomen Puolustusvoimien kaluston huolto on nyt ulkoistettu yksityiselle firmalle, joka laskuttaa jokaisesta ruuvin kiristämisestä centilleen. Se tulee kalliiksi, jos huollettavaa on paljon (ja vanhempi kalusto erityisesti tavitsee paljon huoltoa, jotta pysyisi taistelukunnossa).

      Olisi vanhan kaluston huolto kallista, vaikka se tehtäisiin armeijan omanakin työnä. Kun sielläkin rahan päälle ymmärretään nykyään.

      • Ilmainen ratkaisu

        Jopa tuottava.Myydään yksityisille.SE on paras peloite ulkovalloille ja herroille kun kansalaisilla on aseita.Mut taitaa tuo jälkimmäinen olla syynä ettei niitä aseita ihmisille myydä.


      • niin ei tarvitse selitellä

        onko ylin johto venäjän mielistelijöitä.Hallitseeko suomea viher-stalinistit ja miehiä vihaavat feministit?Muualla huolestuneita venäjän armeijan potentiaalisesta kasvusta suomessa vaan hyssytellään,ei mitään hätää venäjällä uusia tankkeja ajetaan sisään.Suomen rajan tuntumassa ,ei mitään hätää tankit katsastuksessa kyseessä pakokaasu analysointi.Ilmatila loukkaus:ei mitään hätää hävittäjällä käännös meni vähän pitkäksi,sen takia kävi pitkällä suomen puolella.Herää kysymys onko tärkeämpää saada kunnon eläke ja olla suututtamatta politiikkoa joka vaikuttaa ylenemiseen.On tärkeää että yleisillä keskustelupalstoilla on suomen kansalaisella sanan vapaus,ettei isänmaan petturit tee mitä huvittaa.


      • huolto ei ole ulkoistettu

        jollekkin venäläiselle nyrkkipajalle jota kgp ohjailee.Kumpihan huoltaa paremmin isänmaallisesti orientoitunut sotilas vai hyvää voittoja tavoitteleva firma.


      • älkää tuhotko sitä

        vedoten että joku on kevyempi ja sarjatuli nopeampi.Suomi kp:ssa on potkua kun on vahva konstruktioltaan.Mannekiineille alumiinilla kevennetyt stenit ettei tarvi valittaa painosta.


      • vain suojarasvat päälle

        nyt piippuja tuhotaan toimintakelvottomaksi.Pitäkää ne varaston hyllyssä älkääkä tuhotko kovina aikoina uhrauksilla tehtyä asetta.Tuhoaminen on epäisänmaallinenteko.Kuuluuko tämä samaan kastiin kuin maamiinojen hävittäminen.Onko suomen itsenäisyyden alasajo alkanut.Venäläisille myydään jo saimaanrantoja ahneuksiissaan,puolustusvaliokunnassa venajän mielisiä.


      • konepistoolilla ?
        älkää tuhotko sitä kirjoitti:

        vedoten että joku on kevyempi ja sarjatuli nopeampi.Suomi kp:ssa on potkua kun on vahva konstruktioltaan.Mannekiineille alumiinilla kevennetyt stenit ettei tarvi valittaa painosta.

        ehkä kannattaa ottaa lento johonkin
        ¨kaukaiseen maahan missä ei ole venäläisiä


    • jäljessä olet

      "tankit vähän vanhemmatkin olisivat olleet paikallaan hyökkäyksen sattuessa salpalinjana"
      Voi voi, et ole tainnut huomata ettei enään käydä rintamasotia, ei ole sellaisia kiinteitä asemia, missä voisi selvitä hengissä nykysiä aseita käytettäessä.
      Miksi ilkeä naapuri lähettäsi suomen metsiin yhtään sotilasta, kun maan saisi polvilleen katkaisemalla meriliikenteen ja moukaroimalla helsinkiä pala palalta maan tasalle ohjuksilla?
      Kyllä suomen hallitus olisi nöyrää hyvin pian, kun ei olisi mitään, millä laittaa vastaan.

      • huolestunut kansalainen

        Talvivaaran nikkeliä ryhdytään jalostamaan harjavallan tehtaassa. Tehdas on venäläisomistuksessa. Näin venäjä pääsee kontroloimaan nikkelituotantommekin. Eikö tästä kukaan osaa olla huolestunut?


    • Muumimamma->

      Miinat pois ja sama tahti muualla.

      • Luovuttamisessakin

        Eikö tuo sairaaloinen mielistely ja perseen nuoleminen ota itsetunnolle.


      • petosta koska olet

        voinut luottaa naapuriin.70 vuotta pelkkää valehtelua.Miten suomessa ollaan niin sinisilmäisiä ettei reagoida vaaraan ja annetaan venäjän hallita suomen puolustusta.Miinoista ei ole vaaraa kuin viholliselle siksi miinoista ei kannata ottaa huolta ellei sitten pidä vihollisen henkeä tärkeämpänä kuin oman maan kansalaista.Sellainenhan ajattelu olisi erittäin halveksittavaa ja epäisänmaallista.


    • Heckler & Koch

      MP-5 on parempi, nykyaikaisempi ja ennenkaikkea kevyempi.

      • Mutta ...

        Se on myös todettu vikaherkäksi likaisena, eli sopiiko rintamalle?


      • Mutta ... kirjoitti:

        Se on myös todettu vikaherkäksi likaisena, eli sopiiko rintamalle?

        Kaikki H&K kiväärimalliset aseet vaativat sixbäkin ja pari tuntia rauhallista aikaa puhdistukseensa. En ottaisi "töihin" mukaan, ellei siellä sitten "työskenneltäisi" kolmessa vuorossa ja huolto olisi taattu.

        Ennemmin tulisi mieleeni Glock18 lisävarustein.

        SuomiKP kelpaisi vielä ihan hyvin palvelukseen, mutta varikolla ei taida olla enää resursseja pitää niitä yllä teknologiavillityksen keskellä.

        Omani lepää takan päällä raiskattuna...


      • Raiskata ase
        k0rh0nen kirjoitti:

        Kaikki H&K kiväärimalliset aseet vaativat sixbäkin ja pari tuntia rauhallista aikaa puhdistukseensa. En ottaisi "töihin" mukaan, ellei siellä sitten "työskenneltäisi" kolmessa vuorossa ja huolto olisi taattu.

        Ennemmin tulisi mieleeni Glock18 lisävarustein.

        SuomiKP kelpaisi vielä ihan hyvin palvelukseen, mutta varikolla ei taida olla enää resursseja pitää niitä yllä teknologiavillityksen keskellä.

        Omani lepää takan päällä raiskattuna...

        Ainakin täällä Pohjanmaalla pidetään aseet käyttökunnossa,myös SuomiKP.


      • Alte sau
        k0rh0nen kirjoitti:

        Kaikki H&K kiväärimalliset aseet vaativat sixbäkin ja pari tuntia rauhallista aikaa puhdistukseensa. En ottaisi "töihin" mukaan, ellei siellä sitten "työskenneltäisi" kolmessa vuorossa ja huolto olisi taattu.

        Ennemmin tulisi mieleeni Glock18 lisävarustein.

        SuomiKP kelpaisi vielä ihan hyvin palvelukseen, mutta varikolla ei taida olla enää resursseja pitää niitä yllä teknologiavillityksen keskellä.

        Omani lepää takan päällä raiskattuna...

        Piruako pistoolilla, sitten vaikka ennemmin CZ Skorpion tai Brügger & Yhomet MP 9
        Ja rynkyksi Iisraelilainen Tavor.


      • jaksavat pitää suomi kp:tä
        Mutta ... kirjoitti:

        Se on myös todettu vikaherkäksi likaisena, eli sopiiko rintamalle?

        kädessä eikä valita pitäessä maitotölkkiä painavempaa esinettä.Ainahan aseet kehittyy muttei kannata tuhota hyvää asetta viher-stalinistien toivomuksesta nehän ei suomen etua ajattele.


      • käteen

        Neidit voivat sitoa vappu ilmapallon piippuun kiinni niin aseen paino pienenee ja käydessään vielä kampaajalla niin tulee niin kevyt tyttömäinen olo.


      • vesipistooli
        Alte sau kirjoitti:

        Piruako pistoolilla, sitten vaikka ennemmin CZ Skorpion tai Brügger & Yhomet MP 9
        Ja rynkyksi Iisraelilainen Tavor.

        siksi klock 18 kuuluu sarjaan unohdettu lapsuus.


      • tuli kiire treffeille
        Alte sau kirjoitti:

        Piruako pistoolilla, sitten vaikka ennemmin CZ Skorpion tai Brügger & Yhomet MP 9
        Ja rynkyksi Iisraelilainen Tavor.

        panin deodoranttia kainaloon.Hups pistooli suli muodottomaksi.Mitä tästä opimme ei pidä uskoa myyntimiehiin,vaan luottaa silmiinsä.


      • se hippisadistifasisti
        jaksavat pitää suomi kp:tä kirjoitti:

        kädessä eikä valita pitäessä maitotölkkiä painavempaa esinettä.Ainahan aseet kehittyy muttei kannata tuhota hyvää asetta viher-stalinistien toivomuksesta nehän ei suomen etua ajattele.

        tässä hätiämitiä mikään pyssylöiden kera ole koska suomi on ostanut varsin hyvän ja halvan erän noricon laatua kiinasta. jos ne lippaallisen kestävät niin sehän on jo voitto fanfaari.


    • myyty

      on kansa ja maa jo . venäläisiä on maamme täynnä
      joka kaupungissa samoin lisää tulee.
      mitä enää voi = muuttaa pois suomesta
      jos vielä ehtii .
      kouvolassakin yöllä kuljettavat venäläisiä
      myrkkyjä ja koko hallitus on täysin venäläinen ollut jo vuosia samoin suomen kuntien johdossa on jo soluttautuneet venäläiset tomimassa venäjän hyväksi.
      ihan työpaikat täynnä venäläisiä sen on
      hallituksemme saaneet aikaan suomalaisten tappioksi ja venäjän hyväksi . metsähallitus antaa suomalaisten rahoja venäjälle samoin imatran kaupunki . loppu on suomen kansan edessä .

    • ggdzbnn

      Kuulkaa enää ei edes lähetetä niitä pommeja jotka räjäyttävät 1 rakennuksen. Nykyään on katsokaas ydinaseita on ollut jo71 vuotta

      • ei Venäjä halua tuhota Suomea ydinpommeilla. Täällähän on ihan toimiva infra ym rakennukset. Ainoastaan Suomen armeija pitää tuhota ja suomalaiset. Se onnistuu vain ns tavanomaisilla aseilla ja kymmenkertaisella ylivoimalla. Se ylivoima taitaa olla kyllä nykyisin satakertainen, mutta sillä ei ole käytännössä merkitystä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      47
      4581
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      18
      4469
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      64
      3523
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3503
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3357
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      90
      3350
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      167
      2885
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      2620
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2489
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      22
      2090
    Aihe