Hei
Harkitsen itse tulevaisuudessa sijaisperheeksi ryhtymistä.
Siksi lähestynkin nyt teitä, joiden lapset ovat sijaisperheessä ja jotka haluaisivat kertoa mitä hyvä sijaisvanhemmuus sisältää.
Mitä asioita toivoisitte sijaisvanhemmilta?
Millaisia asioita haluaisitte että huomioisimme esimerkiksi lastenne suhteen:
vaikkapa tapaamisissa, harrastuksissa, kaikessa maan ja taivaan välillä.
Mitä tulisi ehdottomasti välttää? Mikä on pahin virhe kommunikaatiossa biovanhemman kanssa?
Kertokaa aivan mitä mieleen tulee, KAIKKI mielipiteenne ovat kullan arvoisia, sillä asia on itselleni aivan uusi vielä ja lähinnä pohdinnan alla.
Tiedän että sijaisvanhemmuus on vaativaa ja tosiaan haluaisin jotenkin kartoittaa omiakin resursseja, että onko itsestä noin arvokkaaseen hommaan.
Kiitän paljon kaikkia jotka vaivautuvat vastaamaan minulle.
Harkitsen itse tulevaisuudessa sijaisperheeksi ryhtymistä.
Siksi lähestynkin nyt teitä, joiden lapset ovat sijaisperheessä ja jotka haluaisivat kertoa mitä hyvä sijaisvanhemmuus sisältää.
Mitä asioita toivoisitte sijaisvanhemmilta?
Millaisia asioita haluaisitte että huomioisimme esimerkiksi lastenne suhteen:
vaikkapa tapaamisissa, harrastuksissa, kaikessa maan ja taivaan välillä.
Mitä tulisi ehdottomasti välttää? Mikä on pahin virhe kommunikaatiossa biovanhemman kanssa?
Kertokaa aivan mitä mieleen tulee, KAIKKI mielipiteenne ovat kullan arvoisia, sillä asia on itselleni aivan uusi vielä ja lähinnä pohdinnan alla.
Tiedän että sijaisvanhemmuus on vaativaa ja tosiaan haluaisin jotenkin kartoittaa omiakin resursseja, että onko itsestä noin arvokkaaseen hommaan.
Kiitän paljon kaikkia jotka vaivautuvat vastaamaan minulle.
Vastaukset 17
Vanhimmat
koyiin pääsyä.Sairas ajatua että lapsi vierailla ihmisillä siihen ajatukseen ei totu eikä edes halua.
niin aivan varmasti ei olisi kyse perinteisistä huostaanoton syistä. Varmaan tilanne olisi sellainen, että olisin sairastunut jotenkin sen verran vakavasti, mikä estää lapsen hoitamisen kuvitellaan vaikka vuoden ajaksi.
Yksinkertainen lähtökohta olisi siis, että toivoisin meidän välisen kemian toimivan ja kirjoituksesi perusteella luulen, että sille voisi olla edellytyksiä. Mutta ymmärrät varmaan, että oman lapsen kyseessä ollen tilanne on niin herkkä ja hienovarainen, että ei siihen voi vastata ennen kuin live-tapaamisen jälkeen. Meidän välinen toimiva kemia olisi siis lähtökohta, koska ilman sitä lapsen sopeutuminen olisi vaikeampaa.
Saat paljon vastauksia jo siten, kun kuvittelet tilannetta omalle kohdallesi: Millaiselle ihmiselle, millaiseen paikkaan voisit turvallisin mielin jättää oman lapsesi vuoden ajaksi, koska jättäminen olisi vaikeaa joka tapauksessa? Mitä toivoisit hoitajalta, mitä toivoisit koko paikalta. Emme me ole kaksi eri ihmisrotua, äitejä ja tavallisia ihmisiä molemmat. Kuvittele itsesi minun tilalle, mitä toivoisit ja odottaisit siinä tilanteessa?
Pahinta varmaan, mitä voit kuvitella olisi, että vastassa olisi ylimielinen, töykeä, kaikkitietävä ihminen, joka suhtautuu sinuun alentuvasti tai vaikka käytös muodollisesti olisi kohteliasta, näkisit hänen teeskentelevän. Jokainen voi kuvitella siihen painajaiseen :) tarkennuksia lisää. Kysymyksen voi kääntää niinkin, että haluaisitko ottaa lapseni, jos minä suhtautuisin sinuun sillä tavalla? En varmaan suhtautuisi, mutta jos kuvitellaan, että niin tekisin ja silti haluaisit ottaa lapseni, niin mitä se sinusta kertoisi. Eikö vain sen, että et halua edes mitään oikeaa sijaisäitiyttä, vaan taistelusuhteen, jossa uskot sossun avustuksella pysyväsi niskan päällä.
Haluaisin varmaan sopia, että lapsikin kävisi kylässä teillä, hän ehkä haluaisi käydä ensin minun kanssani ja sitten vaikka yhdeksi viikonlopuksi yksin. Ilman muuta selvää, että hän tietäisi, miksi näitä järjestelyjä ollaan tekemässä, kauanko sijoitus kestää jne. Muita kasvatukseen liittyviä itsestään selviä periaatteita en halua tässä alkaa edes listaamaan, koska oletan niiden olevan selviä meille molemmille.
Eikös minun ja lapsen tapaamiset pitäisi sopia sossun kanssa huoltosopimukseen, jotka sinä sitten hyväksyt. Näin olen ymmärtänyt asian menevän. Toisaalta olen aina ihmetellyt, miksi tapaaminen on vain kerran kuussa pari tuntia... Jos terveyteni sallisi, niin ihan varmasti haluaisin tapaamisia useamman. Jos olisin sairaalassa, haluaisin tietysti, että voit käyttää lastani siellä minua katsomassa.
Haluaisin käydä kanssasi läpi myös etukäteen kaikkia tavallisia rutiineja, mihin lapsi on kotona tottunut. Jos voisit ainakin alkuun soveltaa niistä jotain teillekin, se auttaisi varmaan lasta sopeutumisessa. Tuttuja, turvallisuutta tuovia leluja ja jotain tavaroita omien vaatteiden lisäksi lapsi toisi teille tullessaan. Ja olisin enemmän kuin närkästynyt, jos sossu ei jostain syystä sallisi tällaisia järjestelyjä, vaan lapsi haettaisiin meiltä tyyliin "nyt lähdetään ihan justiin ja mukaan tulee vaatteet, jotka sinulla on päälläsi". Huh!
Kaiken lastensuojelun nykytilasta kuulemani ja tietämäni perusteella täytyy kyllä sanoa, että ei lastensuojelu olisi ensimmäinen paikka, josta apua tuohon tilanteeseen lähtisin hakemaan, koska tiedän täysin tarkkaan, että sossu voisi pahimmillaan ollaan melkoinen veijari meille molemmille. Eivät he aina niin luotettavia ole sijaisvanhempiakaan kohtaan, lapsen vanhempiin suhtautumisesta nyt puhumattakaan.
En ehdi nyt kirjoittaa enemmän, mutta voin vastata lisää, jos kysyt jotakin.
psykiatrinen asiakkuus ei kerro perheestä vielä yhtään mitään, eikä edes tuollainen teko.
Ettekö ole nähneet tv:stä sen isän haastattelua, joka on tehnyt paljon lapsi- ja nuorisopotilaiden olojen parantamiseksi; säveltänyt, sanoittanut ja levyttänyt ainakin, käy esiintymässä eri puolilla. Käsittääkseni ainakin osa levyn tuotosta on lapsipotilaiden hyväksi.
Hän on kertonut avoimesti tyttärensä hoitohistoriasta ja se on samalla myös kuvaus viime vuosikymmenen Suomen surkeasta hoitotilanteesta. Tutkimusjaksoa ja lyhyttä seurantaa pitemmälle on vaikea päästä. Ja jos pääsee, monesti joutuu ihmettelemään lapsen kohtelua hoitopaikassa ja yleensä sieltä laitetaan ulos liian aikaisin.
Tilanne on aika kamala, kun luulee saaneensa kotiin "parantuneen" lapsen ja sitten huomaa, miten masentunut ja ahdistunut hän on, voi seurata itsariyrityksiä, viiltelyä ym. Edes itsemurhalla uhkaamalla ei välttämättä saa oikeaa hoitoa, silloin on yleensä pakko ottaa sisään sairaalaan, mutta kyse voi olla lyhyestä seurannasta silloinkin.
Kuten eilisessä Ajankohtaisessa Kakkosessa sanottiin, hoito on insinöörien ja markkinatalousihmisten suunnittelemaa, "miten saadaan halvimmalla näyttäviä hoitotuloksia paperilla", potilaan vointi on vähemmän tärkeä seikka, eikä parantuminen kiinnosta suunnittelijoita.
ketjuun. Siirrän tämän tuonne oikeaan aiheeseen.
että huostaanotto on aina tragedia lapselle ja vanhemmille, tuli lapsi millaisista oloista tahansa. Mutta silloinkaan kaikki lapsen oirehdinta ei johdu huonosta kasvatuksesta, ei edes silloin, kun hänen käytöksensä poikkeaa niin sanotusta tavanomaisesta tai hänellä on kehityksen viivästymiä.
En tiedä, kertovatko sossut lapsen taustoista, mutta kannattaa muistaa myös, että jos he kertovat huostaanoton syistä, on se pelkästään heidän näkemyksensä asioista, vaikka tämä väite saattaa yllättävälle sinusta tuntuakin. Jos he mutisevat jotain "lapselle turvallisten kasvuolojen hankkimisesta", ei se välttämättä tarkoita, että lapsella ei kotonaan olisi niitä ollut.
Voit saada myös lapsen, joka tulee oikeasti huonoista oloista. Siksi on tärkeää luodata omia tunteitaan rehellisesti, millaisia tunteita sinussa nostaa tieto, että tapaat jonkun, joka on kohdellut huonosti omaa lastaan. Jos mieleesi nousee vihaa, et ehkä pysty estämään sen esiin tuloa kaikissa tilanteissa ja silloin on parempi unohtaa suunnitelma sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä. En tarkoita tätä vanhempien, vaan jo pelkästään lapsen kannalta. Sillä aina, jos puhut vihaisesti tai halventavasti lapsen vanhemmista, on se sama kuin puhuisit niin lapsesta itsestään.
Jos lapsen vanhemmat käyttävät päihteitä, joudut suojelemaan ja tukemaan lasta heidän aiheuttamiltaan lupausten pettämisiltä. Ei tilanne sen kummempi ole kuin jos olisit eronnut alkoholisoituneesta miehestä ja tuet lapsen tervettä kehitystä normaalisti siitä eteenpäin. Jo pieni lapsi ymmärtää, että isä tai äiti rakastaa häntä, mutta ei kykene osoittamaan sitä tai olemaan luotettava päihteiden käytön takia. Kyllä vanhemmatkin ymmärtävät, että eivät voi juopuneena lastaan tavata, mutta jos näistä asioista heidän kanssaan kiistaa tulee, on riidan ratkaisija sosiaalityöntekijä, et sinä.
Monet sijarit ovat käyttäneet näitä syitä keppihevosena estääkseen vanhempien ja lasten tapaamiset, koska ei ole kivaa laskea vieraita ihmisiä kotiin tai viedä lasta tapaamisiin. Jos oikeasti joudut vanhempien taholta uhkailluksi tai puhelinterroria harrastetaan, voit pitää puhelimen suljettuna muulloin kuin sovittuina soittoaikoina. Myös lähestymiskieltoa voi hakea, jos tilanne on todella hankala. Lähestymiskiellosta päättää käräjäoikeus, joten sinne tarvitaan myös näyttöä vanhempien uhkailuista ym, minkä perusteella päätöstä haetaan. Siellä eivät syytteet vanhempia kohtaan mene samalla tavalla ilman näyttöä läpi - pelkkien sossun väitteiden perusteella - kuin hallinto-oikeudessa, joka käsittelee huostaanottoon liittyvät asiat.
Tuli sen verran viisasta palautetta, että takuulla riittää pohtimista hetkeksi.
Aivan valtavan hienoja ja monipuolisia vastauksia, jotka tosissaan valaisee mistä asiassa on kysymys kun ottaa huollettavaksi lapsen kotiinsa, lapsen joka on alkuperäisestä perheestään erotettuna eri syistä.
Nämä vastaukset ovat niin tarpeellisia, että ne tulisi tulostaa jokaiselle joka edes harkitsee sijaisvanhemmaksi ryhtymistä.
Olisin toivonut, että perhekodin "äiti" olisi ollut paremmin valmis keskustelemaan kanssani, vaan ei ollut. Perhetyöntekijäkin yritti järjestää meille tapaamisia, että lapsilla olisi helpompi olla pois kotoaan, mutta hänelle ei sopinut. Minäkään en tosin ollut kovin innokas, mutta lastene takia olin siihen valmis. En lapsille tai tälle ihmiselle sitä sanallakaan ilmaissut, mutta kuitenkaan hän ei halunnut minun kanssani tavata. Olin muka vaikea ihminen. Kuitenkin kaikki ihmiset sanovat, että minun kanssani on helppo tulla toimeen. Mieheni ei niinkään ole valmis mhinkään tapaamisiin tai keskusteluihin. Minä olen aina avoimin mielin ollut valmis, mutta toista osapuolta en toki voi pakottaa. Eli avoimmuutta. Se on hankala tilanne bio-vanhemmalle, kun on joutunut tai pakotettu, kuten minut, antamaan lapsi huostaan.
voin kertoa että adhd poikani oli 5 vuotta sijaisperheessä kun perheemme hajosi ja olin itse ihan puhki ja piti selvityä kahden nuoremman kanssa ja vuorotyössä.PAhin asia oli se kamala erossa olo kun tapaamiset oli vain kerran kuussa.sehän oli yhtä ikävän itkua mennen tullen.Lomilla oltiin pitempään yhdessä.Lopulta tilanne kärjistyi niin että poika alkoi jäädä bussista pois matkan varrelle eikä palannut sijaiskotiin ja sitten hän tekeytyi sairaaksi ja työnsi sormet kurkkuun että oksensi ja minä tietysti pidin sitä oikeasti kipeänä.Kun hän näytti mulle oksennustaan.Halusin lapseni sijaisperheeeseen koska siellä oli ammattiauttajat ja terapeutit tekemässä työtä hänen hyväkseen.kaunis kiitos siitä.Nyt poika asuu kotona ja menee pian töihin.mutta selvisi pahimman myllerryksen yli.kuten me kaikki.Vierailut olivat mahdottomia pitkän etäisyyden takia.Minulta varastettiin 5 vuotta lapseni elämästä.Väsynyt äiti on silti äiti.
lapsen kannalta nämä asiat hoidetaan.
Jos vanhempiin suhtaudutaan kuin olisivat vaaraksi lapselleen, niin mitä se vaikuttaa lapseen?
Mitä siis vanhempien TURHA leimaaminen vaikuttaa lapseen?
Ls-teollisuuden sokeilla kannattajilla on mennyt pasmat sekaisin tässä, että ovat selkeästi osoittaneet, miten VÄHÄN he todellisuudessa lasten hyvinvoinnista välittävät. Se on melkoista lastensuojelua sellainen...
on vaikea hoidettava kun kaikki pitää olla niin säännöllistä ja mä teen monivuorotyötä ja olin jäänyt eron jälkeen ( holisti-isä) yksin huolehtimaan lapsistani. Poika oli pakko saada pois paikkakunnalta koska entiset kaverit veti huonoille teille.En voinut katsoa vierestä kun pilasi omaa elämäänsä.Meillä kävi perhetyöntekijä auttamassa kahden pienemmän kanssa kerran viikossa.Pari kertaa jouduin tulemaan töistä kesken kotiin kun tilanteet vaati.puhelimella pidin yhteyttä.Mutta enkelit varjeli isommilta ongelmilta.Illat itkin eroa ja pahaa oloani ja olin tosi masentunut pari kuukautta.Mutta siitä vaan noustiin ylös.Nyt olen saanut lapset isoiksi ja muuttavat jo pois kotoa.
adhd nuori opettelee itsenäistymään ja hoitelee omaa koiraansa miehekkäästi.pääsee pian töihin.olen uusissa naimisissa ja onnellinen.Onneksi oli paikka mihin sain lapseni että on nyt elossa.Osa kavereistaan on kuolleet huumeisiin ja alkoholiin.Vielä on toivoa.Mutta hiveän vaikea ratkaisu oli.Rakkautta ei ole meiltä kuitenkaan viety.Kysyi yksi ilta multa että äiti eihän meidän rakkauden väliin koskaan voi tulla mitään.Mä sanoin että ei voi tulla.Sitten halattiin.
saitte pojan sellaiseen sijaispaikkaan, joka ei erottanut teitä toisistaan.
Kuvittele, jos poikasi olisi joutunut vuosien kuulemaan äitinsä mustamaalausta, hän olisi saanut inhimillistä kohtelua vasta, kun olisi yhtynyt sijaispaikassa tapahtuvaan vanhempien mustamaalaukseen. Sellaistakin on tapahtunut ja kaikkea muuta mahdollista laitonta, mitä ei voi edes kuvitella sellaiset, jotka eivät asioita tunne.
Ja ilmeisesti poikasi adhd-oireita osattiin huomioida oikealla tavalla, että niitä ei pidetty huonon kasvatuksen tuloksena. Myös se oli lapselle pelastus.
Että saatiin se diagnoosi 10 -vuotiaana ,koska siihen asti minua syytettiin että olen kasvattanut pojan pilalle ja itsekin mietin että mitä teen väärin kun se otti hirveesti pulttia ihan tavallisesta rajanvedosta.Esim että leikkikentältä lähdetään kotiin syömään kun on ruoka-aika.Se kirkui kuin sikaa tapettais ja sain lapsenrääkkääjän maineen sen takia ja mä haluasin vaan sen syömään.Kun oli kaksi pienempää rattaissa niin en voinut muutakuin raahata käsipuolesta mukanani.JOSkus kannoin reppuselässä.
Ei meitä kokonaan erotettu mutta kyllä ne oli raskaita päiviä kun saatettiin linja-autoon ja piti peittää itku ettei lapsen olisi paha mieli.Sit se kysyi aina että miksi ei me tulla käymään siellä kun muiden vanhemmat käy siellä kylässä.Kun matka oli niin pitkä eikä mulla ollut rahaa lähteä.Meillä oli hyvät välit kasvatusvanhempiin mutta liian vähän kommunikointia ja tietoa lapsesta.Olisin halunnut soittaa pojalle useammin mutta niillä oli puhelimet vain 2 tuntia päivässä käytössä.Mutta kaikenkaikkiaan poika voi siellä hyvin sai kavereita ja oppi ratsastamaan hienosti ja hoitamaan hevosia.Kävi koulunkin hyvillä arvosanoilla joten onnekas oli.Ei lasta saa erottaa muulloin kuin siinä tapauksessa että vanhempi pahoinpitelee häntä.Ja silloinkin tapaaminen onnistuu valvotusti.Mutta se sallitaan vain pikkulapsille.
Hei,
Oliko mielestäsi hyvä asia, että lapsellesi tarjottiin ko. paikkaa, kun ajattelet nyt tapahtumia jälkeenpäin?
Vai olisiko mielestäsi ollut 100%sesti parempi että lapsi olisi elänyt tuonkin ajan kotona?
Oliko paikan valinta/perhe lapsellesi sopiva?
Paikka valittiin silloin yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja koska pelkäsin pojan joutuvan huonoon seuraan toivoin hänen menevän kauas kotoa ettei voisi tavata noita tyyppejä.MIstä poika on sittemmin kiitellyt kun on aikuistunut ja kuullut kamalia kohtaloita kavereistaan.Kyllä se oli hyvä juttu mutta olisi ehkä ollut parempi jos se ei olisi kestänyt niin kauan mutta toisaalta kolunkäynti olisi voinut häiriintyä muuton takia koska koko koti ja asuinpaikka oli eron takia muuttunut eli taas lisä stressiä lapselle jolla muutenkin vaikeuksia uusien tilanteiden takia.( adhd)On tosi vaikea olla jälkiviisas.Kuitenin nyt täysi-ikäisenä halusi tulla kotiin eikä mulla ollut sydäntä kieltää sitä enää.VAikka opiskelut jäi pahasti kesken.Nyt olisi jo ammatti valmiina kun täällä ei ole saanut mitään valmiiksi koska muutos on sotkenut taas pään.Olin niin puhki silloin eron jälkeen ja kaipasin miestä ja lohtua ettei minusta ollut auttamaan sitä lasta.Ehkä olisin voinutkin pärjätä sen kans mutta se kapinoi kovasti mua vastaan silloin.Alkava murrosikä.12 vuotiaana.POika on ikänsä halunnut maalle asumaan ninkuin minäkin ja se paikka oli maatalo jossa eläimiä ja traktorit sun muut hauskat pelit.Hyvää aikaa se oli pojalle.VAikka kovaa oli se ikävä molemmin puolin.Kapinoi tietysti sielläkin päässä kotoa tullessaan.MIksi muut sisarukset sai jäädä äitin luo ja hän joutui menemään?Kyllä se paikka oli oikea.Olisin kaivannut enemmän yhteistyötä sijaisvanhempien kanssa.Meillä oli yksi ainut avoimien ovien päivä siellä sen 5 vuoden aikana milloin tavattiin muitakin vanhempia paikan päällä.Se oli ihana kokemus.koin itseni tasavertaiseksi heidän kanssaan.KAsvatusvanhemmat olivat tosi mukavia ja jämptejä ja asiansa osaavia.ainakin minusta.enhän voi kaikkea tietää, en minäkään mikään täydellinen äiti ole.
Tätä olen juuri tarkoittanut sijaisperheiden suhteen, että tuota se on kun perheellä pitää olla "yksityisyys".
Miten usein teillä oli tavalliset tapaamiset?
kerran kuukaudessa.Syysksi sanottiin että lapseni oli niin vaikea takaisin tullessaan.Totta hitossa,kun näki niin harvoin meitä ja sitten ikävä pukkas pintaan kerran kuussa.Ja taas kaikki samat kysymykset lapsella.Miksi hän joutuu ja miksi ei saa jäädä ja sitten kaikenlaisia tarinoita myötätunnon hakemiseksi.JOs tapaamiset olis ollut joka viikonloppu niin ehkä se olis taas liikaa sotkenut sen elämää.KOska mun elämä ei ollut niin säännöllistä vuorotyön takia.En olisi myöskään turvallisin mielin voinut jättää lapsia keskenään viikonlopuksi kun olin töissä.
olisin kaivannut tukea tapaamisiin siellä päässä,mutta kun sinnekään ei voinut mennä kun sitä ehdotin kun niillä omat ohjelmat myös.Minusta se yksityisyys pitäisi koskea vain sitä ydin perhettä ja heidän omaa perhe-elämää.Halusin lapseni pysyvän erossa tupakasta ja vasta vuosien päästä sain kuulla että perheen äiti myös polttaa ja tumpit oli siinä kaikkien saatavilla kuistilla.näin ne itse.olisivat pitäneet senkin omana yksityisasianaan lasten suhteen.