Kävimme viikonloppuna kullankaivajakaverini kanssa K-lahdella puroilla porkkautumassa.
Äijä oli kovasti sitä mieltä, että muutamissa paikoissa olisi hyvinkin mahdollista löytää kultahippuja.
Minä en ollut mitään mieltä, koska en ymmärtänyt hommasta oikeastaan mitään.
Kuljimme muutamia purouomia ja kokeilimme välillä. Sitten löytyi mustaa hiekkaa. Oli kuulema rautaa.
Kaverini asetteli puroon pienen rännin ja alkoi lappaa tavaraa penkasta.
Kävi välillä puhdistelemassa rännistä maita ja katseli rännin pohjalle tarkasti.
Eipä mennyt varman puolta tuntia kun kaveri sanoi, että tyhjennetääs ränni.
Uskokaa tai älkää loppuvaskauksessa vaskooliin jäi kymmenittäin pieniä kultahippuja.
Tehhäänkö valtaus?

Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta tuo musta hiekka viittaisi ehkä öljyyn? Suosittelen ehdottomasti jatkotutkimuksia, siinä jo pohjois-kurjalakin nousisi uuteen kukoistukseen jos mustaa kultaa löytyisi!!
mutta jos tuo musta hiekka onkin karhun paskaa!
Siinäpä oliskin ollu kunnon nuijat kultaa kaivamassa jos olisivat sorkkineet karhun paskaa!
Se musta on rautapitoista hiekkaa ja painavampaa kuin tavallinen hiekka. Yleensä ensimmäinen ehto että kultaa ylipäätään voi löytyä. Kaikkialla Suomen maaperässä ja maapallolla on kultaa. Jossain enemmän, jossain vähemmän. Purot vaskaavat aikojen kuluessa kultaa tiettyihin paikkoihin, josta sitä sitten löytyy enemmän. Ongelmana Kontiolahden leveysasteilla on että jääkausi on hajoitellut nämä kasaumat aika tarkasti. Lapissa asia on vähän erilainen. Ei ole oikeastaan täysin mahdotonta että kultapesäkkeitä löytyy melkeinpä mistä tahansa. Tosin kulta esim. Kontiolahden seuduilla on niin hienojakoista, että sitä on vaskaamalla vaikea rikastaa. Olitteko muuten Kyykän seuduilla;-)
Ja sitten kullankaivajien vanha motto: Kultaa on siellä mistä se löytyy.