Elintarvikkeiden

Kertokaapa, että onko ollut kannattavaa keskittää
ostoksensa esim.Prismaan ?
Ensin ajellaan muutama kymmenen kilometriä kauppaan,
tälläkin bensan hinnalla(1,6eur/litra)
Sitten ostetaan elintarvikkeita esim. maitoa noin 1 eur/litra. Saadaan siinä samassa bonusta 3% polttoaineesta ja maidosta, heh, he.
Sitten käydään viikot töissä ja maksetaan veroa!
No verosta osa kohdentuu "köyhille" maatalousyrittäjille. Ensin suorana valtiollisena tukena runsas puolet ja loput EU:n kansallisena maataloustukena! Saavat köyhät viljelijät voita leipänsä päälle esim.Herlin.
Sitten valitetaa päivät pitkät, kuinka raskasta ja kallista eläminen on. Äänestetään vaaleissa tietenkin Kokoomusta/Keskustaa ja vähän lukeneempi sakki Vihreitä, jotka ajavat nyt uusia ydinvoimaloita Suomeen !
Lyhyesti sanottuna tällä porukalla ei ole edes sahanpurua korvien välissä ja siksi kauppaketjut/politiikot voivat kusettaa tälläistä sakkia ilman mitään omaa vastuuta.
22972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olin itse Spar kaupassa töissä ja sanoin itseni irti kun sokkari osti Sparit. Sokkari tarjosi niin pieniä tuntimääriä, ettei sillä perheellinen elä. Suutuspäissäni luovuin koko S kortista ja ryhdyin K-kaupan asiakkaaksi, enkä ole päivääkään katunut, kauppa on lähellä, palvelu hyvää ja plussaseteleitä on yli 400 euron edestä kerätty tältä vuodelta jo, ne on jemmassa odottamassa jouluostoksia. Sokkarin moraali haalia kaikki kaupat itselleen on ihan  p:stä ja tämä ratkaisu on oma protestini sille, että kilpailu rajoittuu S- ryhmän toimesta.

Äänestä
  • niin, en nyt tarkoittanut pelkästään Prismaa, kyllä tähän kusetukseen täytyy laskea kaikki bonuspisteitä ja muuta hömppäpömppää tarjoavat ketjut. Ettekö koskaan ole tulleet ajatelleeksi miksei nuo bonukset ole suoraan tuotteiden hinnoissa. Ei tietenkään, koska tällä bonuspisteiden keräilyllä saadaan apinalauma keskittämään ostoksensa samaan ketjuun! Esim.Lidil ja "Pikkari" eivät toimi täten vaan tarjoavat kaikille saman "alennuksen". Ehkä juuri nämä ketjut tuovat tervettä kilpailua meille. Alun alkaen olisi kannattanut suosia pieniä itsenäisiä kauppoja, ne olisivat olleet lähellä ja kun sieltä olisi ostettu riittävästi olisi tuotteiden vaihtuvuus ja samalla tuorreus taattu. Lisäksi olisi saanut hyvää palvelua, muuallakin, kuin vain kassalla.
    Energia puoleltakin löytyy vastaavaa esim.Forttum
    jonka kassa on pohjaton!
    Mutta pöljä on se joka maksaa, ei se joka pyytää!!

    Äänestä

  • tuota noin kirjoitti:

    niin, en nyt tarkoittanut pelkästään Prismaa, kyllä tähän kusetukseen täytyy laskea kaikki bonuspisteitä ja muuta hömppäpömppää tarjoavat ketjut. Ettekö koskaan ole tulleet ajatelleeksi miksei nuo bonukset ole suoraan tuotteiden hinnoissa. Ei tietenkään, koska tällä bonuspisteiden keräilyllä saadaan apinalauma keskittämään ostoksensa samaan ketjuun! Esim.Lidil ja "Pikkari" eivät toimi täten vaan tarjoavat kaikille saman "alennuksen". Ehkä juuri nämä ketjut tuovat tervettä kilpailua meille. Alun alkaen olisi kannattanut suosia pieniä itsenäisiä kauppoja, ne olisivat olleet lähellä ja kun sieltä olisi ostettu riittävästi olisi tuotteiden vaihtuvuus ja samalla tuorreus taattu. Lisäksi olisi saanut hyvää palvelua, muuallakin, kuin vain kassalla.

    kai tuokin.

    .. asiaa tuossa oli. Ei nuo bonusjärjestelmät ole ilmaisia ja se kustannetaan hinnoilla jotka me sitten maksamme.. joo ollaan omistajia heh! Itsellä plussakortti jota silloin tällöin käytän mutta muuten ei määrää omaa kauppapaikkaa. Mikkolaan en periaatteessa mene ruokatavaroita hakeen.

    Äänestä

  • tuota noin kirjoitti:

    niin, en nyt tarkoittanut pelkästään Prismaa, kyllä tähän kusetukseen täytyy laskea kaikki bonuspisteitä ja muuta hömppäpömppää tarjoavat ketjut. Ettekö koskaan ole tulleet ajatelleeksi miksei nuo bonukset ole suoraan tuotteiden hinnoissa. Ei tietenkään, koska tällä bonuspisteiden keräilyllä saadaan apinalauma keskittämään ostoksensa samaan ketjuun! Esim.Lidil ja "Pikkari" eivät toimi täten vaan tarjoavat kaikille saman "alennuksen". Ehkä juuri nämä ketjut tuovat tervettä kilpailua meille. Alun alkaen olisi kannattanut suosia pieniä itsenäisiä kauppoja, ne olisivat olleet lähellä ja kun sieltä olisi ostettu riittävästi olisi tuotteiden vaihtuvuus ja samalla tuorreus taattu. Lisäksi olisi saanut hyvää palvelua, muuallakin, kuin vain kassalla.
    Energia puoleltakin löytyy vastaavaa esim.Forttum
    jonka kassa on pohjaton!
    Mutta pöljä on se joka maksaa, ei se joka pyytää!!

    Itse ihmettelen että miten kummassa lidl pystyy halvempiin hintoihin. En usko kyseessä olevan pelkkä bonusjärjestelmä. Eivätkö he sitten ota yhtä paljon voittoa kuin muut ketjut vai mistä he säästävät? Lidlin hinnatkin ovat toki nousseet mutta suurin osa elintarvikkeista on silti huomattavasti halvempaa kuin muissa ketjuissa. Jopa suomalaiset elintarvikkeet ovat halvempia kuin saman valmistajan tuotteet muussa kaupassa, esimerkkinä leivät ja maito.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ei mee natsi kauppaan....

    Äänestä

  • ja meikä kirjoitti:

    ei mee natsi kauppaan....

    sitten kalliit Prismahallit vai luultko, että siihen saadan rahat taivaasta?
    Sinä hölmö ne rakennutat!
    Lapsellista rinnastaa natsismiin, koska se oli neljäkymmen luvulla loppu!

    Äänestä

  • ja meikä kirjoitti:

    ei mee natsi kauppaan....

    kansainvälistä kilpailua s-ryhmän ja keskon kartellihintoja tiputtamaan, sanoo porilainen: se nyt on vaan tyhmää maksaa vähemmän!

    Äänestä

osta köyhä duunari maata, niin saat sinäkin nauttia suurista tukirahoista! Aloita vaikka mun maiden ostolla, 40 hehtaaria, 7,5 K per hehtaari. Onko sovittu? Mistä näitä ääliöitä riittää? On se kateus hieno piirre! Ota selvää asioista ennenkuin täällä purat pahaa oloasi. Herlin työllistää aika paljon porukkaa ja nuo tukirahat laskevat ostamasi leivän hintaa.

Äänestä
  • paljon rikkaanpi kuin sinä!
    Ei kannata lausua typeryyksiä apinan suusta, jos ei tiedä kenen kanssa juttelee!
    Puhun vain muiden puolesta, sinunkin ääliö.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    paljon rikkaanpi kuin sinä!
    Ei kannata lausua typeryyksiä apinan suusta, jos ei tiedä kenen kanssa juttelee!
    Puhun vain muiden puolesta, sinunkin ääliö.

    jos olet rikkaampi, miksi olet kade? Ei pitäisi silloin maajussien tulot harmittavan! Eipä rikkauskaan silti tuo älynlahjoja saati kirjoitustaitoa... Ei ole olemassa sanaa rikkaanpi. Opettele apina kirjoittamaan ja uhoa vasta sitten!

    Äänestä

  • edelleen maata kirjoitti:

    maatalousyrittäminen.Kaks viikkoo töitä keväällä ja 2 syksyllä. Rahaa tulee, tuli satoa tai ei. Tukiaiset satojen eurojen luokkaa. Ketään muita yrittäjiä ei tuolla tavoin tueta, puhumattakaan, että maatalousyrittäjyys on vielä usein perinnöksi saatua, joten starttauskin on sillä helpotettu. Miettikääpä vaikka terassiravintoloitsijaa esim. Jos on sateinen kesä, ei se mistään tukia saa, mutta jyväjemmaripa saakin. Ja suomen suvessa on aina kylmää, sateista tai kuivaa, joten satokorvaukset juoksee, investointituet ja markkinointituet myös. Se siitä!!

    Äänestä

  • helpompaa, kun kirjoitti:

    Joo, tukia sataa. Miksi olette vielä jossain muussa ammatissa? Jokainen saa ostaa maata ja aloittaa työt! Naurettavaa kateutta! Ai niin, en ole maajussi....

    Äänestä

  • edelleen maata kirjoitti:

    jos olet rikkaampi, miksi olet kade? Ei pitäisi silloin maajussien tulot harmittavan! Eipä rikkauskaan silti tuo älynlahjoja saati kirjoitustaitoa... Ei ole olemassa sanaa rikkaanpi. Opettele apina kirjoittamaan ja uhoa vasta sitten!

    on valttia.
    Se nyt on aivan sama, kirjoitanko rikkaanpi vai rikkaampi. Asian varmasti sinunkin rajallisella järjelläsi silti ymmärsit.
    Käy sielä prismassa tai sokoksessa saat ainakin kivan muovikassin. Sinne voit sitten vaikka kerätä pulloja. Se olisi kylläkin paljon kannattavampaa kuin bonusten keräily.
    Tätä et enää sitten ymmärtänytkään.

    Äänestä

  • pienviljelijä, kun et omista enempää.
    Tuon kokoisen tilan viljely ei ole kannattavaa.
    Saat pitää itselläsi, taitaa olla vielä joutomaata, koska sinua on muiden niin helppo kusettaa.

    Äänestä

  • tukiraha laskee leivän hintaa !
    Et taida olla kovinkaan välkky kaveri!
    Ensin maksan maanjusseille verorahoistani tukia sitten menen ostamaan EU:n kalleinta leipää.
    Eli maksan leivän kahteen kertaan!
    Minun mielestä kaikki jussit saisi heivat veks ja lähettää Kiinaan tekemään tuottavaa työtä.

    Äänestä

  • mitenkä kirjoitti:

    tukiraha laskee leivän hintaa !
    Et taida olla kovinkaan välkky kaveri!
    Ensin maksan maanjusseille verorahoistani tukia sitten menen ostamaan EU:n kalleinta leipää.
    Eli maksan leivän kahteen kertaan!
    Minun mielestä kaikki jussit saisi heivat veks ja lähettää Kiinaan tekemään tuottavaa työtä.

    minulle on aivan sama mitä ruoka maksaa, toisin kuin näille köyhille syrjäytyneille jotka täällä valittavat. Menkää köyhät töihin tai kyykkyyn!

    Äänestä

  • helpompaa, kun kirjoitti:

    maatalousyrittäminen.Kaks viikkoo töitä keväällä ja 2 syksyllä. Rahaa tulee, tuli satoa tai ei. Tukiaiset satojen eurojen luokkaa. Ketään muita yrittäjiä ei tuolla tavoin tueta, puhumattakaan, että maatalousyrittäjyys on vielä usein perinnöksi saatua, joten starttauskin on sillä helpotettu. Miettikääpä vaikka terassiravintoloitsijaa esim. Jos on sateinen kesä, ei se mistään tukia saa, mutta jyväjemmaripa saakin. Ja suomen suvessa on aina kylmää, sateista tai kuivaa, joten satokorvaukset juoksee, investointituet ja markkinointituet myös. Se siitä!!

    Kyllä se maajusssi tekee enemmän töitä kuin sanoit. Jos sattuu olemaan vielä lehmiä ym. elukoita niin ne tarttee ruokaa vuoden jokaisena päivänä ja lypsääkin aamuin illoin 7 päivänä viikossa, oli joulu tai juhannus.MÄ luulen että sinäkin kun huomen aamulla nousisit 5 aikaan lypsämään ammuja niin hieman muuttaisit ajattelu maailmaasi.

    Äänestä

  • täällä valittaa kirjoitti:

    minulle on aivan sama mitä ruoka maksaa, toisin kuin näille köyhille syrjäytyneille jotka täällä valittavat. Menkää köyhät töihin tai kyykkyyn!

    töissä vielä käymään, niin ei taida taloutesi kummoinen olla?

    Äänestä

  • täällä valittaa kirjoitti:

    minulle on aivan sama mitä ruoka maksaa, toisin kuin näille köyhille syrjäytyneille jotka täällä valittavat. Menkää köyhät töihin tai kyykkyyn!

    on kiva käydä nettiin kuikuilemassa - eiks niin?

    Äänestä

  • ent.maalainen kirjoitti:

    Kyllä se maajusssi tekee enemmän töitä kuin sanoit. Jos sattuu olemaan vielä lehmiä ym. elukoita niin ne tarttee ruokaa vuoden jokaisena päivänä ja lypsääkin aamuin illoin 7 päivänä viikossa, oli joulu tai juhannus.MÄ luulen että sinäkin kun huomen aamulla nousisit 5 aikaan lypsämään ammuja niin hieman muuttaisit ajattelu maailmaasi.

    05.30 olen yrittäjä, joten nassua soukemmalle, työpäivät 14-16 tuntisia että semmosta.

    Äänestä

halvin ostopaikka!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hinnat ? kirjoitti:

Kertokaapa, että onko ollut kannattavaa keskittää
ostoksensa esim.Prismaan ?
Ensin ajellaan muutama kymmenen kilometriä kauppaan,
tälläkin bensan hinnalla(1,6eur/litra)
Sitten ostetaan elintarvikkeita esim. maitoa noin 1 eur/litra. Saadaan siinä samassa bonusta 3% polttoaineesta ja maidosta, heh, he.
Sitten käydään viikot töissä ja maksetaan veroa!
No verosta osa kohdentuu "köyhille" maatalousyrittäjille. Ensin suorana valtiollisena tukena runsas puolet ja loput EU:n kansallisena maataloustukena! Saavat köyhät viljelijät voita leipänsä päälle esim.Herlin.
Sitten valitetaa päivät pitkät, kuinka raskasta ja kallista eläminen on. Äänestetään vaaleissa tietenkin Kokoomusta/Keskustaa ja vähän lukeneempi sakki Vihreitä, jotka ajavat nyt uusia ydinvoimaloita Suomeen !
Lyhyesti sanottuna tällä porukalla ei ole edes sahanpurua korvien välissä ja siksi kauppaketjut/politiikot voivat kusettaa tälläistä sakkia ilman mitään omaa vastuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu