Hotelli Antonius,naantali surkea

Nimetön

En suosittele Hotelli Antoniusta Naantalista.
Majapaikat ovat kortilla ja sen huomaa kyllä hinnoittelussakin 140e ja lapsesta 2v 20e(lisävuode) jonka piti ola normaali kokoa, mutta olikin vauvasänky.
Saimme huoneen Sinisestätalosta.
Huone oli mummonkammaria muistuttava vinttihuone,lattilla paksut rahkamatot jotka oli imuroitu koskalie, sängyn alle kurkistaessa pölykoirat pölisivät, tavaraa , tekokukkia ja mitälie roinaa oli runsaasti. Voi vain kuvitella kyseisellä siivous innolla paikan hygieniatasoa!!
Huoneistossa mahtui seisomaan vain keskikohdilla.
Olivat hiljattain remontoineet ja matalille kohdille oli rakennettu "keittiö" joten esim. pesualtaan ja katon väliin ei tosin mahtunnut juurikaan edes kumartamaan, ja olihan siihen keittolevykin laitettu- tosin ihmettelin mihin mahd.keitoksista menevät höyryt oikein menevät.
Veesee suihku oli myös toteutettu kosteutta pelkäämättä joten, siellä leijaileva homeen ja kosteuden haju oli siis vain ja ainoastaan odotettavaa.
Vastaan otto oli kyllä erittäin miellyttävää, mutta esim seuraavana aamuna"aamukahvilla"oli jo paikan oikea emäntä paikalla , oli niitä henkilöitä jotka ovat vain ja ainoastaan oikeassa,muiden mielipiteillä EI ole merkitystä.

Muuan lapsiperheeltä oli Antoniuksen talossa olevata huoneesta rikkoutunut (kaiken sen rojunkeskellä)Tiffanylamppu, kuulimme keskustelun joka oli ilmoittaja puolelta keskustelusävyinen.Saivat huomattavan korvaus summan josta perheen isäntä halusi vielä keskustella, Talon Emäntä huusi ja raivoili ja asiakkailta sympatiaa keräten ilmoitti että mies tulee hänen kahvilaansa riehumaan ja rääkymään ja käski perheen häipyä pois!! En suosittele paikkaa kenellekkään !!!

25

6278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pettynyt

      Onhan näitä pettymystä tuottaneita majoituspaikkoja näköjään paljonkin. Hyvä että näistä täällä on tietoa, tietävät muutkin mihin ei kannata mennä.
      Me petyimme Riihimäen seurahuoneeseen. Tilasimme sieltä "junior suiten" ja maksoimme siitä 160 euroa/yö. Muuta luksusta ei ollut kuin poreamme.(siihenkään ei ollut minkäänlaisia käyttöohjeita, piti pukeutua uudelleen ja mennä respaan kysymään kun huoneessa ei ollut edes puhelinta) Muuten oli kuin huonosti varusteltu 2 hengen huone. Tukalan kuuma, ei edes tuuletinta, ilmastoinnista puhumattakaan. Ei ollut hiustenkuivaajaa, ei edes kirjoituspöytää eikä nettiliittymän mahdollisuutta. Verhot repsottivat ja tyynyjä oli vain 1/sänky. Kylppärissä oli joku x-tra pumppusaippua, lienee halvinta markkinoilla olevaa mallia, ei kuuluisi "suiteen",
      Ylihintainen laatuun nähden.
      Mutta ruoka oli hyvää.

      • pettynyt

        huone likainen, homeelle haiseva ja rähjäinen. huonekalut viime vuosituhannelta, kylpyhuoneessa edellisen asiakkaan karvoja lavuaarissa ja pölyä nurkissa. päiväpeite todennäköisesti oksennuksessa, pahasti tahrainen. autopaikkaa mainostetaan, muttei ollut. henkilökunta epäpätevää.

      • muksujen kanssa reissussa
        pettynyt kirjoitti:

        huone likainen, homeelle haiseva ja rähjäinen. huonekalut viime vuosituhannelta, kylpyhuoneessa edellisen asiakkaan karvoja lavuaarissa ja pölyä nurkissa. päiväpeite todennäköisesti oksennuksessa, pahasti tahrainen. autopaikkaa mainostetaan, muttei ollut. henkilökunta epäpätevää.

        Onpa ihmeellistä, miten erilaisia kokemuksia ihmisillä voikaan olla! Olimme kesällä perheeni kanssa Porvoon keskustassa hotelli Sparressa 2 yötä.
        Vastaanotto oli sydämellinen. Saimme käyttöömme perhehuoneen edulliseen hintaan( muistaakseni superior nimeltään), johon mahduimme hyvin kolmen lapsemme kanssa. Hotelli oli loistavalla paikalla, kivenheiton päässä vanhasta kaupungista ja joenrannasta. Meille oli tärkeää , että saimme rauhalliset yöunet, koska hotellin yhteydessä ei ollut yöravintolaa.
        Yleisilme oli siisti ja kodikas. Ei meitä häirinnyt se ,että hotellissa ei ollut ultramoderneja huonekauluja, päin vastoin. Tunnelma oli kodikas. Aiomme suunnata taas ensi kesälomallakin Sparre-hotelliin.

      • ajateltu
        muksujen kanssa reissussa kirjoitti:

        tällaista tekstiä kirjoittaa vain tietämätön ihminen tai henkilökunta

    • ylibuukkaus

      Viime kesänä jouduimme Maarianhaminassa jonkinlaiseen matkakodin tapaiseen "Kapteeninhuvilaan", huone ilman pesumahdollisuutta, wc:tä, televisiota, vaikka olimme etukäteen maksaneet normaalista hotellihuoneesta kylpyhuoneella. Syynä "väärinkäsitys" ja "ylibuukkaus" kuulemma. Rahoja ei saatu takaisin mutta kovan tivaamisen jälkeen antoivat ruokakupongin (sekin ruoka oli mahdollista syödä vain parin kilometrin päässä) Olkaa tarkkana siellä Maarianhaminassa, turismi ei oikein ole siellä kunnolla hoidettu.

      • 1234

        kyllä vaan! olen ollut töissä kyseisessä hotellissa, adlon, siis, jo monta vuotta sitten, ja siellä oli aina ylibuukkaus, melkein aina siljan ja vikingin vika..kun eivät lähettäneet voucherit ajoissa. juhannus oli sellainen että saunassa nukkuivat 2 ja biljardipöydällä 1..jiihaa! että vihasin sitä paikkaa!!!

    • Largo2

      Liityn samaan joukkoon tuossa Cafe Antoniuksen parjaajissa. Olimme paikan hotellihuoneessa yötä. Odotukset olivat korkealla, koska hotellihuoneen hinta oli 130 euroa. Huone sinällään oli aivan siisti. Tosin oven kahva oli rikki. Pyyhkeet pienenlaisia ja lakanoissa reikä. jääkaappi oli likainen ja vessam matto törkyinen. Menimme sitten aamupalalle. Jäljellä oli pari lämmennyttä voileipää. Mysliä oli myös. Lisäksi joitain hämäriä rasvaisia, kuivahtaneita piirakoita, joita kärpäset kiersivät. Lisäksi kokolattiamattoa oli osaltaan likaamassa talon kissa. Kun olimme tulossa sisälle isäntä ensaimmäisenä kehotti jättämään lastenrattaat oven ulkopuolelle, koska lattia oli kuulema juuri imuroitu. Olimme kommentista niin tyrmistyneitä, ettemme osanneet sanoa vastaankaan. Lopulta kuitenkin pihalla käytyämme tulimme tarjottimien kanssa takaisin. Isäntä sitten tuli kysymään, että tehdäänkö lisää leipiä? No leipiä hän teki. Oli laittanut edellisiä pienemmän salaatinpalan ja unohtanut juuston kokonaan pois.

      Erittäin huono kokonaisuus. Elkää kukaan koskaan menkö sinne. Ja levittäkää sanaa eteenpäin.

      • yvonnede

        meitä oli bussilastillinen porukkaa ja aamukahville menimme tähän kahvilaan. Tarjoilu ei luistanut ollenkaan. Jotain kylmää piirasta oli tarjolla ja vuoromme tultua sitäkin vain vähän. Otimme pienen palan ja toisella puolen käytävää oli täytettyjä sämpylöitä. Ajattelimme, että otamme yhden kahteen pekkaan. Mieshenkilö ilmoitti, että vadilla on liikaa tavaraa, vain yhdestä on ollut puhe. Siispä kippasimme sämpylän takaisin. Ja miesystäväni oli vihainen. Yleensä hän asiallisesti huomauttaa, mutta tietyistä syistä vaikeni tällä kertaa. Sanoi kyllä, että kuppilan voisi heti sulkea. Kissa ei kuulu kahvilan henkilökuntaan, muualla se voi olla söpö. Mies kertoi myös menneisyydestään, mutta vasta paljon myöhemmin minulle valkeni, kuka hän oli. Ei esitellyt itseään.

      • Kahvilaowner
        yvonnede kirjoitti:

        Menitte kahvilaan ja teitä oli bussilastillinen!!!!!!!!!!!!!

        Ja tarjoilu ei luistanut ollenkaan!!!!!!!!!!

        Minullakin on oma kahvila ja voin sanoa että minkään kahvilan palvelu ei suju jos ovesta ampuu 50 henkilöä kerralla
        EI suju edes ABC:llä - tämä ketju joka tappaa kohta kaikki pienyrittäjät.

        JOS minä olisin mukana bussissa ja poikkeaisimme kahville olisin sen verran fiksu että soittaisin ja varottaisin varttia aikaisemmin eihän kenelläkään ole edes kahvia seisomassa viittä pannua.

        Olisi kiva tietää millä alalla itse olet kun et osaa tällaista ajatella

      • persoonallisia
        Kahvilaowner kirjoitti:

        Naantalin keskustassa vanhoissa taloissa sijaitsevat erilaiset, persoonalliset apartementokset, majapaikat, "hotellit" ovat yleensä vanhoissa tiloissa ja niitä hoitelevat yksityiset omistajat pienellä henkilökunnalla. Niissä on ideana omaperäisyys ja erikoisuuskin sekä tietenkin vanhan Naantalin kesäinen ympäristö. Palveluiden hinnat ovat kieltämättä korkeat koska koko vuoden tienesti pitää tehdä kesäsesongin aikana ja matkailijoita liikkuu kesällä paljon Naantalissa ja kysyntää on. Niinpä on selvää, että niissä ei usein voikaan olla palvelut hinnaltaan ja laadultaan sellaista mihin olemme eri ketjujen vastaavissa standardi ravintoloissa ja hotelleissa tottuneet. Joku yrittäjä onnistuu paremmin joku huonommin täyttämään asiakkaansa ennakko-odotukset. Monella on toki vuodesta toiseen kesäisi vakioasiakkaitakin. Edullisempaa ja totutumpaa nykyaikaista majoitusta löytyy toki paljon läheisestä Turusta.

      • yvonnede
        Kahvilaowner kirjoitti:

        Menitte kahvilaan ja teitä oli bussilastillinen!!!!!!!!!!!!!

        Ja tarjoilu ei luistanut ollenkaan!!!!!!!!!!

        Minullakin on oma kahvila ja voin sanoa että minkään kahvilan palvelu ei suju jos ovesta ampuu 50 henkilöä kerralla
        EI suju edes ABC:llä - tämä ketju joka tappaa kohta kaikki pienyrittäjät.

        JOS minä olisin mukana bussissa ja poikkeaisimme kahville olisin sen verran fiksu että soittaisin ja varottaisin varttia aikaisemmin eihän kenelläkään ole edes kahvia seisomassa viittä pannua.

        Olisi kiva tietää millä alalla itse olet kun et osaa tällaista ajatella

        Oli kyse ennakkotilauksesta. Eli tilanne oli tiedossa. Voihan tilatessa ilmoittaa, ettei ole kapasiteettia. Ja ohjata muualle. Olen asiantuntija eli tiedän alasta paljon. Suomessa ei palvelu toimi läheskään kaikkialla. Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin aamupuuro voi olla puoliraakaa ja liian kylmää. Sen koimme viime viikolla. Ja karjalanpiirakoita tarjotaan kylminä ja ilman munavoita- yllätys, yllätys Etelä-Karjalassa.

      • Kahvilaowner vastaa

        Sitten en kyllä ymmärrä ollenkaan. Jos minulle kävisi niin "onni" että tuollainen varattaisiin hyppisin riemusta ja kaikki olisi reilassa. Ihmeellistä, että tuollaisessa kesäkaupungissa jossa muutenkinrahantekoaika on kovin lyhyt ei satsata palveluun.

    • MerviK

      Onko kellään kokemusta uudesta Villa Naantalista? Mistään ei oikein löydy infoa, kun ovat olleet toiminnassa vasta tämän kesän, mutta jospa joku olisi jo siellä majoittunut ja kertoisi kokemuksista!
      Terv. Mervi

    • kloi

      Ja hurjan kallis kahvio!

    • Naantalin häpeä

      Meillä ihan samanlaisia kokemuksia, paitsi että me jouduimme tuomaan lastensängyn itse mukanamme ja lakanoita ja pyyhkeitäkään ei lapselle oltu varattu (vaikka siis jouduimme tuon 20 € hänestä maksamaan). Pyyhkeet tosin olivat muutenkin likaiset ja risaiset ja enpä olisi niillä lastani pyyhkinytkään. Lisäksi huone oli myös muutenkin nuhjuinen, pölyä jokapuolella ja lattialla roskia.

      Keittomahdollisuus oli pieni keittokomero, jossa oli astoina kaljatuoppeja jostain ravintolasta ja rikkinäinen mikroaaltouuni pöydällä.

      Aamaiaisella tarjottiin laihaa kahvia ja todella kamalia sämpylöitä. Jogurtti oli loppu vaikka olimme ajoissa syömässä.

      Ylipäänsä omistajien käytös oli todella ylimielistä ja tympeää. Tätä ei voi enää sanoa persoonalliseksi, se oli vain törkeää.

      • Cafe Antonius

        Tämä siis oli kokemus Cafe Antoniuksessa yöpymisestä.

    • Perhe lomalla

      Villa Antonius. Meiltä myös laskutettiin lisävuoteesta vaikkemme sitä halunneet kysyttäessä. Kun aamiaisella mainitsin virheellisestä hinnasta aamiaisella, nousi talon isäntä kuin limpputaikina. En jaksanut jäädä vääntämään herran kanssa. Kamala paikka, välttäkää.
      Jäi tosi huono maku suuhun kyseisestä paikasta.

    • palauttaja minäkin

      Hei kaikki Antoniuksessa ja muualla palveluun ja tiloihin ynnä muuhun pettyneet: kai te kuitenkin ensiksi valititte yrittäjälle / omistajalle ja henkilökunnalle?? Ainakaan noista jutuista ei sellaista kuvaa saa, kuitenkin nuo tahot ovat se ensimmäinen osoite. Ja sitten nettiin :))))

      • järkyttynyt seurue

        Cafe Antoniuksen julmalle ja TODELLA ilkeälle isännälle ei tosiaankaan voi reklamoida mistään, hän tulistuu heti (kokemusta on) Olimme viisi henkisen seurueemme kanssa kyseisessä paikassa kahvilla, isäntä leikkasi meille Aatoksen unelmaansa (britakakun tapainen) kakkupalaset jokaiselle, otimme myös kahvit. Lasku oli 92,50€ !!! Kahvit 17,50 ja nämä kakkupalat 75,00€!!!!!! siis 15€ pala, joka oli vielä normaalia paljon pienempi pala. Hintoja ei kerrota etukäteen vaan isäntä hinnoittelee leikkamisensa jälkeen kun näkee minkä kokoisen palan on leikannut. Pois lähtiessämme huomasimme kissan kakkujen ja leivonnaisten seassa nuoleskelemassa, myös kaikki tuotteet olivat pöydällä ilman suojia! Ilmeisesti Naantalin terveystarkastajan voi lahjoa, sillä missään muualla ei näin saa myydä tuotteita. TODELLA JÄRKYTTÄVÄ PAIKKA ja VARSINKIN SE ISÄNTÄ ITSE.

    • Loivahymy
    • Ryöstämistä

      Kun kahvilassa haisee voimakkaasti kissan pissa ja pieni vesitilkkakin kahvin ja kakkupalan rinnalla maksaa euron päätin kiertää Café Antoniuksen seuraavalla Naantalin matkallani kaukaa. Aatos-isännän olisi varmaankin jo aika siirtyä eläkkeelle, kun asiakasystävällisyyskin on todella huonossa hapessa.

    • Anonyymi

      Pari kesää sitten löytyi Naantalin ainoat vapaat sängyt Antoniuksen vip-huoneesta/sviitistä tms? Siisteydestä ja tilasta ei ollut pulaa mutta siellä haisi ihan kissankusi:( Hääkuvista ja muusta tavarasta päätellen huoneisto saattaa olla omistajien oma kämppä joka buukataan aina kun löytyy riittävän äveriäitä asiakkaita mikä on ihan ok..mut se haju:( Joo, ei ollut halpa:$

    • Anonyymi

      Olisi kannattanut lukea tämä viestiketju yöpyvien kokemuksista hotelli Antoniuksesta ennen kuin tuli varaus tehtyä. Vuosi 2021 ja suihkusta tulee vain kylmää vettä, huone siivottu puutteellisesti, vessanpöntön istuinosa irti niin että melkein tipahdin pöntöltä, voi elämä. No, turha toistaa isäntäparin reaktioita kun asiasta annoimme palautetta. Hauskinta tässä on se, että emäntä sanoi ettei kukaan koskaan ole valittanut😂😂. Huomenna auton keula kohti parempia hotelleja.

    • Anonyymi

      Cafe Antonius oli todella ikävä kokemus, 2 kahvia ja 2 siivua kaupan unelmakääretorttua, hinta 21€.

    • Anonyymi

      Menimme tänään ,varta vasten tähän kahvilaan,sillä auki vain la-su.Odotukset suuret,sillä heidän sivuillaan niin kehutaan ainutlaatuiseksi kokemukseksi.Toki on luettu myös muita kommentteja,mutta oma kokemus,paras kokemus.Ostettiin kahvit,marenkiraparperipiirakka,sekä mansikkamarenkitorttu.Yht.22e WC.n käyttöä kysyin,maksu 3e(En mennyt!) Tortunpalat maistui vanhoilta ja pohja raakaa.Vein takaisin toisen ja pahoittelin.Kysyin,onko tänään leivottu? Nuori tyttö,joka meitä palveli ,sanoi ettei tiedä?? Ensimmäinen ja viimeinen kerta tässä paikassa!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1792
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      123
      1240
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      245
      907
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      867
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe