Mitä neuvoksi

Jalokärhöni voivat hyvin jos ajettelee pituuskasvua, jo kolmessametrissä. Ovat ruukuissa. Mutta parissa purkissa lehdet kellastuu alhaalta (30sm). Olen koettanut pitää tasakosteana mutta onko se liika märkyyttä kuitenkin vai voiko olla liika lannoituksesta johtuvaa? Lakastumistaudista ei kyse ainakaan
21003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kuullut ettei se tykkää jos juurelle paistaa aurinko.Se tykkää lehtomaisesta ympäristöstä eli sen eteen kannattaa istuttaa jotain suojaavaa kasvia.Minulla on iso laatikko jossa kasvaa mansikoita ja Kärhö kiipeää seinälle takaa.Hyvin viihtyvät yhdessä.

Äänestä

Laitanpas muille vinkiksi ensi kautta varten . Alimmaisia kellastuneita lehtiä ei mikään enää pelastanut mutta lisäsin lannoitemäärää. Laitoinkin ruusulannoitetta miedomman tilalle ja nyt jaksaa myös pukata kukkanuput auki asti , N. 50 kplruukussaan. Luinkin uusimmasta alan lehdestä juuri tänään ilm. elokuussa että kärhöt tarvii typpipitoista lannoitetta elo- syyskuunkin ajan.Lisäksi olen jo laittanut syyslannoitettakin ruukkujen juurelle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kempä kertoisi kirjoitti:

Jalokärhöni voivat hyvin jos ajettelee pituuskasvua, jo kolmessametrissä. Ovat ruukuissa. Mutta parissa purkissa lehdet kellastuu alhaalta (30sm). Olen koettanut pitää tasakosteana mutta onko se liika märkyyttä kuitenkin vai voiko olla liika lannoituksesta johtuvaa? Lakastumistaudista ei kyse ainakaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu