Jyväskylän Yliopiston sivuilla luki näin:"Opiskeluoikeus säilyy, mikäli tiedekunta hyväksyy ilmoitetun esteen ja myöntää lykkäyksen" Tarkoittaako tämä sitä että jos estettä ei hyväksytä, menetän opiskelupaikan?? =(
A-P-U-VA-!
Lykkäysanomus
7772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos vastaus on kieltävä jää kaksi vaihtoehtoa
1) aloitat opinnot
2) menetät opiskelupaikkasi
Itse päätät kummin toimit.
Lykkäyksellä tarkoitettaneen ilmoittautumista poissaolevaksi ensimmäisenä vuonna, mikä todellakin vaatii jonkun asiallisen ja ilmeisesti painavan syyn.
Mikäli yliopisto ei hyväksy syytä, voi toki ilmoittautua läsnäolevaksi. Yliopistolla ei kukaan vahdi, onko fyysisesti paikalla, vaikka olisi ilmoittautunut läsnäolevaksi. Tämä tosin kuluttaa opiskeluaikaa eikä enää seuraavana syksynä ole oikeutettu samaan tuutorointiin yms. aloitusinfoon kuin ensimmäisen vuoden opiskelijat. Opiskeluoikeus kuitenkin säilyy tällä tavalla toimittaessa.
on kuitenkin suoritettava tietty määrä opintoja.
Voithan olla läsnäolevana ja suorittaa jotain kursseja avoimen puolella, mikäli tämä vaihtoehto suinkaan onnistuu. Hae sitten nämä opinnot hyväksilukuina (kannattaa varmistaa yo:lta, hyväksyväthän nämä opinnot osaksi tutkintoasi).
Omasta aloittamisesta on jo sen verran aikaa, että ovat systeemit voineet muuttakin, mutta ainakaan ennen ei yliopiston taholta ole asetettu vaatimuksia sille, paljonko opintoja on vuosittain kerryttävä, vaan niitä vaatimuksia ovat asettaneet esim. KELA opintotukea varten ja mahdollisesti opiskelija-asuntosäätiöt asumisoikeuden ehdoksi. Mikäli ei kummankaan palveluja käytä, ei opintopistekertymän luulisi kiinnostavan ketään.
Tokihan niitä opintoja täytyisi kerryttää vuosittain, jos meinaa tavoiteajassa valmistua, mutta alasta riippuen voi mahdollisesti ottaa spurttia myöhemmin. Kyseinen kolmas vaihtoehto onkin huono ja äärimmäinen, mutta yksi mahdollisuus säilyttää opinto-oikeus siten, ettei tarvitse pyrkiä uudestaan sisään, jos yliopisto ei hyväksy esitettyä syytä ensimmäisen vuoden poissaolevaksi ilmoittautumiselle.
Aivan, ei yliopisto aseta mitään vaatimuksia opintojen suorittamisen suhteen. Opintoja voi tehdä ihan oman tahdin mukaisesti.
Mutta, nykyisin opintoaikaa on kyllä rajattu jotenkin. Olikohan se niin, että seitsemässä vuodessa pitää tutkinto saada kasaan, muuten alkavat yliopistonkin taholta jo hätistelemään. Itse olen valmistunut vanhojen syystemien aikana, joten ihan varma tästä opintoaikajutusta en nyt ole.
Ei ole pakko valmistua siinä seitsemässä vuodessa. Silloin alkavat kyllä kyselemään, että missäs ne paperit viipyvät. Täytyy vain olla näyttöä siitä että oikeasti opiskelee ja tehdä opintosuunnitelma niin pääsee jatkamaan opintoja. Pakottavasta syystä (esim. lapsen syntymä) tietysti joustetaan vielä siinäkin vaiheessa. Eikä ole käsittääkseni pakko suorittaa mitään opintoja koko vuonna, mutta sitten joutuu etappi-seurantaa, mistä siitäkin käsittääkseni selviää opintosuunnitelman tekemällä ja alkamalla noudattaa sitä sitten. Sen jälkeen jos ilmenee samanlaisia selittämättömiä poissaoloja tms. niin varmaan alkavat jo heittää pihalle, mutta jos voi näyttää että on oikeasti aikeissa lukea sen tutkinnon siihen noin seitsemään vuoteen niin mitään ongelmaa ei pitäisi olla. Ai niin, ja päteväksi syyksi lykkäykseen käy tietääkseni vain painavat syyt esim. raskaus, armeija tms.