Olen vakavasti miettinyt asiaa. Mennäkö ehdokkaaksi vai sitten ei.- Olen harkinnut asiaa todella. Miettinyt, mitä tulevan valtuuston päätösvaltaan kuuluu esim. Pyhäjärvellä.
Katsokaas asiaa:
Paras-hanke vei kaiken päätäntävallan Haapajärvelle. Siinä mukana ollaan tyrkyttämässä ympäristö- rakennus ym. yhteisiä asioita.
Kaupunki hamuaa tulevaisuuteen sitä, että vapaa-aikatoimi annetaan (tietysti Haapajärven hoidettavaksi) muualle. Kulttuuritoimi annetaan Jokilaaksojen kansalaisopistolle, mikä tietää sitä, että se hoidettaisiin Nivalasta, jossa pääpiste. Mitä meille valtuustoehdokkaille jää. Kaupungin hallinto ja vielä tekninen toimi, joka on ns. lämpö-,viemäri, jne infrastruktuuri (olipa se vaikeaa)- tarkoitan tietysti katuja jne. tätä yleistä hyvin vointia.
Olen ihmetellyt suuresti sitä, miksi sivistyslautakunta valmistelee vapaa-aikatoimen siirtoa ylikunnalliseksi- eli, että sitä hoidetaan muualta. Mitä ihmettä.Tätä ei ole edes valtiovalta lailla määrännyt. Paras-hanke, joka koski sosiaali- ja terveystointa on asia, joka ehkäpä on tehtävä näin, mutta Pyhäjärvi tunki sinnekin ympäristö- ja rakennustarkastusasiat. Onneksi Kärsämäki pani hanttiin. Hyvä Kärsämäki!!
Mitä Pyhäjärven uusilla kaupunginvaltuutetuilla on tehtävänä????????? Jäänpä arvioimaan asiaa. Vieläkin herjaa kysymys- miksi meidän kulttuuritoimi on annettava Nivalan johdettavaksi. Osaamme oman kulttuurimme hoitaa. Miksi meidän vapaa-aikatoimi on ylikunnallistettava. Ei kai vai henkilöiden vuoksi. Aikoinaan, jos kirjastonjohtaja ei kyennyt hoitamaan aktiivisesti asioita, miksi se olin ylikunnallistettava. Eikö ihmiset saa mennä eläkkeelle ja sitten haetaan omalle paikkakunnalle uutta aktiviteettia. Ei sitä tarvitse naapureille markkinoida. On tosi uskomattoman tyhmää. Oma maa mansikka- muu maa mustikka. ;Lähipalvelut on säilytettävä- muistakaa se- niin ehdokkaat kuin istuvat valtuutetut.
tätä toivoo: muuan kaupunkilainen

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuota jää märehtimään, että näinkö on Pyhäjärvellä tänään?. Taas tulee mieleen ajatus- oliko pakko- eikö pantu tarpeeksi hanttiin, kun valtiohallinnon toimipisteitä vietiin pois.
On erittäin tärkeää, että lähipalvelut ovat meidän jokaisen kohtuullisesti saavutettavissa.
Elähän hättäile, mene ehdokkaaksi. Onhan niitä ylikunnallisia hallintopaikkoja- ja tärkeitä ovatkin- pitää siellä pyhäjärvisten puolia.
Mee vain ehdokkaaksi pyhäjärvisten puolesta puhujaksi, kun näytät sellainen olevan
Viimeinen valtuustokausi on ollut kouluesimerkki siitä,kuinka kaupungin asioita ei tulisi hoitaa.Sitä varten meillä on vaalit että asioiden hoitoon saadaan muutos.Nyt tulee uuden valtuuston lähteä määrätietoisesti selvittämään tämä hävityksen kauhistus ja viedä asioita kuntalaisten haluamaan suuntaan.Nyt tarvitaan todellisia Pyhäjärven asioiden hoitajia.
Meillä täällä P-järvellä kummasti vapaaehtoiset ym:t jaksavat pakertaa, mutta päättäjät senkuin vain tuhoavat. Ihmetyttää. Miksi- oi miksi?