Ihmetyttää, miksi Upinniemessä vammautuu alokkaita niin paljon, koulutusohjelmassa tarvitsee olla jotain mätää, kun A-luokkaan tarkastettuja alokkaita vammautuu ensinmäisinä viikkoina tuon tuosta.
Eniten minua harmittaa että aiemmin täysin terveen, rotevan, poikani terveys pilataan siellä. Hänet on terveystarkastuksissa todettu kuuluvan A-luokkaan, olemme onnistuneet pitämään hänet terveenä armejaanmenoon saakka. Upinniemessä häntä, ja muita, on koulutettu sillä mallilla että monelta on terveys pettänyt. Useinmiten jalka on pysyvästi vammautunut ja palvelus on keskeytetty.
Itse olen reservin alikersantti vuodelta -84 (A-luokan terveys myös, kutsuntaerästäni ei keneltäkään mennyt terveys) - en mitenkään voi ymmärtää miksi puolustusvoimat TUHOAA nuorten miesten terveyden; olen hyvin katkera poikani puolesta siitä! Vammautumisia tapahtuu urheilussa ja armejassa, mutta systeemissä on jotain todella mätää jos vammautumisia ei edes kunnolla tutkita ja niitä yritetä välttä. Esimerkiksi, kun polven ristiside pettää, vamma pitää magneettikuvata viipymättä ja tarvittaessa leikata. Ei ole mitenkään perusteltua antaa kepit ja viikko VMTL:ää, ilman että vammaa oikeasti tutkitaan. Lisäksi, kuten urheilusta tiedetään, että toipumisajat ovat pitkiä; toipumisessa puhutaan kuukausista, ei viikosta. Minunkin poikani jalka meni toistamiseen kahden viikon sisällä, sitä tulee elämänpituinen vamma, se on varma jo nyt.
Hatuttaa niin pirusti; olen tehnyt 20 vuotta päättymätöntä työtä lasteni eteen, nyt armeija tuhoaa lapseni hyvän terveyden kolmessa viikossa, olen niin pettynyt koko lafkaan! Saatanan paskiaiset!
Loukkaantumiset Upinniemessä
19
6336
Vastaukset 19
- kävi juuri
kuten pojallasi..Tosin vekaranjärvellä..
jalka ei tule olemaan koskaa entisensä... Syy oli yksinkertaisesti se että vammaa ei otettu tosissaan ja annettiin 3pv vmtl ja buranaa mobilaattia...- todentaa
ettei myöhemmin puolustusvoimat joutuisi korvaamaan. Kannattaa tutkituttaa oikeilla lääkäreillä, eikä armiejan konitohtoreilla.
- emmiina44
Ymmärrän oikein hyvin suuttumuksesi, poikani ei saanut minkäänlaista hoitoa keuhkoputkentulehdukseensa ennenkuin otimme yhteyden suoraan varuskunnan konitohtoriin ja teimme valituksen sotilaslääketieteen laitokselle, käytännöt toki muuttuivat tarkemmiksi, mutta meille tarkennettiin ettei mitään puutteita hoidossa ollut ollut. Toisella kertaa nilkasta menivät nivelsiteet, asiaa ihmeteltiin pari viikkoa ennenkuin kipsi laitettiin rauhoittamaan nilkkaa liikkeeltä. Nämä suuret varusmiestohtorit ovat tunnetusti taitureita kieltämään vastuunsa, eikä korppi korpin silmää noki. Neuvon sinuakin tekemään virallisen selvityspyynnön sotilaslääketieteen laitokselle, tietysti poikasi nimissä, mikäli hän on täysi-ikäinen.
- Vapaa mies
No yleisen mielipiteen mukaisesti poikasi on vain heikko, eikä sellainen useimpien mielestä sääliä ansaitse. Niin se vain on. Vaihtoehtona voisi olla myös siviilipalvelus, joka tosin pituutensa puolesta on rangaistuksen kaltainen. Ja onhan vielä vaihtoehtona linnaa tai vapautus, eli varaa on valita suomalaisella miehellä!
- Alokkaan iskä
Niin sitä voisi ajatella, muutta kun kolmessa viikossa menee kymenkunta 140:stä, niin kyllä se liikaa on. Aikoinani, meillä ei kukaan vammautunut alokkaista, ehkä meillä oli viestissä helpompaa.
- Alokkaan äiti
Minunkin poikani on alokkaana Upinniemessä.On ymmärtääkseni ihan viihtynytkin, huumorilla kun ottaa asiat eikä ääneen naura, niin kuulemma hyvin pärjää.
Poikani sai myös vtml:ää viikoksi polven takia ja lisäksi tulehduskipulääkekuurin. Ensi viikolla pitää mennä kuulemma uudestaan näyttämään polvea. Vamma ei tosin ole armeijassa syntynyt vaan viime vuonna Lapin vaelluksella. Helikopterikyydillä poika pääsi pois korvesta, yksityisellä lääkäriasemalla hoidettiin. Ja ensi alkuun sai ne sauvat. Muistaakseni kolmen kuukauden kuluttua vammautumisesta polvi leikattiin ja korjattiin. Ei siitä enää samanveroista tule, kun rustoakin jouduttiin poistamaan. Poika oli sitten taas tänä kesänä vaelluksella ennen armeijaan menoa, siitä polvi tulehtui ja turposi. Sai lääkekuurin ennen armeijaan menoa, mutta polvi ei ehtinyt tulla vielä kuntoon, kun armeijaan meno tuli ajankohtaiseksi. A-luokkaan hänetkin terveystarkastuksissa laitettiin. Jännityksellä odotan ja toivon, että polvi kestää armeija-ajan, sillä poika tuntuu tykkäävän ihan oikeasti tuolla Upinniemessä olosta.
En muista enää, missä vaiheessa pojan polvi magneettikuvattiin, mutta monesti ne vammat selviävät vasta itse tähystyksessä ja leikkauksessa. Naapurin poika sai vapautuksen armeijasta polven takia, ei siis mennyt ollenkaan armeijaan, kun oli se polvi jo valmiiksi tarpeeksi sökö.- typerältä
Minkä ihmeen syystä poika sinne armeijaan väkisin menee? Aivojakin saa käyttää ja hankkia vapautus.
- Alokkaan äiti
typerältä kirjoitti:
Minkä ihmeen syystä poika sinne armeijaan väkisin menee? Aivojakin saa käyttää ja hankkia vapautus.
Niimpä, mutta pojalla on syynsä. Hän joko haluaa käydä sen armeijan nyt opiskelujen puolivälissä tai sitten saada kokonaan vapautuksen palveluksesta. Kun ikääkin on jo kertynyt...
- Alokkan iskä
Muistuta pojallesi että menee (juoksee) palveluksessa maltillisesti - näiden poikien jalat tarvitsee kestää seuraavat 60 vuotta, olisi suuri vääryys jos ne vammautuvat jo tässä iässä.
Asevelvollisuus kestää määrätyn ajan, täysillä juokseminen ei lyhennä sitä mitenkään.
Toivotaan, että poikasi jalat kestää ongelmitta.
- Alokkaan iskä
Poikani tilanne muuttui tänään; hänet laitettiin siviliin vammoineen.
Oloni on aika tyhjä; edelleen hatuttaa että terve polvi ajettiin paskaksi ammattitaidottomuutta - tietopula alkaa kantahenkilökunnasta ja päättyy armeijan lääkäreihin. Myös organisaatiossa ja resursseissa on vikaa; sitä pitää kehittää siten että homma todella rokkaa. Sivilipuolen (urheilu)lääkäreillä voisi olla paljon konsultoitavaa... esim. http://www.pulssi.fi/6.php?nid=1125910429&avnid=107&show=1&sl=0
Todella, tänään poika pääsi armeijan lääkärintarkastuksen jälkeen siviliin; polvessa oli lääkärin mukaan nyt kaksi vikaa, eli se oli vain pahentunut viikon takaisesta. Tarkempia syitä poika ei muistanut, polvi vain paukkuu.
Sivilissä olosta on se hyöty, että saimme pojan heti yksityiseen erikoissairaanhoitoon. Ortopedi tutki jalan myöhemmin illalla, ja kyllä se siltä vaikuttaa, että leikkaukseen se menee. Loppuviikosta tehdään lopullinen diagnosi, kun polvi saadaan magneettikuvattua. (Röntgeniä ei kannata edes yrittää, ei sillä näitä vammoja näe.)
Tämä polvivamman korjaus saattaa maksaa toista tonnia, mutta se ei ole mitään, kunhan polvi saadaan kuntoon. Ja toki, kaikki kulut laskutetaan valtiolta, se on oma näytös myöhemmin.
Paska juttu tämä on muutenkin; hän oli valmistautunut suorittamaan varusmiespalvelun nyt, ja olisi sen jälkeen päässyt töihin. Nythän tässä käynee niin että hän on 2-3 kk sairaslomalla leikkauksen jälkeen, vaatimattomalla Kelan päivärahalla. Kelan päivärahat ovat vain murto-osa vastaavasta sairasajan palkasta. Työpaikkaa hän voi hakea vasta sitten kun jalka alkaa olla kunnossa, sitä ennen on turha edes havitella siitä.
"Bonuksena" hänen joutuu käymään lopun inttin myöhemmin, aloittaen B-kauden alusta. Kuten arvata saattaa, sairasaikaa ei huomioida palveluksena, eli hänen yhteenlaskettu intille tuhlattu aika olisi pidempi kuin normaali palvelusaika. Se varmaan motivoi jatkamaan palvelua myöhemmin, kaiken tuon koetun jälkeen ... on Suomi niin pirun ihana maa...- Alokkaan äiti
Meillä pojan polvileikkaus yksityisessä sairaalassa maksoi 3300 euroa. Lisäksi oli vielä myöhemmin niitten ruuvien poisto, sekin muistaakseni suunnilleen 1500 e. Onneksi oli vakuutus.
- NoName
Itse kävin sivarin 90-luvun lopulla, eikä koulussa jossa olin töissä sattunut tuona aikana ainoatakaan henkilökunnan tapaturmaa.
Suosittelen muillekin.
- Samaa mieltä
Olen jokseenkin samaa mieltä. Ymmärrän, että vammoja tulee, mutta en ymmärrä miksi poikien terveys täytyy pilata täysin.
- ja talvisodan henki!
Suomalainen sisu ja blaa blaa bla...
- Keskeyttänyt nuori
Vieläkö tarvitsee ihmetellä, miksi niin iso osa alokkaista keskeyttää palveluksensa?
Ehkäpä kyse ei olekaan nuorten huonosta kunnosta, vaan siitä että nuoret ovat tulleet valistuneemmiksi oman terveytensä suhteen. Ei kelpaa enää mitkään sadut perunan terveellisyydestä tai "marssimurtumien" paranemisesta mobilaatin voimalla. Jokainen terveydestään piittaava nuori sieltä tahtoo pois ja nopeasti.- Alokkaan iskä
Näissä kaikissa tapauksissa joista olen kertonut, erityisesti oman poikani, on loukkaantuminen ollut todellista. Esimerkiksi poikani jalan on kolme lääkäriä vahingoittuneeksi todennut; ortopedi, röntgenlääkäri ja armeijan lääkäri. Armeijan lääkäriltä hän sai myös kupongit korvausten hakemiseen. Mitä muka vielä vaaditaan, sinun hyväksyntä vai?
- valita, valita ja valita
Alokkaan iskä kirjoitti:
Näissä kaikissa tapauksissa joista olen kertonut, erityisesti oman poikani, on loukkaantuminen ollut todellista. Esimerkiksi poikani jalan on kolme lääkäriä vahingoittuneeksi todennut; ortopedi, röntgenlääkäri ja armeijan lääkäri. Armeijan lääkäriltä hän sai myös kupongit korvausten hakemiseen. Mitä muka vielä vaaditaan, sinun hyväksyntä vai?
Saattaa tuntua turhalta, mutta valita. Jatka valittamista keskustelupalstoilla. Yritä saada kirjotus esim iltalehden yleisöosastolle. Ja se tärkein asia: mainitse nimiä. Edes punaniskainen inttiupseeri ei kestä sitä jos hän saa julkista kritiikkiä. Hajonnutta polveahan se ei paranna, mutta estää sen ettei muiden lapsille käy samoin.
- öörl
Johtuu täysin siitä että alokkaat eivät ole liikkuneet vaan olleet kotona äitin helman alla ja pelanneet kotona. Jos eivät pärjää palveluksessa eivät myöskään kuulu rintamalle.
- äitihoitaa
Siksi koska nykynuoriso on tumpeloita.Kotonakin tulee jännetuppi tulehdus playsteissonia pelatessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409