Kuuluuko masennukseen tai yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön sellainen tunne, että yht äkkiä tuntuu siltä niin kuin olisi vieras itselleen? Vaikea selittää tuota tunnetta. Ihan kuin fyysisesti ja henkisesti olisi vähän niin kuin eri paria? Tai ehkä se on enemmän sellainen tunne, että yht äkkiä tuntuu siltä niin kuin ei oikein tunnistaisi omaa sisintä itseään.
Olen kyllä elänyt monta vuotta alistettuna ja manipuloituna, suhteessa jossa minun oma minuus on viety, ei saanut olla omia ajatuksia ja mielipiteitäkään.
Voikohan tällaisesta parantua? Kokemuksia muilla, ehkä nimenomaan alistussuhteessa olleilta (esim. narsistien/psykopaattien kanssa) ja siitä selvinneiltä?
Olen kyllä elänyt monta vuotta alistettuna ja manipuloituna, suhteessa jossa minun oma minuus on viety, ei saanut olla omia ajatuksia ja mielipiteitäkään.
Voikohan tällaisesta parantua? Kokemuksia muilla, ehkä nimenomaan alistussuhteessa olleilta (esim. narsistien/psykopaattien kanssa) ja siitä selvinneiltä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä molempin - masentunteisuuteen ja ahdistuneisuuteen voi kuulua ja varsin usein kuuluukin tuollainen kuvaamasi vieraudentunne. Kyse on siitä, mistä hieman arvelitkin.. että ihminen ei tunne itseään kovin hyvin. Olet ehkä joutunut elämässäsi piilottamaan itseäsi? Nyt vain tutustumaan itseen ja kohtaamaan noita tuntujasi. Se on keino, millä tuollaiset olotilat helpottuu.
Kiitos vastauksestasi!
Nuo vierauden tunteet ovat joskus aika pelottaviakin. Tulee sellainenkin mieleen, että jospa se on merkki jostain muusta mielisairaudesta. On kyllä psykiatrin diagnoosi masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Ja joskus tulee pelon tunne siitä, että jospa se johtuu tuosta mielialalääkkeestä jota olen jonkin aikaa syönyt. Siis että se olisi lääkkeen aiheuttama "paha" vaikutus minuun. Lääke on tosin tuonut ikään kuin vähän värejä maailmaani ja olen pystynyt nukkumaan ja syömään. Mutta ehkä se ei olekaan paha asia vaan päinvastoin, johtaa toipumiseen?!
Noiden tuntojen kohtaaminen tuntuu joskus (ei aina) pelottavaltakin.
Mietin myös sitä, että miten omaan itseen voi tutustua, ihan noin käytännössä... Hassu kysymys ehkä... sitenkö että hyväksyy itsessään ne tunteet mitkä tulee ulos... vai miettimällä mistä mikin tunne johtuu - käymällä menneisyyttää läpi.. olen ollut aina kiinnostunut psykologiasta ja kaikenlaisia "itsehoito-oppaita" olen lueskellut... aika usein tulee ahdistunut olo niiden lukemisesta, mitä ihmettelen. Ehkä on niin vaikeaa ja pelottavaa kohdata itsensä ja tunteensa. Kummallista että on pelottavaa kohdata itseään, koska en kuitenkaan ole esim. tehnyt mitään ihan kamalaa elämässäni...
Tiedän tunteen. Ja voin kertoa, että kaikki mitä mainitsit ovat monelle muullekin tuttuja. Et siis todellakaan ole yksin näiden tunnelmien kanssa.
Mutta ensinnäkin, luota sinulle annettuun diagnoosiin. Tiesitkö, että masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen kuuluu, että pelkää sekoavansa / pahaa mielisairautta yms. Mutta et sinä pelätessäsi sairastu. Pelko on ystäväsi: tärkeä merkki siitä että sinuun sattuu ja että sinun tulisi alkaa hiljalleen tutustua itseesi paremmin.
Lääkärisi määräämät lääkkeetkään eivät missään nimessä ole annettu sinulle "sekoittamaan" päätäsi lisää vaan juuri niin kuin sanoit - ne auttavat hiljalleen. Olet lääkityksessäkin kuitenkin sinä itse.
Mutta on huomattava, että lääkkeet yksin eivät auta. Vaan lääkkeet ja itseen tutustuminen yhdessä! Ja se miten voi tutustua itseensä, on juuri sitä, että kohtaat tunteitasi, menneitä yms. Kaikkein parasta sitä on tehdä luotettavan ja turvallisen ammatti-ihmisen, kuten psykologin tai psykiatrin kanssa, sillä tilanteessasi varmasti vielä pelkäät kohdata itsesäsi aivan yksin. Myös niitä ongelmiasi käsitteleviä kirjoja voi ja kannattaa lukea, anna ahdistuksen ja pelon tulla silloin kun ne tulevat äläkä torju niitä niin kuin olet aiemmin joutunut tekemään! Siitä alkaa itseensä tutustuminen. Kuulostat fiksulta ihmiseltä kun olet jo noin paljon oivaltanut. Anna vain aikaa itsellesi niin siitä se lähtee!
Lähdin etsimään googlesta ja tämä mulla on. Juuri tuollaisten suhteiden epäilin aiheuttaneen minulle tuonkaltaista tuntemusta..
Heippa! Lueskelen aika paljon kaikkea mielenterveyteen liittyvää, koska mulla on pakottava tarve saada omalle käytökselleni aina syy ja selitys. Nyt olen käynyt terapeutin juttusilla muutamaan otteeseen ja käyn vast edeskin. Mulla on ollut tosi paskoja suhteita menneiisyydessä, ne on aina päättynyt sen toisen pettämiseen, jättämiseen. Olen itse antanut alistaa ja hakata itseäni. Toisinaan olen tosi vihainen, miltei anteeksivantamattoman vihainen itselleni, että kuinka olen saattanut antaa kohdella itseäni noin!!?
Nyt kuvaan kuuluu mustasukkaisuutta, läheisriippuvuutta, vääristynyt minäkuva ja niin paska itsetunto, vaikka tiedän olevani vartalostani hyvässä kunnossa ja ihan nätti/kaunis. Niin syvältä, että nykyinen kumppanini joutunee jossain määrin kärsimään siitä, mitä mulla on joskus ollut. Eli kaikki on peruja siitä että on ollu vammasia suhteita. Ja niiden aiheuttamista traumoista joudun kärsiin.
Teen kyllä töitä asian eteen, että mielenrauhani palaisi ns. normaalille tasolle. Vaikkakin väliin on vain niin usko mennyt kaikkeen hyvään ettei vain yksinkertaisesti pysty uskomaan itseensä tai toiseen, sitä ajattelee, että "kun ne kaikki muutkin teki niin, niin miksei toikin tekis".
Mut silti vaikka mikä olis ollu niin kyllä meidän pitää pystyä kunnioittamaan itsejämme eikä enään koskaan alistua mihkä paskaan, vaan yrittää nauttia kaikesta hyvästä täysillä! Paljon on pahaa, mut kyl sitä hyvääkin löytyy.
Mut todella pitää munkin kohdalla paikkansa, että nyt kun on elämän tilanne vakiintunut hyvän ja kiltin ihmisen kanssa ja asiat kuitenkin sujuu ihan hienosti, niin on väliin kovia paikkoja ittensä kanssa, kun yrittää ns. oppia tuntemaan itsensä uudelleen ja elämään ilman menneisyyden haamuja.
Tsemppiä Sulle ja muista olla avoin ja rehellinen itsellesi sekä muistanet, että puhuminen ja purkaminen auttaa paljon :)
Luulen tietäväni mistä kirjoitit! Hyvin tuttuja tunteita!
En ole kokonaan selvinnyt, vaikka psykopaatin käsittelystä on kulunut jo vuosia. Selviytyminen on pitkä prosessi, jonka aikana toivon löytäväni jälleen tien omaan itseeni. Siihen minään, joka olin ennen tuota kauheaa ajanjaksoa nuoruudessani.
Masennus on seurausta siitä, mitä olet kokenut. Postraumaattinen stressireaktio, siihen liittyvät nuo tunteet, joita minäkin koen.
Tärkeää on pysyä erossa niistä ihmisistä, jotka tekevät pahaa "vain" henkisestikin. Ei kannata olettaa heidän muuttuvan, jos eivät edes tunne huonoa omaatuntoa.
Hei!
Pystytkö kertomaan tarkemmin millaisesta ihmisestä oli kyse? Tarkoitan, miten hän vahingoitti sinua ja kuinka kauan olit tällaisen psykopaattisen ihmisen kanssa tekemisissä?
Koen joutuneeni erään ihmisen manipuloimaksi - ennen kuin hän tuli elämääni, vietin aivan normaalia, iloa täynnä olevaa elämää, en tiennyt miltä tuntuu, kun mikään ei tunnu miltään. Olin Minä ja tykkäsin itsestäni. Minusta tuntuu erityisen loukkaavalta se ajatus, että menneisyyttäni sitten kaivellaan - vanhempien alkoholinkäyttöä mm., ja itsellekin tulee sellainen tunne, että olen ehkä ollut jotenkin häiriintynyt jo ennen tätä - kun koskaan en voi saada varmuutta siitä, olisinko sairastunut tässä elämäntilanteessa ilman tätä luonnehäiriöistä ihmistä, tai olisinko sairastunut hänen toimiensa seurauksena, vaikka olisin saanut elää täydellisen tasapainoisen nukkekotilapsuuden? Vaikka itse sisimmässäni luulen tietäväni vastauksen: en ja kyllä.
Tuo omantunnon puuttuminen on jotenkin niin järkyttävää. Tämä ihminen on ihan ystävällisen ja normaalin oloinen ja tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, vaikka on aihettanut mulle 1,5 vuoden sairausloman ja itsemurha-ajatuksia.
Tuntuu, että olisin selvinnyt fyysisestä raiskauksesta paljon helpommin kuin henkisestä.
Kyllä voi olla tällaisiakin oireita. Ainakin minulla on. En aina edes itsekään tiedä mitä mieltä olen asioista ja se hävettää kun ihmiset varmasti pitävät minua jonain tyhjäpäänä ja mielipiteettömänä idioottina.
Minun on vaikea kuvailla luonnettani, sillä kaikki on peittynyt masennuksen alle. Tunnen välillä, että ehkä olen vain perusluonteeltani aina surullinen ja ujo.
Ja varsinkin jos sinä olet elänyt kuvailemassasi suhteessa, et ole saanut tuoda itseäsi ja mielipiteitäsi esille. Ei ole yhtään ihmeellistä, ettet tiedä itsekään kukaan olet.
Mulla oli kanssa sillon kun oli kaksi kertaa paha masennus päällä olo, etten osaa sanoa mielipidettä mihinkään, ts. en tiennyt mitä mieltä olin tai olen. Edelleen välillä ajattelen eri tavalla ja sitten taas toisena päivänä eri tavalla. Nyt siis lääkitys ollut 5 vuotta, cipralex 15 mg. Minun on ollut aina vaikea tehdä päätöksiä, ja kyllähän siitä sain psykologilta jonkun selvityksen, esim.epävakaa persoonallisuus jne..