Acim lai selle

Tämän viikon kirjoitukseni ovat saaneet aikaan keskustelua, joka on avartanut ajatteluani: noinkin asioita voi katsoa, noinkin voi ajatella ja vielä: noinkin vihainen ja katkera voi olla.

Ymmärrän oikein hyvin niiden motiiveja, jotka kokevat kärsineensä vääryyttä 1970-luvun hoitokokouksissa.

Yleiskriittisten motiiveja en sen sijaan oikein ymmärrä. Heillä on kovin ankara viha meitä kohtaan muuten vain. Siksi kysyn: Onko se keneltäkään pois, kun minä ja muut vl:t uskomme, että Raamatun mukainen usko ja oppi pelastaa iankaikkiseen elämään, mutta omatekoiset viritelmät eivät pelasta?

Lainaan tähän Kotimaa-lehdestä pätkän, joka kertoo vielä yhdestä motiivista murentaa vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsitystä:

"Vanhoillislestadiolaisuuden linja kirkko-opissa ei loivene. Tämä on vahinko liikkeelle ja koko kirkolle, sillä Jumalan valtakunnan avarammin näkevä herätysliike voisi säteillä koko kirkkoon myös vahvuuksiaan: perhekeskeistä elämää ja isänmaallisuutta, Raamatun sanan ja Lutherin tekstien arvostusta ja uskovien yhteyttä."

Rivi-vl:nä edelläoleva kirjoitus pelkästään kummastuttaa. Mitä merkitystä on vahvuuksien säteilyllä kirkkoon, jos sen seurauksena on luopuminen edes pieneltä osin Raamatun mukaisesta opista? Oli kirkkoväki miten perhekeskeistä, isänmaallista ja Raamattua ja Lutherin tekstejä arvossapitävää tahansa, se ei tuo pelastusta. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaoppia pidetään tällä palstalla omahyväisenä. Ja miksi? Siksi, että vanhoillislestadiolaiset eivät anna omista käsityksistään periksi.

Ihmettelen vielä: On sellaisia, jotka sanovat, että helvettiä ei ole ja että kaikki pääsevät taivaaseen. He ovat kirkossamme kivoja tyyppejä, jotka ovat rohkeita uskossaan. He uskaltavat sanoa, etteivät usko oikeastaan yhtään mihinkään paitsi kaikkeen siihen, mikä kyseenalaistaa Raamatun arvovallan.

Tuo viimeisen kappaleen purkaus ei oikeastaan kuulu tälle sivustolle, mutta olkoon.
211103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Oleellista nyt olisi saada tietää, mitä sinä tarkoitat sanoillasi "omatekoiset viritelmät"?

Tarkoitatko sillä kaikkea sitä muuta uskoa, joka ei ole vanhoillislestadiolaista uskoa, vai mitä sillä tarkoitat?

Onko ev.lut. kirkossa, mielestäsi, Raamatun mukaista uskoa ja oppia, myös muilla kuin vanhoillislestadiolaisilla?

Sen verran olen joka tapauksessa eri mieltä kanssasi, että Raamatun mukaan, todellisuudessa, "Raamatun mukainen usko ja oppi" eivät kyllä pelasta yhtään ketään.

Ainoastaan usko Jeesuksen pelastaa, ja sen uskon synyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo, katsomatta sitä ovatko he ortodokseja, lestadiolaisia vai mihin opillisiin suuntiin he kuuluvat...

Äänestä
  • Nimenomaan. Lestadiolaisilta aina jotenkin tuppaa unohtumaan Jeesus siinä oikeiden oppien tohinassa. Tämä näkyy kaikessa. Siinä mikä on nostettu jumalaksi, siinä miten armottomia ollaan ja siinä miten painotetaan elämäntapoja ja oikeaa oppia. Jeesus unohtuu.

    Äänestä

  • Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Äänestä

  • Ihmettelevä vl kirjoitti:

    Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Kyllähän lestadiolaisuudessa on perinteisesti selitetty raamattua joiltakin osin väärin. Esimerkiksi Onanin tapaus, ehkäisyyn liittyvissä kysymyksissä löydetään raamatusta sellaista mitä siellä ei ole. Samaten hoitokokousaikana käytettiin Kristuksen kirkkolakia jopa pöyristyttävällä tavalla väärin. Samaten usko siihen, että syntien anteeksiantoon tarvittaisiin välikappaleeksi vl-ihminen, tätäkään raamattu ei tunne. Eikö nämä ole juuri niitä omia virityksiä?

    Äänestä

  • täynnä omia virityksiä kirjoitti:

    ...kirjoitti taas selvästi vihassa ja katkeruudessa...

    Äänestä

  • Henkien haistelija kirjoitti:

    ...kirjoitti taas selvästi vihassa ja katkeruudessa...

    Niinhän nuo sanovat...:)Saanen ymmärtää tämän kuitenkin vitsinä...

    Äänestä

  • Ihmettelevä vl kirjoitti:

    Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Se lukee Ausburghin tunnustuksen puolustuksessa.
    Se puolestaan kuuluu Tunnustuskirjoihimme.

    Mutta, se puolestaan perustuu Uuteen Testamenttiin :)

    Onko tuo käsityksesi, että vain vanhoillislestadiolaisella tavalla uskovat pelastuvat, opetettu sinulle vanhoillislestadiolaisuudessa, vai onko se sinun oma, vanhoillislestadiolaisesta opetuksesta poikkeava usko?

    Äänestä

  • Ihmettelevä vl kirjoitti:

    Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Sekä Paavalin kirjeet, että Tunnustuskirjamme lukuisissa kohdin ilmaisevat, että usko syntyy yksin Pyhän Hengen työstä, ts. Pyhä henki synnyttää ihmisessä uskon, sillä
    ihminen luonnostaan ei kykene uskomaan...

    Pyhä henki on kolominaisen Jumalan yksi olomuoto. Ihmiset, eivätkä seurakunnat voi eivätkä kykene komentelemaan Pyhää Henkeä, sillä Pyhä Henki todella on kolmiyhteisen Jumalan yksi olomuoto. Jumalaa ei voi kukaan komennella, sillä Jumala tekee mitä tahtoo ja miten tahtoo, kuten Raamattukin sen ilmaisee, että henki liikkuu siellä missä tahtoo ja miten tahtoo.

    Yksi näistä kymmenistä Tunnustuskirjojen ko. kohdista:

    "Pyhä Henki - ilman ihmisen myötävaikutusta - synnyttää uskon
    ja ihminen vanhurskautetaan tämän uskon kautta, silloin tapahtuu todellinen uudestisyntyminen---"

    Yksimielisyyden ohje. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus.

    Äänestä

  • Ihmettelevä vl kirjoitti:

    Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Tämän:
    "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo".

    Joitakin mahdollisia vaihtoehtoja:

    a) Uskon synnyttää vanhoillislestadiolainen heissä keissä tahtoo

    b) Uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä vanhoillislestadiolainen tahtoo

    c) Uskon synnyttää Pyhä Henki vain vanhoillislestadiolaisissa

    Äänestä

  • Ihmettelevä vl kirjoitti:

    Noita ne juuri ovat ne omatekoiset viritelmät: "uskon synnyttää Pyhä Henki heissä keissä tahtoo". Kuulen tuollaisen väitteen ensimmäisen kerran. Keksitkö sen itse?

    Aika ikävää todeta että Jumala nimeltä kutsuu ja on myös kirjoitettu - Ei ihminen valitse Jumalaa vaan Jumala valitsee ihmisen. Puhutaan ns kutsujan armosta. Armosta Jumala on meitä kutsunut. On kyse ennen kaikke Jumalan tahdosta ei ihmisen.

    Ja sitten se että yksikään vl ei voi synnytää elävää uskoa yhdessäkään ihmisssä. Usko on kokonaisuudessaan Jumalan teko. Mistä usko tulee ... Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanasta.

    Ja sitten se että kuinka usko voisi tulla opetuksesta silloin kun se opetus ei ole Jumalan sanan mukaista. EI MITENKÄÄN!

    Minä vetoan nyt ihan siihen samaan kuin mihin vl vetoavat. Väärä opetus ja sana joka ei ole Jumalan sanaa ei voi synnytää lapsia Jumalan valtakuntaan. Ja näin ollen minä sanon se että pitäkää vaari ettei teitänne taluteta hukaan!

    Vl saarna voi synnytää lapsia Jumalan valtakuntaan vain jos opetus oppi sana ja saarna on todella Jumalan sanan mukaista.

    Voihan se synnytää lapsia toki vl herätysliikeeseen mutta onko se sama asia kuin Jumalan lapseus. SE EI raaamatun mukaan voi olla.

    Joten valvokaa ettette joudu hukaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    "Ja sitten se että kuinka usko voisi tulla opetuksesta silloin kun se opetus ei ole Jumalan sanan mukaista. EI MITENKÄÄN!"

    Jos opetus ei ole Jumalan sanan mukaista siitä syntyy Jumalan sanan vastainen usko.

    Äänestä

  • acim lai nen kirjoitti:

    "Ja sitten se että kuinka usko voisi tulla opetuksesta silloin kun se opetus ei ole Jumalan sanan mukaista. EI MITENKÄÄN!"

    Jos opetus ei ole Jumalan sanan mukaista siitä syntyy Jumalan sanan vastainen usko.

    se että vl todella "kuvitelevat" kokska eivät vaivaudu ajtelemaan että onpap vl opetus millaista tahansa se synnytäsi lapsia Jumalan valtakuntaan. Ja näin se ei voi olla.

    Usko tulee kuuulosta ja kuulo Jumalan sanansa. Ja jos mitä muuta saarnataan - siitä raamattu sanoo - vaikke enkeli taivaasta tulisi saarnaamana toisenlaista evankeliumia hän olkoon kirottu.

    Ei usko tule mistä tahansa löpinsät vaan Jumalan sanan kuulemisesta. Jumalan sana käy läpi sydämmen ja se joko parantaa tai se pahentaa.

    Aivan oikein siitä voi syntyä uskoa mutta se usko ei ole Jumalan sanan mukaista silloin kun uskon synnyttäjä on muu kuin Jumalan sana.

    Äänestä

Miksi luulet, että täällä kaikki kumpuaa vihasta ja katkeruudesta?

Etkö ymmärrä, että jotkut myös RAKASTAVAT teitä vanhoillislestadiolaisia niin paljon, että haluaisivat avata silmänne noista RAAMATUN VASTAISISTA lahko-opeista, haluaisivat että tekisitte parannuksen niistä ja voisimme siten tavata Taivaan ilossa joskus.

Äänestä

mutta erotkaa pappeinenne ja muine epäraamatullisine oppeinenne kirkosta, aivan sama julistaudutteko etniseksi vähemmistöksi, uskonlahkoksi tai miksi - kerätkää vaikka kymmenykset palkanmaksuihin ja muihin menoihin, kutsumuksen takiahan eivät renkinne töitä tee?

Äänestä

Ymmärrät siis vääryyksiä kärsineiden motiivit keskustella asiasta. Ne ovat sinun mielestäsi katkeruuteen perustuvia.

Mutta koska myös ne jotka eivät ole kärsineet vääryyksiä keskustelevat niin katkeruus ei sovikaan motiiviksi. Nyt olet siis aivan ymmällä. Kuinka joku voi keskustella ilman että on katkera?

"Heillä on kovin ankara viha meitä kohtaan muuten vain. "

Miksi pitäisi olla kysymys vihasta? Entäpä jos kysymys onkin rakkaudesta? Oletko ajatellut edes tuota mahdollisuutta?

Täällähän kaikilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä mikä takaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon asiassa. Eikö kukaan sinusta saisi olla eri mieltä kuin sinä siitä josko vanhoillislestadiolainen opetus kykenee osoittamaan tien pelastukseen?

"Vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaoppia pidetään tällä palstalla omahyväisenä. Ja miksi? Siksi, että vanhoillislestadiolaiset eivät anna omista käsityksistään periksi. "
Omahyväisyytenä sitä pidetään, ei tuosta syystä, vaan siitä että pelastuviksi lasketaan vain vanhoillislestadiolaiset. Onko vanhoillislestadiolainen käsitys kuin paperitiikeri joka ei kestä kyseenalaistusta?

Äänestä

"Rivi-vl:nä edelläoleva kirjoitus pelkästään kummastuttaa. Mitä merkitystä on vahvuuksien säteilyllä kirkkoon, jos sen seurauksena on luopuminen edes pieneltä osin Raamatun mukaisesta opista? Oli kirkkoväki miten perhekeskeistä, isänmaallista ja Raamattua ja Lutherin tekstejä arvossapitävää tahansa, se ei tuo pelastusta. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden."

Tätä todella saa ihmetellä että vl pitävät kiinni kirjaimellisesta raamatun tulkinnasta. Joka käytännös johtaa melkoisiin ristitiitoihin koko raamatun ilmoituksen kanssa.

Menen taas siitä mistä aita on matalin. Ehkkäisy kysymys on niin ehdoton että se menee yli kaikesta siitä mitä lähimmäisen rakakudesta on kirjoitettu. Ikään kuin ehkäisemättömyys olisi oikeutus lähimmäistä vastaan rikkomiselle.

Ja toinen hyvin helposti löytyvä kohta on seruakunta on totuuden patsas ja peusustu. Joka tarkoitaa sitä että Kristuksen paikalle on asetettu seurakunta. Seurakunta on Kirstus ja erehtymätön ja aiana oikeiassa. Ja vielä kun ajallinen ja hengellinen serakunta sekoitetaan mielivaltaisesti. Se käytännössä tarkoitaa että ajlline seurakunta on totuus.

Se on totuus vain jos se pysyy Jumalan sanan totuudessa. Ja tällä hetkellä näytää siltä että vlherätyliikettä kiinostaa oika oppi tasan yhtä vähän kuin kansan kirkkoa. Nähdään rikka kirkon silmässä muttei tukkikuormaa omassa silmässä.

Kuka siis saanoo että oppi on raamatunmukaista. Sinäkö vai puhujat vai SRK vai joku muu. Kuitenki aika monen raamatun tulkinnan kohdalla esitetään äänäkästäkin kritiikkiä siksi ettei noita tulkintoja voi hyvällä omalla tunnolla pitää raamatun mukaisina. Kuten tulkinta VT esikoisiunauksesta.

"Vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaoppia pidetään tällä palstalla omahyväisenä. Ja miksi? Siksi, että vanhoillislestadiolaiset eivät anna omista käsityksistään periksi."

Tekstistäsi paistaa inhimillinen loukaantuminen johon on täysi oikeus. Silti melko omahyväistä on todella se millä tavalla muut suljetaan ulos pelastuksesta.

Uskovaisuus ehdollistetaan tekoihin. OIkein uskova ei tee sitä eikä tee tätä. Ja on siinä muutakin. Vaikka ihminsellä olisi presiis sama oppi hän ei voi olla oikein uskomassa koska ihminen ei ole vl. Uskovainen voi olla vain vl.

Keksutselua ei tarvitse käydä - ei saa vetää iestä epäuskoisen kanssa. Ja taas toisaalta oikein uskova haluaa aina nöyrytyä seurakunnan kantaan ja tahtoon.

Ja mihin on kadonnut se seurakunta hoitaa puhujaa ei puhuja seurakuntaa. Näin se kuitenkin on nyt. Puhujat hoitavat seurakuntaa ja seurakunnan on oltava kuuliainen puhujille (Käy hakomajassa lukemaasa lisää pohdintaa aiheesta). Ja joka näin ei halua ja tahdo tehdä on uskosta osaton.

Ovathan vl antaneet omassa opissaan periksi ... ei nyt uskota kunten on ennen uskottu. Et vain ehkä uskoalla lähteä etsimään totuutta vaan uskot sokeasti siihen että kun sanotaan - näin on ennen uskottu - niin tämä on totuus. Ei ennen uskottu että seurata ennen uskoneitten lapaitten jäljissä ei vaikka nyt niin opetetaan jatkuvasti. Vaan ennen uskotiin että tulee seurata Kristusksen jäljissä vain silloin voi olla varma että menee oikeaan suuntaan.

"Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden."

Näin vain jos uskon kohde on oikea. Onko se oikea jos palvellaan seurakuntaa Kirsutuksena. Jos seurakunta on nostettu Kristuksen paikalle totuudeksi. Kuinka voi olla muuta totuutta kuin Kristus.

Minusta tuntuu että aika harva kirkossa väitää ettei helvettiä ole ja että kaikki pelastuvat. Minä väitän että kaikki vl eivät pelastu mutta kaikki ei-vl-kään eivät mene helvetiin.

Vaikka vl opetetaankin ettei vl ulkopuolella ole pelastusta

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus sinulta hys. Tai pitäisikö sanoa, taas kerran. Olet selvästi joutunut miettimään uskonasioita omakohtaisesti paljon. Mutta se on minusta tuottanut sinussa hyvää hedelmää. Allekirjoitan näkemyksesi mielihyvin.

    Tärkeää on, että seurakuntaa, olipa se sitten mikä hyvänsä, johdetaan hyvin. Se tarkoittaa, että johtajat ovat nöyriä, ja kuuntelevat seurakuntaansa herkällä korvalla. Joka ei näin tee, toimii Raamatun opetuksen vastaisesti. Ja ehdottomasti Jeesuksen antaman esimerkin vastaisesti.

    Äänestä

  • Sectori kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus sinulta hys. Tai pitäisikö sanoa, taas kerran. Olet selvästi joutunut miettimään uskonasioita omakohtaisesti paljon. Mutta se on minusta tuottanut sinussa hyvää hedelmää. Allekirjoitan näkemyksesi mielihyvin.

    Tärkeää on, että seurakuntaa, olipa se sitten mikä hyvänsä, johdetaan hyvin. Se tarkoittaa, että johtajat ovat nöyriä, ja kuuntelevat seurakuntaansa herkällä korvalla. Joka ei näin tee, toimii Raamatun opetuksen vastaisesti. Ja ehdottomasti Jeesuksen antaman esimerkin vastaisesti.

    jos kerran allekirjoitat mitä sanon :)

    Olen joutunut miettimään... Se ei ole ainostaan joutumista vaan ennen kaikkea saamista. Olen saanut Jumalalta paljon sinulta paljon ja monelta muulta paljon. Ja kun on paljon saanut niin toivoisi että voisi antaa enemänkin kuin mihin pystyy.

    Silti vaikka on miettinyt paljon aina törmää myös johonkin uuteen.

    Äänestä

  • Jotain tuollaista olisin itsekin halunnut kirjoittaa, mutta ehdit ensin. Hyvä niin ja kiitos.

    Ajattelen juuri noin. Ja pidän sinua hienona ja ajattelevana ihmisenä, uskovaisena.

    Ja sinä olet kuitenkin vl ja minä en. Ihan kuin Kristuksen seurakunta, se ei rajoitu minkään uskonnollisen liikkeen rajoihin, vaan kulkee sydämestä sydämeen.

    Kaikki vl_t eivät pääse taivaaseen eivätkä kaikki ei-vl:t joudu helvettiin.

    Ihan niin.

    Äänestä

Minulle on selvinnyt eräs asia. Vl:t saavat tällä palstalla uusia näkökulmia asioihin. Lisääkö tämä ihmetystä edelleenkin?

Miten se menikään se lasten laulu jossa puhuttin monesta kummastuttavasta asiasta? ;)

Äänestä

ahkerasti juuri veeällien omatekoisia viritelmiä, joista räikeimmät ovat se, että vain vl-ihmisen välityksellä voi saada synnit anteeksi ja se, että seurakunta asetetaan yhdenvertaisena raamatun rinalle tai suorastaan sen yläpuolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä vl kirjoitti:

Tämän viikon kirjoitukseni ovat saaneet aikaan keskustelua, joka on avartanut ajatteluani: noinkin asioita voi katsoa, noinkin voi ajatella ja vielä: noinkin vihainen ja katkera voi olla.

Ymmärrän oikein hyvin niiden motiiveja, jotka kokevat kärsineensä vääryyttä 1970-luvun hoitokokouksissa.

Yleiskriittisten motiiveja en sen sijaan oikein ymmärrä. Heillä on kovin ankara viha meitä kohtaan muuten vain. Siksi kysyn: Onko se keneltäkään pois, kun minä ja muut vl:t uskomme, että Raamatun mukainen usko ja oppi pelastaa iankaikkiseen elämään, mutta omatekoiset viritelmät eivät pelasta?

Lainaan tähän Kotimaa-lehdestä pätkän, joka kertoo vielä yhdestä motiivista murentaa vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsitystä:

"Vanhoillislestadiolaisuuden linja kirkko-opissa ei loivene. Tämä on vahinko liikkeelle ja koko kirkolle, sillä Jumalan valtakunnan avarammin näkevä herätysliike voisi säteillä koko kirkkoon myös vahvuuksiaan: perhekeskeistä elämää ja isänmaallisuutta, Raamatun sanan ja Lutherin tekstien arvostusta ja uskovien yhteyttä."

Rivi-vl:nä edelläoleva kirjoitus pelkästään kummastuttaa. Mitä merkitystä on vahvuuksien säteilyllä kirkkoon, jos sen seurauksena on luopuminen edes pieneltä osin Raamatun mukaisesta opista? Oli kirkkoväki miten perhekeskeistä, isänmaallista ja Raamattua ja Lutherin tekstejä arvossapitävää tahansa, se ei tuo pelastusta. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaoppia pidetään tällä palstalla omahyväisenä. Ja miksi? Siksi, että vanhoillislestadiolaiset eivät anna omista käsityksistään periksi.

Ihmettelen vielä: On sellaisia, jotka sanovat, että helvettiä ei ole ja että kaikki pääsevät taivaaseen. He ovat kirkossamme kivoja tyyppejä, jotka ovat rohkeita uskossaan. He uskaltavat sanoa, etteivät usko oikeastaan yhtään mihinkään paitsi kaikkeen siihen, mikä kyseenalaistaa Raamatun arvovallan.

Tuo viimeisen kappaleen purkaus ei oikeastaan kuulu tälle sivustolle, mutta olkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu