Voimakas ahdistuneisuuteni alkoi reilut puoli vuotta sitten.
Joskus häivähdyksenomaisesti minulle tulee tunne, että silloin kun ahdistus alkoi, aloin hengittämään eri tavalla. Jotenkin katkonaisesti ja pinnallisesti.
Minusta tuntuu siltä että muutos hengittämisessäni liittyy läheiseeni, joka psykopaatin tavoin tarkkaili ja huomautteli aina tavastani hengittää, ihan kuin pakkomieleen omaisesti, niin kuin olisi halunnut hallita jopa tapaani hengittää. Silloin kun muutos minussa tapahtui (aloin saada pahoja paniikkikohtauksia joita en ollut koskaan ennen saanut) hän jälleen kerran mainitsi tavastani hengittää (huohottaa hänen mielestään vaikka en niin mielestäni tehnytkään) ja silloin minussa joku naksahti, sanoin että minua ahdisti suunnattomasti hänen tapansa jatkuvasti tarkkailla hengittämistäni. (Tuo voi kuulostaa sekavalta, mutta sellainen joka on esim. elänyt psykon kanssa, ehkä tietää mitä tarkoitan).
Sairastuin ahdistushäiriöön, oireet pahenivat melko nopeasti. Sain paniikkikohtauksia. Usein.
Koko tämän sairastamiseni aikana aina välillä tiedostan, että tapani hengittää on muuttunut. Hengitys ei ole jotenkin rentoa vaan juuri katkonaista ja pinnallista, "lyhyttä".
Nyt aloin lukemaan sattumalta Helinä Siikalan kirjaa "Voiman ja ilon käsikirja". Siinä hän kirjoittaa kirjan alussa hengittämisestä. Ja käsittääkseni väittää niin että hengityksen tietoinen seuraaminen auttaa. Täytyy lukea kirja loppuun, ehkä siitä löytyy jotain apua.
Hän kirjoittaa mm. "Hengityksen muistaminen, hengityksen seuraaminen jättää väljemmän tilan tulla sen mikä tulee. Hengityksen tietoisuus pitää mieleni yhteydessä itseeni ja elämän voimavarastoihin. Rentoudun ja puhtaasti fysiologisesti kudosten parempi hapettuminen helpottaa oloa. Ja jollain salaperäisellä tavalla hengityksen tietoinen seuraaminen antaa minulle sivutuotteena luottavaisuutta ja turvallisuudentunnetta. jne"
Tuota lukiessa tuli mieleen, että joskus tosi pahassa ahdistus/paniikkiolossa olen vaistomaisesti alkanut seurata oman hengittämiseni tahtia, yrittänyt keskittyä vain siihen ja samalla yrittänyt rentouttaa myös lihaksia, jos se vaan on ollut mitenkään mahdollista. Ja sillä on ollut rauhoittava vaikutus. Täytyypä muistaa harjoittaa tuota nyt tietoisesti, jos se vaikka vähän auttaisi.
Joskus häivähdyksenomaisesti minulle tulee tunne, että silloin kun ahdistus alkoi, aloin hengittämään eri tavalla. Jotenkin katkonaisesti ja pinnallisesti.
Minusta tuntuu siltä että muutos hengittämisessäni liittyy läheiseeni, joka psykopaatin tavoin tarkkaili ja huomautteli aina tavastani hengittää, ihan kuin pakkomieleen omaisesti, niin kuin olisi halunnut hallita jopa tapaani hengittää. Silloin kun muutos minussa tapahtui (aloin saada pahoja paniikkikohtauksia joita en ollut koskaan ennen saanut) hän jälleen kerran mainitsi tavastani hengittää (huohottaa hänen mielestään vaikka en niin mielestäni tehnytkään) ja silloin minussa joku naksahti, sanoin että minua ahdisti suunnattomasti hänen tapansa jatkuvasti tarkkailla hengittämistäni. (Tuo voi kuulostaa sekavalta, mutta sellainen joka on esim. elänyt psykon kanssa, ehkä tietää mitä tarkoitan).
Sairastuin ahdistushäiriöön, oireet pahenivat melko nopeasti. Sain paniikkikohtauksia. Usein.
Koko tämän sairastamiseni aikana aina välillä tiedostan, että tapani hengittää on muuttunut. Hengitys ei ole jotenkin rentoa vaan juuri katkonaista ja pinnallista, "lyhyttä".
Nyt aloin lukemaan sattumalta Helinä Siikalan kirjaa "Voiman ja ilon käsikirja". Siinä hän kirjoittaa kirjan alussa hengittämisestä. Ja käsittääkseni väittää niin että hengityksen tietoinen seuraaminen auttaa. Täytyy lukea kirja loppuun, ehkä siitä löytyy jotain apua.
Hän kirjoittaa mm. "Hengityksen muistaminen, hengityksen seuraaminen jättää väljemmän tilan tulla sen mikä tulee. Hengityksen tietoisuus pitää mieleni yhteydessä itseeni ja elämän voimavarastoihin. Rentoudun ja puhtaasti fysiologisesti kudosten parempi hapettuminen helpottaa oloa. Ja jollain salaperäisellä tavalla hengityksen tietoinen seuraaminen antaa minulle sivutuotteena luottavaisuutta ja turvallisuudentunnetta. jne"
Tuota lukiessa tuli mieleen, että joskus tosi pahassa ahdistus/paniikkiolossa olen vaistomaisesti alkanut seurata oman hengittämiseni tahtia, yrittänyt keskittyä vain siihen ja samalla yrittänyt rentouttaa myös lihaksia, jos se vaan on ollut mitenkään mahdollista. Ja sillä on ollut rauhoittava vaikutus. Täytyypä muistaa harjoittaa tuota nyt tietoisesti, jos se vaikka vähän auttaisi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.kauneus.com/2002/juttusivu.php?id=32&osasto=terveys
http://www.voihyvin.fi/lehdenmakupaloja/article129556-1.html
Jotenkin innostuin lukemaan netistä tuosta hengittämisestä. Googlasin sanalla "syvähengitys".
Mielenkiintoinen juttu minulle sen vuoksi, koska itselläni on sellainen tuntuma, että kun ahdistukseni paheni hyvin nopeasti ja jouduin jäämään sairauslomallekin, niin tapani hengittää muuttui paljon. Joskus olen maallikkona miettinyt että johtuuko paniikkikohtaukset jostain kehon "hengityssysteemin" "sekaannuksesta", mikä "sekaannus" johtuu jostain vaikka traumaattisesta kokemuksesta tai pitkäaikaisesta stressistä tms. Tämä on siis ihan maallikon höpinää kylläkin varmaan.
hyperventilointi eli ylihengittäminen. Ja kyllä, se sotkee kehossa monta kemiallista asiaa ja tekee olon hyvin epämiellyttäväksi. On mahdollista opetella oikea hengitystekniikka, jonka avulla hyperventilaation saa ehkäistyä. Jos menee ihan yli, voi hengitellä paperipussiin, se tasaa olon.