Kuinka menee

Olemme eronneet vaimoni kanssa. Asuimme vaimoni nimissä olleessa talossa, joka on nyt myynnissä. Talo on vakuutena pankin lainoille. Onko niin, että kun talo menee kaupaksi, kaikki raha menee vaimolleni eikä siitä mitään kuulu minulle. Meillä ei ole avioehtoa.
51127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja liittonne on kestänyt enemmän kuin yhdestä viiteen vuoteen. Niin talosta ottaa ensin pankki oman osuuden ja loput jaatte keskenään. Vaimollesi tulee veroja 28 % mukaan ja sinun on tasinkoa.

Mutta onko ensi pitää tehdä ositus, jossa nähdään kuinka paljon kukin maksaa tai ei maksa. Se on tehtävä ennen kauppaa ja se tehdään sen päivän mukaan milloin olette jättäneet erohakemuksen käräjäoikeuteen. Siitä lähdetään liikkeelle.

Onko velat kokonaisuudessaan vaimon nimissä? Jos on niin ne vähennetään ensin vaimon varoista. Lisäksi lasketaan sinun varat ja velat. (autot, osakkeet, kesämökit jne.) Osituslaskelma on pohjana tasingolle ja sen mukaan edetään.

Äänestä
  • se että jos liitto on lyhyt aikainen, on vaimollasi mahdollisuus hakea osituksesta tuleen tasinkojen alentamista oikeudesta, vedoten sinun saamaan ansiointomaan omaisuuden saantiin.

    Äänestä

  • >

    Höpö höpö ! Puhut myyntivoiton verotuksesta, jota joutuu maksamaan asuntonsa myymisestä vain JOS siinä asuttu alle kaksi vuotta, muutoin ei.

    Toisekseen, veroa maksetaan vain VOITOSTA, eli hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksesta.

    Tulkintasi tasingosta meni myös pieleen, tai ainakin oli erittäin vajaavainen vastaus (nenisi kuvaallasi tavalla vain jos toinen täysin varaton ja toisella varallisuutena vain se talo). Tasinko kun ei ole puolta asunnon myyntihinnan ja velan erotuksesta... koska tasinkoon vaikuttaa kummankin puolison varallisuudet, ei ainoastaan toisen yksi omaisuuserä.

    Äänestä

Asunnon myyntihinta (tai arvo) ja asuntovelka vaikuttavat puolison/puolisoiden nettovarallisuuteen. Eli, voi olla, että saat tasinkoa puolisoltasi... mutta siihen vaikuttaa myös sinun omaisuutesi ja velat.

Osituksessa teille kummallekin lasketaan nettovarallisuus, se on:

oma omaisuus
puolet yhteisestä omaisuudesta
- omat velat
- puolet yhteisitä veloista
===============================
XXX.XXX EUR

Tasinko rikkaampi maksaa köyhemmälle niin paljon että nettovarallisuudet yhtä suuret. Jos toisen nettovarallisuus on nolla, niin tasinko on puolet rikkaamman varallisuudesta. Huom. negatiivinen nettovarallisuus ositusmatematiikassa on nolla.


Eräs vastaaja kirjoitti osituksen sovittelusta, jota voidaan soveltaa mm. lyhyissä avioliitoissa. Tarkkaa määritelmää lyhyelle avioliitolle ei ole, mutta käytännössä alle 2 vuotta kestäneitä usein sovitellaan (ks. Avioliittolaki 103b §) ... eli tasinkoa tulee vähemmän tai ei lainkaan kuin itä yllä oleva "matemaattinen" kaava antaisi.

Äänestä

Pankki ottaa kauppahinnasta päältä omat saatavansa. Loppukauppahinta suoritetaan exällesi, joka myytävän asunnon omistaa. Välillänne toimitettavassa omaisuuden osituksessa ehkä saat exältä tasinkoa, jonka määrään kauppahinta vaikuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluan tarkistaa... kirjoitti:

Olemme eronneet vaimoni kanssa. Asuimme vaimoni nimissä olleessa talossa, joka on nyt myynnissä. Talo on vakuutena pankin lainoille. Onko niin, että kun talo menee kaupaksi, kaikki raha menee vaimolleni eikä siitä mitään kuulu minulle. Meillä ei ole avioehtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu