Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä reilu kolme vuotta. Rakastan miestäni yli kaiken. Vuoden päästä siitä kun alettiin seurustella, minulle alkoi selvitä, että mieheni kärsii luulosairaudesta. Välillä on parempia aikoja, mutta välillä mennään taas ihan pohjalle. Parempina aikoina mieheni ei kärsi mistään vaivoista, mutta sitten kun tulee se huonompi aika... Rampataan yksityisellä lääkäriasemalla kuin ruokakaupassa. Mieheni on kuvitellut sairastavansa kaikkea mahdollista eri syövistä alsiin ja kaikkea sen väliltä. Terveysasemalla oma lääkärimme ei enää ota miestäni ollenkaan vastaan ja kaikki yksityiset ollaan käyty läpi moneen kertaan. Miehelleni on vuoden aikana tehty 3 laajaa magneettikuvausta, 2 ultraääntä, 4röntgeniä ja useita muita pienenpiä tutkimuksia. Mieheni tosiaan kuvittelee itselleen mitä oudoimpia oireita ja hakeudutaan lääkäriin, jossa tehdään laajat kokeet, jonka jälkeen havaitaan ettei mitään normaalista poikkeavaa miehelläni ole. Näin on käynyt lukuisia kertoja. Aina kun mieheni kuvittelee sairauden, kyse on jostakin erittäin vakavasta, kuolettavasta sairaudesta. Hän itkee ennen tutkimuksia, kuinka kuolee jne, eikä pysty mihinkään, makaa vaan vuoteessa ja miettii, koska tulee lähtö. Sitten kun tutkimukset on tehty, mitään ei ole löytynyt, mieheni oireet "häviää" ja hän vain tokasee, "no eikö ole hyvä, kun ei mitään vakavaa ollut", ja jonkin ajan kuluttua sama alkaa alusta.
Muutoin mieheni on aivan ihana, rakastan häntä ja toista samanlaista saa todella etsiä, mutta sitten kun hän "tärähtää", niin minulta meinaa keinot loppua ja hermot mennä.. ja eipä tuo yksityisellä ramppaaminenkaan ilmaista ole! Auttakaa, jos löytyy "kohtalotovereita"! Mitä voin vaimona tehdä, miten auttaa? Erota en todellakaan halua!
Muutoin mieheni on aivan ihana, rakastan häntä ja toista samanlaista saa todella etsiä, mutta sitten kun hän "tärähtää", niin minulta meinaa keinot loppua ja hermot mennä.. ja eipä tuo yksityisellä ramppaaminenkaan ilmaista ole! Auttakaa, jos löytyy "kohtalotovereita"! Mitä voin vaimona tehdä, miten auttaa? Erota en todellakaan halua!
Vastaukset 9
Vanhimmat
että jatkuva ramppaaminen röntgenissä aiheuttaa syöpää. Säteily on hyvin vaarallista! Lääkärit muutenkin lähettävät usein röntgeniin turhistakin syistä.
hypokondriasta, niin psykiatri on sitten oikea osoite, ei mitkään uudet tutkimukset taas jollain lääk.asemalla.
Eli psykiatrille ja mahd.psykoterapiaan.
Mitä tulee rtg-tutkimuksiin, 4 vuoden aikana ei ole paljoa, itse joudun somaattisen sairauden takia useammin vuodessa "laukkaamaan" niin CT-kuvissa kuin normi rtg-tutkimuksissakin, eli siitä ei kannata ainakaan kantaa huolta.
Hypokondria on mt-sairaus, ja oikea osoite on alan ammattilainen, psykiatri.
Kumma jos miehellesi ei moista ole jo ehdotettu noiden laajojen tutkimusten jälkeen...
Ja ei kukaan voi taata sitä etteikö jotain vakavaa sairautta tulisi eteen, se voi tulla kelle tahansa. Muttei tosiaan etukäteen pelkäämällä asia muutu.
Miehellesi se pelko on sitten todellista ja hän kärsii varmastikin tilanteesta.
Toivon mukaan terapia ja mahd.lääkitys auttaa.
Hän kävi vuoden aikana 4 kertaa röntgenissä.. Mieheni omalääkäri on ohjannut hänet psykiatrille, muttei suostu menemään. Sanoo, että viedään minut psykiatrille, kun jotain vakavaa sattuu.. Vaikka olen perustellut usein, miksi psykkaa tarvittaisiin.
"Ja ei kukaan voi taata sitä etteikö jotain vakavaa sairautta tulisi eteen, se voi tulla kelle tahansa."
Niinpä. Mieheni perustelee oireensa TODELLA vakuuttavasti. Eikä koskaan voi olla varma, mutta kun sama toistuu useamman vuoden ns. jaksoina. Olen yrittänyt sanoa, että ei voi koskaan olla varma, ettei sairautta ole, mutta.. Kun puhun rahasta (magneettikuvaus yms).. Niin mieheni sanoo, "mitä hän rahalla tekee, kun on kuollut". Emme voi säästää rahaa mihinkään, kun kaikki hänen rahansa menee yksityisille.
Tiedän, olen hänen lähiomaisensa ja minun pitäisi asiaan reagoida, mutta miten ja mitäs jos nyt tällä kertaa onkin oikea sairaus kyseessä? Syytän itseäni loppu elämäni siitä, että että laitoin luulosairauden piikkiin..
Itse rupean olemaan todella väsynyt tilanteeseen.. Sairautta sairauden perään. Emme voi nauttia elämästä, mihinkään ei hän lähde, koska kuolee kohta. Olen miettinyt eroakin, mutta rakastan niin paljon häntä ja silloin kun hän ei sairastele, hän todella on unelmieni mies ja toista samanlaista ei tästä maasta löydy.
Jos saisit hänet harrastamaan jotakin ja muutenkin nostamaan kuntoaan niin ei olisi aikaa miettiä tollasia.
Katsooko hän vielä jotain sairaala sarjoja tai lukee aiheen kirjallisuutta?
Jos sairaidet pyörivät siinä ympärillä niin niistä oisi hyvä päästä eroon.
Itse lopetin Housin katsomisen kun luulosairautta siitä vain tuli.
Hän harrasti yhtä urheilulajia, nuorempana oli kisoissa mukana ja pärjäsi erittäin hyvin (nyt 30v). Tämä harrastus on ilmeisesti jäänyt luulosairauden myötä. Lääkärikirjan hän osaa ulkoa ja joistakin taudeista hän tietää paremmin kun lääkäri..
Sano että lukitsee sen kirjan pois.
Luulotaudit syntyy just ku lukee niit liikaa.
Hei,
Minäkin olen luulotautinen. Minulla on ollut mielestäni hiv, keuhkoveritulppa, aivoverenvuoto ja sydän lihastulehdus. Lisäksi pelkään usein saavani allergisen reaktion ja kuolevani siihen, vaikka minulla ei ole mitään allergiaa.
Olen ollut luulotautinen jo monta vuotta, mutta en aluksi itse ollenkaan ymmärtänyt sitä, koska luulin aina tosissani olevani sairas. Vasta, kun luulotautisuus alkoi todella hallita elämääni ja aloin saamaan sen vuoksi paniikkikohtauksia, ymmärsin hakeutua psykiatrille. Vaikeinta olikin nimenomaan tajuta, että ongelma on psyykkinen eikä fyysinen. Minäkin olen käynyt turhissa tutkimuksissa. Yleensä huolenaiheena on ollut sydän, josta onkin otettu sydänfilmejä arviolta 20 kertaa kuuden vuoden sisällä. Kävin aina eri lääkäreillä, koska en kehdannut käydä samassa paikassa kovin usein.
Psykiatrilta olen saanut mielialalääkkeitä, joita en kuitenkaan aluksi halunnut syödä, koska pelkäsin kuolevani niihin. Nämä lääkkeet ovat kuitenkin auttaneet minua toipumaan luulotautisen ahdistuksesta. Lisäksi olen käynyt psykologilla ja nyt on alkamassa psykoterapia. Luulotaudista on kuulemma hankalaa toipua kokonaan mutta sen kanssa voi oppia elämään. Itse en ole käynyt nyt puoleen vuoteen ollenkaan lääkärillä. Aiemmin kävin noin kerran kuukaudessa. Lähtökohtana on kuitenkin se, että miehesi itse ymmärtää, että ongelma on psyykkinen ja hänessä ei ole mitään vikaa. Anna miehesi lukea vaikka tämä tekstini, jos hän ymmärtäisi sitten olevansa luulotautinen. Tämä sairaus on hypokondriaa, joka on eräs ahdistuneisuushäiriö.
Minäkin olen muuten kärsinyt kaikenlaisista oireista, rintakivusta, jatkuvasta lämmönnoususta, rytmihäiriöistä, nivelkivuista, närästyksestä ja vähän vaikka mistä. Oireissa on kysymys somatisoinnista. Kun oikein paljon kuvittelee, että jokin paikka on vialla, silloin alkaa oikeasti tuntemaan oireita. Oireet ovat todellisia, kipu on todellista, mutta se aiheutuu kuvittelusta.
se on rohkaiseva ja auttaa minua mieheni lähiomaisena taas jatkamaan eteenpäin. Kirjoituksesi kuulosti jollakin tapaa tutulta. Samat sairaudet mieheni on kärsinyt kasa muita sairauksia. Hän ei vaan itse tiedosta sitä, ei vaikka kuinka yritän kertoa ja puhua hänelle. Hän suuttuu herkästi enkä jaksa aina tapella hänen kanssaan asiasta. Hän todella itse uskoo sairauteen, on ihan täysin varma siitä ja on valmis laittamaan ns. kaikki panokset peliin, että saa hoitoa ja sairaus todettaisiin. perusteena kaikkeen miehelläni on; mikään ei ole tärkeämpää kuin tämän (taas) sairauden toteaminen ja hoitojen aloittaminen, jos enää pystyy tekemään mitään.. Tämä on hyvin ahdistavaa minullekin. Olen lähiomaisena yksinkertaisesti voimaton. Psykiatrille hän ei mene, koska kokee kuolevansa kohta, eikä todellakaan halua viimisiään elinpäiviään istua "pöpilässä". Olen yrittänyt selittää asioita, mutta hän ei ota niitä ollenkaan kuuleviin korviinsakaan. Hänelle on kaksi kertaa tehty ultra (eri lääkäriasemilla) mutta hän ei usko vieläkään ettei mitään ole. Sanoi, että kummallakaan kerralla ei katsottu hyvin juuri sitä kohtaa, missä syöpä on.. nyt hän suunnittelee menevänsä magneettikuvaukseen, huh.. ja yksityinenhän tutkii, kun asiakas maksaa. Olen miettinyt, eikö yksityisellä lääkäriasemalla lääkärit jo tunnista potilaan oikeaa ongelmaa, vai onko heille raha niin tärkeää, ettei väliä, miten potilas OIKEASTI voi ja mihin hän tarvitsisi OIKEASTI apua.