metelin pitäjiä täällä Kaarinan taajama-alueella. Viritettyjä metelin pitäjiä, ajetaan välillä kolme kloppia kyydissä ja ollaan niin polleeta että.
Kaarinan Emännänkadulla oleva metsäalue pilataan aivan järkyttävän näköiseksi, siellä mopopojat vetävät kaljaa toinen toistensa kanssa kilpaa, tytöt kanssa. Tuhritaan pikkumökit ja hajoitetaan paikkoja ja sotketaan ympäristö rikkinäisiin kaljapulloihin sekä pahvijätöksiin ynnä muuhun törkyyn jota tästä nuorisosta lähtee ja tosi paljon. Yksi päivä koitettiin poltella vissiin tölliä, muttei oikein syttynyt. Takuuvarmasti polttavat sen vielä joku päivä ellei näille kakaroille kukaan kuria laita. Miksi Poliisikaan ei tee jatkuvia kierroksia sitä kautta vaikka hyvin tietävät että tämä nuoriso mellastaa siellä yötä myöden melkein joka ikinen päivä.
Tosi järkyttävää kuunnella sitä kiljuntaa ja kiroilemista illat ja yöt kun kokoontuvat sinne kaljapullojensa kanssa sotkemaan ja metelöimään. Pakko kun on näin kesäaikana pitää ikkunat auki jos meinaa hengittää, muuten tukehtuu kuumuuteen.
Noille mopoille olisi jokin rajoitus kuitenkin saatava. Vaikkapa sellainen ettei 22 jälkeen saisi ajella keskusta alueella ollenkaan enää. Normi ihmiset kun eivät kuku ylhäällä vaan haluaisivat nukkua yönsä että jaksavat aamulla taas herätä työhön ja kuka mihinkin touhuun ja toimintaan. Väsyneenä ei ihminen jaksa kuin kiukutella, työstäkään ei tahdo tulla mitään.
Jotain olisi tehtävä, kenen tehtävä se sitten onkin. Toivoisi että nuoriso ojentautuisi itse elämään kunnollista elämää, mutta taitaa kaljahuuruinen elämä viehättää näitä enemmän, joten turhaa lie sieltä apua toivoa. Joku muu taho, vanhemmat tuskin välittävät niin paljoa elleivät itse häiriinny näistä mopoilijoista ja kumppaneistaan niin paljoa. Siis jääkö tämäkin asia yhteiskunnan ratkaistavaksi, vai mitä olisi tehtävä jotta tämä loppuisi tämä mopoilla piinaaminen?
Alkaa olla mitta täysi monella Emännänkadun asukkaalla jo.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kun koulut alkavat.
Sitte kakarat siirtyy kiusaamaan sinne opettajia.
Eikä enää illalla jaksa samalla lailla hillua.
Nuoruus ja hulluus. Me kaikki "vanhat" olemme olleet ehkä samanlaisia nuorena. Koeta kestää, ehkä he lopettavat kun ikää tulee lisää. Tai sitten ei. Vanhemmat voisivat vähän tai enemmäm pitää kuria lapsille, kertoisivat milloin on kotiin tuloaika ja hiljaisuus. Kertoisivat heille että muut haluaisivat nukkua yöt rauhassa.
Monet vanhemmat eivät välitä siintä että mitä heidän lapset/nuoret touhuvat.