Kävin läpi sydäntä raastavan eron jonka jälkeen olen kärsinyt masennuksesta. Tähän viimeiseen vuoteen on mahtunut valtvasti surua ja olen ollut välillä täysin valmis päättämään päiväni.
Nyt jostain syystä olen vihdoinkin ainakin vähäksi aikaa unohtanut entisen elämäni ja varsinkin entisen mieheni. En ole enää vähään aikaan häntä kaivannut. Ja kaikista onnellisin olin siitä että jopa "ihastuin" erääseen työkaveriin! :)
Tässä kohtaa tulee valitettavasti se pakollinen MUTTA... Tuo ihastus kaatui heti alkumetreille ja alkaa taas tuntua siltä ettei tässä elämässä ole mitään järkeä. Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että jouduin hautaamaan haaveeni tuon miehen suhteen, ne kun oli se asia joka minut piti iloisena päivästä toiseen. Soimaan taas itseäni siitä etten ole tarpeeksi hyvä kenellekkään ja tunnen oloni aivan kelvottomaksi. Olen ruma, saamaton, tyhmä ja mitä vielä...
Miten pirussa minä muka selviän elämästä läpi jos en kestä pienintäkään vastoinkäymistä?! Darwinhan sanoi että sopeutuvaisimmat selviää ja minä en kyllä pysty sopeutumaan tähän maailmaan missä mikään ei riitä. Ehkä tämä on siis luonnon tapa karsia heikoimmat pois?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oli luonnon laki mikä vaan niin ihmiset ovat silti täällä.
Jos maailmassa vain vahvata selviytyvät niin sitten haluan muuttaa sen.
Heikoilla on yhtä suuri oikeus elää täällä.
Totuus on et heikoimmat ne vahvoilta näyttävätkin ja vahvat taas heikoilta.
Minulle nöyrin ja pienin on suurin.
Ihastumisia tulee aina.
Oletko varma et tää ihastuminen kaatu jo tähän?
Kukaan iihminen ei ole ruma eikä kelvoton.
Se on asia, jonka tiedän.
Aurinko paistaa kyl taas :)
>Miten pirussa minä muka selviän elämästä läpi jos en kestä pienintäkään vastoinkäymistä?! >
sinun täytyykin olla vahva.
Ei "ulkoisesti" vahva vaan sisäisesti.
>ihastus kaatui heti alkumetreille ja alkaa taas tuntua siltä ettei tässä elämässä ole mitään järkeä>
No se ihastuskos sitten olisi elämään
tuonut sitä kadoksissa olevaa järkeä..?
miestä! Jotenkin kirjoituksestasi sai sen kuvan, kun mielestäsi ei voi elää ilman miestä. Joku karju pitäisi olla. Yksin ja itsenäisenä on hyvä olla eikä toisen alistettavana.
ensin selviytymään hetki ilman miestä, eli opettele elämään itsellistä elämää, sure erosi ihan rauhassa loppuun asti silti vaipumatta itsesääliin, siitä ei ole sinulle mitään hyötyä ja lakkaa halveksimasta ulkonäköäsi, jokainen eronnut tietää kuinka kipeää se tekee, ja kuitenkin elämä jatkuu ja monen kohdalla vielä mukavammissa merkeissä, kunhan alkujärkytys menee ohitse. Hei jokaisella on elämässään huolia ja murheita, ne kuuluvat(ikävä kyllä )arki elämän ihmeisiin, pienillä ja rohkeilla askelilla eteenpäin. Keksi itsellesi joku mukava harrastus tai nauti muuten olostasi, ei kannata baarikärpäseksi ruveta, sitten ainakin masennut vielä enemmän, juttele jonkun saman kohtalon kokeneen kanssa. Tsemppiä
minäkin ihmettelen että miten selvitä vastoinkäymisistä niitä kun tulee jatkuvalla syötöllä.
Luulenpa että joku päivä olen valmis sen hengen itseltäni riistämään... alkaa tuntumaan siltä.
Niin se on että vahvat selviää ja itse olen herkkä kuin mikä henkisesti ja vielä fyysisesti sairastelevaa tyyppiä. Ei tässä ole mitään mieltä enää.