Olen ollut ihastunut jo pidemmän aikaa
erääseen mieheen. Tai hänet siis kai voi lukea jo ihan mieheksi vaikka en aivan tarkkaa ikää tiedäkkään mutta arvioltaan 25-30v.
Olemme niin samanlaisia ja pidämme molemmat lävistyksistä ja tatuoinneista sekä meillä on sama harrastus. Myös samanlainen huumorintaju löytyy. Pystymme vitsailemaan ns mistä vain ja nauramme yleensä yli tarpeen. Olemme tunteneet 3-4 vuotta ja heti alkuunsa kun tapasimme, ystävystyimme. Hänen seurassaan minun ei tarvitse jännittää ja miettiä joka sanaa etukäteen mitä sanon tai pelätä mokaavani mitenkään. Hän on ymmärtäväinen ja ennen kaikkea hauska, todella hauska. Hän saa _aina_ kaikki nauramaan sanoillaan tai teoillaan. Hänkään ei vieläkään tiedä minun ikääni, en tiedä ei nuo ikäjutut vaan oo tullu missään vaiheessa esille.
Hän arvioi minut n. 20-vuotiaaksi mutta sanoi että tietää etten ehkä olekkaan siinä kieppeillä.
Tosiasiassa olen 15-vuotias.. Toisaalta ihmettelen että hän arvioi minut tavallaan noin "vanhaksi" jo, vaikka liikuskelen yleensä mopolla. Meillä on joka tapauksessa kipinää, ja tykkään hänestä valtavasti sekä hänkin aina juttelee minulle ja ylensä harjoitusten jälkeen kuljemme kaksin ja juttelemme niitä näitä.
Mietityttää vain tuo ikä. Siis ei siinä mielessä ettäkö se minua haittaisi, mutta häntä se voi alkaa mietityttää. Meillä on siis 10-15 vuotta ikäeroa, mutta henkisesti olemme samalla aaltopituudella. Mitäs tässä nyt sitten tekisi? Pitäisikö antaa ajan näyttää vain? Haluaisin silti lähestyä häntä enemmän vaikka näämmekin yleensä 3 kertaa viikossa mutta tahtoisin ehkä tehdä jotain muutakin, harrastuksen ulkopuolella. Tai jotain. Hän asuu lähellä harjoitustemme paikkaa sillä kulkee aina pyörällä joten ehkä suurin haaveeni on joskus harjoitusten jälkeen päästä kylään tms. Se nyt vaan tuntuu aika hassulta jos sanoisin et "voinko tulla käymään sun luona vai asutko kuinka kaukana?" vai? Mitä jos hän lukisikin sen zoukiksi? En ainakaan toista kertaa voisi sitten kysyä. Miten voisin viettää enemmän aikaa hänen kanssaa? Millä konstein. Kaikki apu tervetullutta :)
-anteeksi huono otsikko. Koskaan mitään tollasiin keksi niin että kuulostaisi järkevältä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hmm.. Tuo ikäero on jo aika iso.. Varsinkin kun olet vasta 15! Epäilyttää tuon aikuisen touhut.
Lakikin on jo vastaan.
Ootte ihan eri maailmoissa vaikka nyt tuntuiskin et ootte samal aallonpituudel.
Ku ei hän välttämättä sitä oikeaa luonnetaan sulle heti näytä.
Ihastumisia tulee ja menee.
Ei hän se viimeinen suuri rakkautesi ole.
Tietysti on "masentavaa" kuulla kielteisiä mielipiteitä, jotka tosin ovat ihan oikeasti kuitenkin hyviä ja varoittavia.
Silti tahdon pistää vielä tähän että uskon
tietäväni millainen hän on oikeasti. Itse tiedän myös, että en ole kauhean helposti narutettavissa. Olen erittäin tarkkaavainen ja
en todellakaan hyppäisi esimerkiksi sänkyyn jos itse en haluaisi.
Hän on kuitenkin niin avoin aina, että minusta vain tuntuu että tiedän hänen olevan "aito".
Se vain kun hän luulee aivan varmasti että olen noh, ainakin vanhempi kuin 15. Mitenhän hän suhtautuisi jos pamauttaisin vain jossain sopivassa tilanteessa oikean ikäni? Samalla olisi kyllä ihan kiva tietää hänenkin ikänsä, voihan olla että hän on sittenkin nuorempi :----)
.... tai vanhempi. No, ainakin hän on hyvänä esimerkkinä mitä minä toivoisin kumppaniltani :)
Jos ikä mietityttää, kysy vaan suoraan joskus, että minkä ikäinen hän todella on. Voisit mielestäni kertoa hänelle ikäsi, ja katsoa, miten hän reagoi. Jos hän todella on "se oikea" iän kanssa ei pitäisi tulla ongelmia...