Turun talous on kuralla. Tie nykyiseen tilanteeseen on selviö, kun katsoo miten asiat ovat kulkeneet.
Kyse on siitä, että Turku hylkäsi aikanaan sen mikä Turussa on kaikkein Turuinta, eli kylä Aurajoen rannalla. Urbaani sydän.
70-luvulla jätettiin hyvästit keskusta rakentamiselle, lopetettiin kaupunkirakennetta sitovat pikaraitiotiet henkiläautoliikenteen tieltä ja homman korvasivat niin kätevän oloiset bussit.
Tämä vapaus johti kiihdytti uutta lähiörakentamistrendiä. Autolla pääsi kaukaakin töihin, eikä joukkoliikenteenkään vetäminen näihin prefeerisiin sijanteihin ollut ongelma. Raitiovaunut olisivat pakottaneet kaupungin rakentamisen keskustan laitamille.
No eihän Turun ympärillä kauaa sitten tila riittänytkään ja nyt jo noin 35 vuotta myöhemmin rakennetaan viimeistän massiiviseen rakentamiseen jäljelle jäänyt maalänttiä, eli Skanssia täyteen. Turussa ei Skanssin jälkeen ole enää järkeviä rakentamisen kohteita; KOSKA tyhjät maa-alueet ovat joko suojeltu tai liikenteellisesti mahdottomia. Turun pohjoiset sijainnit eivät kelpaa rakentajille, koska ne ovat liian kaukana.
Turku on kohdannut kasvamisen rajat. Uusia asukkaita ei tule, koska Turussa tarjolla olevat asunnot ovat vahoista lähiöistä, 70-luvun kerrostalon varustelutaso ei vastaa nykyihmisen tarpeita. Kyse ei siis ole vain omakotitalojen tonttien puutteesta, onhan Turussa omakotitaloja pilvin pimein, vaan myös siitä, että Turun kerrostalot ovat auttamatta vanhentunutta roskaa, joka ei houkuttele.
Turun päättäjät toki riitelevät ja päättävä systeemi on liian raskas, mutta Turun todellistas ongelmaa ei tule ikinä unohtaa. Kaupunkirakenne ja autoistuminen vähentäminen vaativat pikäaikaista panostamista ja vain sitä tietä Turusta voi tulla terve ja toimiva kaupunki. On alettava kaupungiksi jälleen ja panostettava keskusta-asumiseen ja urbaaniin viihtyvyyteen.
Näen yhtenä vaihtoehtona vanhojen lähiöiden ja kerrostalojen purkamisen uusien tieltä. Jatkossa kaavoittaminen nojaisi aina raitiotielinjojen ja lähijunien suunnitelmiin, jotta niistä tulee joku päivä varmasti jälleen osa Turun kaupungin katukuvaa.
Turun tilanne ei voi parantua hetkessä. Ei se parane edes sillä, että saadaan vyö tiukemmalle, jota systeemin löysien poistaminen tarkoittaa. Toki se tulee silti tehdä, mutta Turha luulla, että edes hyvä sopuisat poliitikot saisivat Turkua jaloilleen, sillä 30vuoden virheiden korjaaminen vie aikansa.
Tästä voitte taas alkaa kinaamaan, mutta sen takaan, että pikaraitioitunut ja tiivistetty Turku olisi paljon kilpailukykyisempi kuin nykyinen Tampere on. Nykyinen Turku ei pärjää edes Jyväskylälle ja jos asiat jää näin, tulemme vielä näkemään tätäkin paljon surkeampia aikoja Turussa, eikä kukoistusta enää koskaan, ei me, eikä tulevien polvien turkulaisetkaan, ellei jokin sota puhdista pelikenttää nappuloista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.