Sinä, joka silloin muiden mukana ilkuit minulle - muistatko? Muistatko kuinka tönit, potkit ja syljit päälleni?
Muistatko kuinka huusit minun perääni kaikkea julmaa, aina siihen asti että käskit minun tappaa itseni?
Muistatko kuinka katsoit minua kuin sontaläjää, kuinka teit selväksi etten ole mitään, en kukaan ja että olisi parempi että olen kuollut?
Muistatteko te, te kaikki jotka silloin poljitte minua maahan niin usean vuoden ajan?
Kuinka ajoitte minut itsemurhan partaalle, kuinka yrititte tehdä elämäni tyhjäksi - minun ihmisyyteni. Elin vuosikausia henkisessä murtumispisteessä,
ja yhä tänään, vuosia sen jälkeen, taistelen kipuni ja sirpaleisuuteni kanssa.
Te teitte elämästäni helvettiä. Sydämessäni asuu ikuisesti tuska siitä kaikesta kivusta, epätoivosta, arvottomuudesta ja yksinäisyydestä, jonka aiheutitte minulle.
En ikinä unohda niitä sanoja, en teidän halveksivaa vihaanne. En ikinä tule ymmärtämään, miksi halusitte tuhota ainoan elämäni. En tehnyt teille mitään väärää.
Elän eteenpäin, nautin elämästä ja läheisistäni. Mutta sisimmässäni on musta möykky, joka kasvaa hetki hetkeltä - se on se tuska, jonka olemassaolon kerran kielsin,
ettette näkisi kuinka minuun sattuu. Ettette pääsisi nauramaan sille, että hajoan teidän käsiinne. Te teitte minulle niin paljon pahaa.
Sinä, joka kiusaat, etkö joskus pysähtyisi miettimään, että kysymyksessä on jonkun toisen ihmisen elämä, jonkun yhtä arvokkaan kuin sinä.
En vihaa sinua tekosi vuoksi, mutta jättämäsi haavat vuotavat yhä. Ne eivät kai koskaan umpeudu.
Ainoa mitä enää toivon, on se, että ymmärtäisit tekosi vakavuuden. Et varmasti arvaa kuinka monta kertaa olin päätyä siihen surulliseen ja epätoivoiseen ratkaisuun,
johon samanlailla kiusattu ystäväni äsken päätyi. Hän tappoi itsensä.
Muistatko kuinka huusit minun perääni kaikkea julmaa, aina siihen asti että käskit minun tappaa itseni?
Muistatko kuinka katsoit minua kuin sontaläjää, kuinka teit selväksi etten ole mitään, en kukaan ja että olisi parempi että olen kuollut?
Muistatteko te, te kaikki jotka silloin poljitte minua maahan niin usean vuoden ajan?
Kuinka ajoitte minut itsemurhan partaalle, kuinka yrititte tehdä elämäni tyhjäksi - minun ihmisyyteni. Elin vuosikausia henkisessä murtumispisteessä,
ja yhä tänään, vuosia sen jälkeen, taistelen kipuni ja sirpaleisuuteni kanssa.
Te teitte elämästäni helvettiä. Sydämessäni asuu ikuisesti tuska siitä kaikesta kivusta, epätoivosta, arvottomuudesta ja yksinäisyydestä, jonka aiheutitte minulle.
En ikinä unohda niitä sanoja, en teidän halveksivaa vihaanne. En ikinä tule ymmärtämään, miksi halusitte tuhota ainoan elämäni. En tehnyt teille mitään väärää.
Elän eteenpäin, nautin elämästä ja läheisistäni. Mutta sisimmässäni on musta möykky, joka kasvaa hetki hetkeltä - se on se tuska, jonka olemassaolon kerran kielsin,
ettette näkisi kuinka minuun sattuu. Ettette pääsisi nauramaan sille, että hajoan teidän käsiinne. Te teitte minulle niin paljon pahaa.
Sinä, joka kiusaat, etkö joskus pysähtyisi miettimään, että kysymyksessä on jonkun toisen ihmisen elämä, jonkun yhtä arvokkaan kuin sinä.
En vihaa sinua tekosi vuoksi, mutta jättämäsi haavat vuotavat yhä. Ne eivät kai koskaan umpeudu.
Ainoa mitä enää toivon, on se, että ymmärtäisit tekosi vakavuuden. Et varmasti arvaa kuinka monta kertaa olin päätyä siihen surulliseen ja epätoivoiseen ratkaisuun,
johon samanlailla kiusattu ystäväni äsken päätyi. Hän tappoi itsensä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
No, ainakin sen verran, että itselläni varsinkin yläaste oli vastenmielinen paikka. Ei paljo yhtään kavereita. Mutta elin omaa elämääni. Joskus joku jotain herjasi (vastaukseni yleensä niihin oli hiljaisuus). Aika kaukana olin muusta "villistä" maailmasta, mutta se mihin panostin, niin se taas näkyi tuottavan tulosta. Siinä oli minun tyydykkeeni yläasteen ajoilta, jonne en kyllä palaisi. (joskus unissa on palattava)
Tälläistä on kristityn elämä kun joutuu oman tunnon pakosta eroittautumaan maailman joukosta, silloin usein joutuu pilkatuksi ja häväistyksi. Mutta sitä joutuu joskus myös omien taholta ylenkatsotuksi, väärän vanhurkauden kannattajien taholta, jotta pitäisi elää heidän vaatimusten ja lain mukaan. Olkoonpa se sitten lakihenkisyyttä tai maailman mielisten vaatimuksia, joille ei kelpaa yksinkertyainen uskominen.
että puhut että kristittyjä pilkataan?! Onkos unohtunut se vanha kunnon keskiaika, jolloin kristityt tappoivat n. puolet maailman ihmisistä?! Kristittyjen maine on korkealla verrattuna noitien maineeseen, jonka kristityt saattoivat lakoon! Noituus on syntiä, niinhän sitä raamatussakin sanotaan. Miksi sitten shamanismi, noituuden esiaste oli maailman ensimmäinen uskonto?! Kristinusko ei ole yksinkertaista, ehei. Kristinusko tuomitsee muut uskonnot, ja maailmassa on paljon yksinkertaisempia ja totuudenmukaisempia uskontoja. Miksi muuten lestadiolaiset eivät saa kuunnella nopeaa musiikkia, kun ulkomailla hengellinen musiikki on nopeaa?
Ymmärrän nyt vasta vanhempana miten paljon pahaa olen tehnyt sinulle. Asia painaa myös minua. Anna anteeksi rakas ystäväni. Meidän kummankin on silloin helpompi jatkaa eteenpäin.
Ymmärrän sinua, olen kohtalotoverisi.
Minäkin muistan sen, kun minua kiusattiin.
Kouluun oli vaikea lähteä. Muistan miten monta kertaa toivoin kouluun mennessäni, että tämä koulumatka jatkuisi ja jatkuisi eikä koulupäivä koskaan alkaisi, mutta ei, hetken päästä olin taas koulussa muiden kiusattavana. Muistan miten tuntui erityisen pahalta kun Ruotsinkielen opettaja (n.50v.mies) yhtyi noiden luokkatovereitteni kanssa minuun kohdistuvaan ivailuun ja nauramiseen. Se tuntuu vieläkin pahalta.
Minusta tuli arka ja syrjäänvetäytyvä.
En tiennyt kenelle olisin puhunut. Isä oli silloin vakavasti sairas, äidin aika meni isää ja perhettä hoitaessa. Opettajiin en voinut kuvitellakaan luottavani tuon Ruotsinkielen opettajan käytöksestä johtuen, vaikka nyt ajattelenkin, että muilta opettajilta olisi apua ja ymmärrystä ehkä löytynytkin.
Tuosta on aikaa jo n.20 vuotta, mutta en ole siitä vieläkään yli päässyt. Tuo kiusa jätti sellaiset jäljet joiden yli en ehkä koskaan pääsekään. Edelleen olen vähän arka ja eristäytyvä varsinkin työyhteisössä, vaikka muuta toivoisinkin.
Kuulin yhden ajatuksen, joka minua on jotenkin lohduttanut. Tuo ajatus oli se, että Jeesuskin oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, siis myöskin koulukiusattu. Vaikka ei tuolloin sellaisia kouluja ollutkaan, mitä tänä päivänä meillä on, niin siitä huolimatta voidaan uskoa niin.
Hyvää jatkoa sinulle, en muutakaan osaa sanoa.
elämä jatkuu niin meidän kuin kiusaajienkin, mutta toivon että he joskus ymärtäisivät mitä tekivät vaikkakin nuoruuden ymmärtämättömyydessäänkin.
Kiitos itsellesi vakavan ja vaikean aiheen aloituksesta
Sitä samaa kuin sinä, toivon minäkin. Että kiusaajat joskus edes ymmärtäisivät tekonsa hirvittävyyden, eivätkä jatkaisi kiusaustaan enää mahdollisesti perhepiirissä tai työyhteisössä.
Varmaan monet tekoansa katuukin kun menneitä muistelevat, mutta sitten on näitä luonnehäiriöisiä jotka löytävät aina uhrinsa iästään ja asemastaan huolimatta. Niistä on viime aikoina ollut julkisuudessa juttuja, varmaankin R. Mäkelän kirjan johdosta. Kyllä säälittää näiden luonnehäiriöisten uhrit.
..kuten muutkin tilanteet elämässä erinomainen tilaisuus antaa anteeksi lähimmäiselleen. Anteeksiantaminen on tie todelliseen onneen, eikä vain sitä vaan se on tie Jumalan luo. Anteeksi antavana olet yhtä Jeesuksen kanssa. Anteeksiantamattomana olet hänen vastustajansa.
Jos oikein ymmärsin, niin kysymys ei ollutkaan siitä, että eikö kiusatut olisi antaneet anteeksi kiusaajilleen. Vaan kysymys oli siitä, mitä jälkiä kiusaaminen kiusattuun jättää. Anteeksianto on eri asia. Ei kannata syyllistää heitä anteeksiantamattomuudesta, ellei tiedä miten asia on.
Ellet muuten asiaa ymmärrä, niin ajattelepa vaikka kuviteltua tapausta, että joku katkaisisi sinulta jalan. Vaikka kuinka antaisit anteeksi pahantekijällesi, niin jalkapuolena ontuisit loppuelämäsi. Anteeksianto ei sinulle jalkaa takaisin toisi, juoksusi olisi juostu anteeksiannosta huolimatta.
Ottamasi esimerkki minusta oli hyvä. Monetkaan eivät ajattele, että mieleen aiheutettu vamma saattaa olla (ja monta kertaa onkin) yhtä paha ja yhtä vakava kuin fyysinenkin vamma ja vamma ei anteeksiannolla poistu.
..kun todellinen anteeksiantaminen on tapahtunut niin tuollaiset henkiset kärsimykset ja niiden jäljet häviävät. Siitähän aidon anteeksiantamisen tunnistaakin! Ajattelet ehkä että tämä on lähes mahdotonta. Ihmiselle se onkin mutta Jumalan avulla kaikki on mahdollista. Kun Jumala saa ottaa ohjat käsiinsä niin anteeksiantaminekaan ei jää pelkäksi sanahelinäksi kuten se valitettavasti usein ihmisillä on. Tässä tulee selvästi näkyviin Jumalan Voiman ja inhimillisen voiman ero.
"God is the Love in which I forgive."
Et tainnut vieläkään ymmärtää, mistä tässä on kysymys.
Mieti, miten luulet pystyväsi juoksemaan, jos sinulta toinen jalka puuttuu?
Anteeksiannollako?
kiusaajalla oikeesti reilua nimellään pyytää siltä, jota on kiusannut, niin anteeksi: silloin se tapahtuisi katuen kaiketi... Mutta tokihan tiedetään, että koulut ovat paikkoja jossa kiusaamista tapahtuu. Mutta kyllä työympyrät myös.
..työpaikoilla ja kouluissa kuten sanoit. On rasismia ja milloin minkäkinlaista syrjintää. Tämä avaus tällä palstalla auttaa meitä nyt käsittelemään ongelmaa ja sen ratkaisua kristillisestä näkökulmasta.
Anteeksiantamista ei pidä laisinkaan käsittää inhimillisenä suorituksena vaan se on asia joka jätetään täysin Jeesuksen hoidettavaksi. Täytyy vain olla edes pieni halu vapautua vanhasta kaunasta ja kärsimyksestä.
Kun ongelman ratkaisu tapahtuu oikein, Sovituksen avulla, niin se vapauttaa sekä kiusatun että kiusaajan täydellisesti kaikesta kitkeryydestä ja katkeruudesta. Joku katkennut jalka ei ole mitään sen ilon ja rauhan ja rakkauden rinnalla jonka nämä sielut saavat kokea kun tämä tulee heille todeksi. Se on todellista esimakua Taivasten valtakunnasta.
Ja sitäpaitsi sanoo Raamattu että jos olisi uskoa edes sinapinsiemenen verra niin voisi siirtää vuoria. Jos tämä Jeesuksen sana on totta niin miksi olisi katkennut jalkakaan Jumalalle liian suuri tehtävä?
Edelleen sanoo Raamattu että Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Käsittääkseni ei siis analysoisi sitä netissäkään.
Kuten sanoin on siunaukseksi meille kaikille että avaus on kirjoitettu koska nyt voimme tarkastella sitä Sovituksen valossa.
Kiusatun rukous tulisi nyt olla: Rakas Jeesus ota tämä asia minulta ja hoida se niinkuin Sinä tiedät parhaaksi. Haluan vapautua ja vapauttaa myös kiusaajani. Näin annetaan asia Sovitukselle ja Jumalan tahto on taas kerran toteutunut.
on tietysti ajatella noin... Mutta toki on hyvä kiusaajan myös tehdä parannus. Ja jos Pyhä Henki kirkastaa, että vanhoja asioita pitäs lähteä korjaamaan, niin sitte hyvä tehdä silleen. Miksi ei saisi? Kyllähän se noloa on ihmisen luonnon puolelta, mutta eikö ole kuitenkin parempi niin tehdä?
Kiusaaminen muuten on ryhmäilmiö. Jonkin verran olen siis siitä lukenut. Toiset kannustaa ja haluaa, että kiusaaminen alkaisi. Vaikkapa nauru on kannuste ja palkkio varsinaisille kiusaajille alkaa kiusata toista. Joukossa saattaa olla myös sellainen/sellaisia, jotka uskaltavat puolustaa kiusattua, ja myös hiljaisia vastustajia. Ryhmän ulkopuolelle jättäminen on myös yksi kiusaamisen muoto!
mutta ne, jotka sitä tekivät, eivät ole pyytäneet ainakaan minulta niitä vuosia anteeksi.
Ainut asia mitä toivonkin, on, että he ymmärtäisivät tekonsa seuraukset, edes joskus elämänsä aikana.
Voin antaa anteeksi jos minulta pyydetään, mutta ei se mieltäni voi parantaa. Sinne on jäänyt niin syvät ja yhä kipeät arvet, että pienimmästäkin aiheesta edelleenkin niitä pitää alkaa suojella, jolloin käperryn hädässäni kuoreeni kuin kilpikonna.
..vaan siitä haluatko vapautua kipeistä arvista? Jos haluat niin kerro se Jeesukselle. Hän hoitelee loput.
Ehkä asian ymmärtämistä helpottaa jos mietit tätä kysymystä:
Kumpi on sinulle rakkaampi Kristuksen ilo ja rauha vai oma surkea minäkuvasi?
Uskon vieläkin että Jumala voi auttaa sinut ongelman yli.
Suvaitsevainen on pakko olla näitä typeriä ja pahoja ihmisiä vastaan jotka tietoen tahtoen käyttävät henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa.
Heitä ei saa pelätä, koska he "kiusaajat" haistavat pelon ja saavat siitä sadistisesti energiaa itseensä. Tämä tilanne on kuin he imeisivät energiat ja voimat uhristaan ja näin siinä henkisesti tavallaan käy.
Itse omalla kohdallani kun olin 17 vuotias, niin muutin asennettani kiusaajiani kohtaan. Hyväksyin heidät tavallisina koululaisina kuin muutkin ja myös heidän suhtautuminen muuttui heti siitä päivästä kun en tippaakaan pelännyt heitä. He eivät uskaltaneet enää tehdä mitään.
Olen itse kohdannut henkistä väkivaltaa enimmäkseen ylä-aste ajoilta. Rippikouluviikko sattui olemaan täyttä helvettiä kolmen samasta koulusta olevan oppilaan toimesta. En heitä ennen rippikoulua tuntenut mutta tiesin että he olivat samasta koulusta. Se viikko rippikoululeirillä vuonna 1996 oli yhtä painajaista. Kun itseluottamukseni oli maissa niihin aikoihin. Niin en pistänyt missään vastaan. Annoin heidän piestä minut täysin henkisesti. Sillä viikolla sai olla niin yksin kun koskaan on ollut.
Jälkeen päin en ole enää kantanut yhtään kaunaa heitä kohtaan. Yhden olen heistä nähnyt kaupungilla ja huonokuntoisena kuin pultsari. Muutkin oppilaat jotka minua aikanaan kiusasivat henkisesti ja fyysisesti. Heilläkin menee elämässä todella huonosti nyt. Mutta minulla menee hyvin.
Tiedän oman elämäntehtäväni musiikin alueelta. Olen täysi taiteilija jo ja nautin kyvystäni ja musiikin lahjastani. Se on minun lahja maailmalle.
Enää ei ole päivääkään ollut tilanteita mihin jouduin päivittäin napit vastakkain koulu aikoinani. Itseluottamukseni on todella vahva nyt.
Olen vasta 22 vuotias ja tavallaan tavallinen työelämä vasta edessä. Mutta työelämässä työpaikan ilmapiiri ei muutu samaksi mitä koulu aikoina tuli koettua. Suomen laki on nykyään jo niin hyvä, että työpaikkakiusaajille annetaan ilman tarkempaa motiivia kenkää lain mukaan ja tämä on hyvä asia!
Itseluottamusta kaikille jotka vielä joutuvat kokemaan henkistä väkivaltaa/halveksuntaa. Tärkein neuvo teille ? Älkää pelätkö vihamiehiänne. Kohdelkaa heitä kuin he olisivat mukavia ihmisiä. Jos pystytte tähän niin helvetti loppuu heidän ja sinun välillä.
Voit olla vaikka kuinka suvaitseva ja niellä kaikki haukkumiset ja kolhimiset, mutta jos kiusaajasi eivät silti näe sinua vertaisenaan, omaan joukkoonsa kuuluvana, et pääse kiusaamisesta eroon.
Omassa tarinassani vaikutti koulu"kavereita" ja opettajia ala- ja ylä-asteen ajan. Olisikin mustavalkoista jos olisi vain kiusattu ja tietty joukko kiusaajia. Tosiasiassa pahimmat kiusaajat ovat vain vuoren huippu, jossa käyvä tuuli tuntuu voimakkaimmalta. Muut sijoittuvat jonnekin huipun ja laakson välille. Jotkut vain hiljaisesti hyväksyvät kiusaamisen vaikkeivät siihen itse osallistu. Voi löytyä joku harva sanomaan puolustavan sanankin, mutta itse en kertaakaan nähnyt niin tapahtuvan. Tosin, itse olin kerran niin hölmö että menin auttamaan toista kiusattua - sain lähtemättömät vihat päälleni. Toista kertaa en aio olla niin tyhmä.
Jotka eivät ole itse kokeneet samaa, tuskin pystyvät ymmärtämään sitä, kuinka syvän jäljen kiusaaminen voi jättää. Itse kärsin siitä nykyään joka päivä. Pelkään uusia tilanteita ihmisten kanssa. Turhasta jännittämisestä on tullut osa elämääni. Tiedän ettei minulla ole siihen mitään syytä, mutta en pysty siihen vaikuttamaan, se lähtee niin syvältä.
Ja jos joku nyt aikoo sanoa, että anna anteeksi kiusaajillesi ja pääset heti ongelmistasi, pyydän harkitsemaan kahteen kertaan, miettimään vielä hetken, katsomaan peiliin sanoen itselleen hitaasti ja selkeästi "ku-ka mi-nä o-len?" ja harkitsemaan sitten vielä kerran uudestaan. Kun lopulta päädyt siihen tulokseen, että oletkin vain pieni ihminen, ja annat Jumalalle kunnian vaikuttaa omia teitään (=ei VÄLTTÄMÄTTÄ sinun kauttasi) varmaan keksit jotain muuta sanottavaa kun "Anna anteeksi".
Omalta osaltani en tiedä olenko antanut anteeksi kiusaajilleni. En pyri heitä itse teoillani vahingoittamaan, en tahdo olla samalla tasolla. Toivon, että he joskus ymmärtävät, mutta en usko näin silti käyvän. Enhän minä ja tapaukseni ole heille kuitenkaan mitään muuta kuin tapa jolla he pitivät hauskaa, vahvistivat yhteenkuuluvuuden tunnettaan ja pönkittivät pientä egoaan.
Toinen hiljainen toiveeni on, että jäisivät vähitellen yksi kerrallaan auton alle tai joutuisivat johonkin muuhun ikävään onnettomuuteen. Kenties se edes herättäisi jotain ajatuksia.
Oikeastaan tahdon pyytää anteeksi teiltä, arvoisat palstalaiset, että häiritsin keskusteluanne. Olipa kuitenkin mukava välillä päästää höyryä ulos.