Rakkauttakin on niin monenlaista. Mulla on perhe joka mua rakastaa ja minä niitä, mulla on ystäviä jotka rakastaa mua ja minä niitä,, muttei mulla ole sitä yhtä joka rakstaisi minua ja minä häntä.
Silti mä tiedän että sekin päivä vielä tulee, ehkei tänään eikä huomenna mutta kyllä se tulee.
vaikka mulla on ystäväni mä tunnen olevani niin eksyksissä toisinaan, tulee niin paha olo että on pakko itkeä vaan. Mun ystäväni satuttavat mua tietämättään, tiedän olevani heille tärkeä,mutta.. Eikä se haittaa että välillä tekeekin kipeää,ehkä juuri silloin kaikki olisikin huonosti jos ei koskaan sattuisi. On tärkeää kertoa että välittää ja on tärkeää arvostaa kaikenlaista rakkautta. Joskus se että sanot välittäväsi voi pelastaa sen ihmisen kenelle sen sanot.
Silti mä tiedän että sekin päivä vielä tulee, ehkei tänään eikä huomenna mutta kyllä se tulee.
vaikka mulla on ystäväni mä tunnen olevani niin eksyksissä toisinaan, tulee niin paha olo että on pakko itkeä vaan. Mun ystäväni satuttavat mua tietämättään, tiedän olevani heille tärkeä,mutta.. Eikä se haittaa että välillä tekeekin kipeää,ehkä juuri silloin kaikki olisikin huonosti jos ei koskaan sattuisi. On tärkeää kertoa että välittää ja on tärkeää arvostaa kaikenlaista rakkautta. Joskus se että sanot välittäväsi voi pelastaa sen ihmisen kenelle sen sanot.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mulla on usein sama juttu... joskus alkaa ilman mitään varsinaista syytä itkettämään ja silloinhan on pakko itkeä... en edes ole viitsinyt laskea kuinka monta kertaa olen itkenyt itseni iltaisin uneen, koska olen kaivannut sitä omaa kultaa, jonka vielä saan toivottavasti joskus.. se on vain aina niin, että jos kiinnostun jostakin kivasta jätkästä, niin hän ei edes huomaa minua... haaveilu on ainut lohtuni tällä hetkellä... :) mutta uskon vakaasti, että vielä jonain päivänä kohtaan sen OIKEAN...
Minua ei sentään rupea itkettämään, sillä suru ylitse muiden on ollut mummon kuolema... Toisinaan kyllä unelmoin siitä, että joskus löydän sen 'oikean'. Niin, minunkin ainoa lohtuni on haaveilu. Haaveilen saavuttamattomasta rakkaudesta...
Kaipaan todella pajon tyttöä, johon ihastun ja joka ihastuu minuun!
pajon = paljon !
mun isä kuoli kolme vuotta sitten,, eli mä luulen tiedän, että sekin vielä varjostaa mun elämääni,, ja pitkään. pahimman yli on silti jo varmaan päästy.
Minulla ei ole kovinkaan paljon ystäviä, mutta ei se mitään, viihdyn yksin. Sen sijaan todella kaipaan omaa rakasta rinnalleni. On paljon tyttöjä joiden kanssa juttulen etc. ,muttei montaakaan, jotka herättäisivät suurempia tunteita. Toiselta sain rukkaset, toinen on varattu. Tilannetta vaikeuttaa se, että asun pienellä paikkakunnalla, jolta ei montaakaan kiinnostavaa tyttöstä löydy. Mutta ehkäpä sittenkin joskus...
ei sitä kultaa koskaan tule!!!!!!
miksi ei tulisi?
Mä aloin olla tosi epätoivoinen. Mulla oli kaikki oikein hyvin, mutta välillä olin tosi surullinen, koska mulla ei ollu sitä omaa kultaa tossa vierellä. Pitkään aikaan en ollut tavannut ketään, joka olisi jotenkin järkevä. Petyin niin monta kertaa tapaamiini poikiin, että usko alkoi mennä. Mulla on kyllä aika kovat kriteerit, että siksi ehkä niin usein petyin. Hämmästyksekseni tapasin pojan, joka vastasi kaikkea, mitä pojalta toivoin ja olin todella hämmästynyt. Onnellisesti olemme olleet yhdessä jo pari kuukautta. Sitä ei aina jaksa uskoa, että onni potkaisee, mutta kyllä se sen tekee jossain vaiheessa! Onnea kaikille!! :)
mullakin kun on silti niin "isot" kriiteerit, että minkälaisen ihmisen tahdon löytää.. tai en mä tiedä onhan mulla ollut aika paljon kaikkea juttua poikien kans, mut se on aina lopahtanut siihen. tai sitten kun olisin juuri saamassa sen ihmisen vierelleni mä en enää tunnekkaan sitä kohtaan mitään,,nuita tilanteita on ollut monta,mutta mä en voi sille mitään, en vain tahdo satuttaasitä toista joka minusta oikeasti välittäisi sillä että olisin hänen kanssaan vain sen takia että kokisin itse enemmän,,munsta se on vain väärin. mutta niin, kyllä se siitä.. :)