Moi...
Huom: kirjoitan mieheni koska ex mieheni kirjoitukseen mensi liikaa aikaa rajallisella käytöllä.
Tilanne tälläinen. Olemme muuttaneet aikaa sitten erilleen, mutta vasta nyt lähdin hakemaan elatusapua ja lapsen huoltajuus asioita kuntoon. Olemme lastensuojelunpiirissä mieheni väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Olen hakemassa eroa, kun taas mieheni ei tahdo sitä ja toivoisi meidän palaavan yhteen. Olen kertonut ehtoni suhteen toimivuuden ja jatkuvuuden edellytyksinä, mutta hän ei ole kokenut tarvetta muuttaa hyvin haitallista toimintamalliaan.
Olemme kokeilleet lähestymiskiellon avulla nyt kolme kuukautta valvottuja tapaamisia, jotka ovat menneet toistaiseksi hyvin. Kuitenkin sisälläni kalvaa ajatus, että poika ei ole miehelle kovinkaan tärkeä, vaan enemmänkin minun saaminen takaisin elämäänsä olisi pääasia. En aluksi olisi tahtonut mieheltäni minkäänlaista rahallista apua, mutta ajatukseni muuttuivat kun tajusin että mieheni ei koskaan ollut meitä kovin paljon rahallisesti auttanut. Päin vastoin mies on ollut enemmänkin pyytämässä itselleen elatusapua, koska hylkäsin hänet.
Nyt siis tänään näiden asioiden tiimalta, mieheni läksi kesken kaiken lätkimään tapaamiselta kun elatusapukohtaan olisi pitänyt alkaa jotain lukua kaivamaan. Hän totesi ette aijo maksaa minulle pojasta mitään. Jäi jotenkin orpo olo, kun ensin olemme puhuneet yhteishuoltajuudesta ja sen tuomista vastuista ja sitten kaikki tökkää rahaan.
Itseäni eniten jäi mietityttämään se että onko elatusapu vain meidän äitien tapa rahastaa jotain, vai onko se oikeasti lapsen etu. Saanko minä siis ihan ilman häpeää lähteä oikeuteen vaatimaan elatusapua, ja yksinhuoltajuutta. (Yksinhuoltajuus nousi ajatuksena päähän, koska mies ei kykene puhumaan lapsen asioista.) Tiedän että yhteishuoltajuus olisi aina lapsen etusijainen paras, ja se osottaisi meidän ns aikuismaiseten vanhempien kykyä erotilanteissakin huolehtimaan vastuuntuntoisesti pienen ihmisen tarpeista ja asioista. Mutta mitäs sitten kun toinen ei ole halukas keskusteluun, sopimuksiin tai edes tekemään kompromissei.
Toivoisin pojalleni rauhallisen,turvallisen ja hyvän kasvun tässä maailmassa. En vaan enää tiedä mikä olisi parasta. Jotenkin kammottaa jo ajatus mennä oikeuteen hakemaan päätöksiä, ja saade sitten haukut niskaansa mieheltä ja hänen porukoiltaan, koska en muka tahdo poikaamme hänen elämään. Varsinkin kun tahtoisin, mutta en ymmärrä miksi se pitäisi olla juuri hänen määräämien ajatuksien mukaisesti, eikä siinä saisi ola yhtään minun mielipidettä.
olisiko jollain hyviä neuvoja, ajatuksia tai edes niitä kokemuksia. Minulla alkaa voimat loppumaan tässä prosessissa, enkä enää jaksaisi mieheni showta katsella.
Huom: kirjoitan mieheni koska ex mieheni kirjoitukseen mensi liikaa aikaa rajallisella käytöllä.
Tilanne tälläinen. Olemme muuttaneet aikaa sitten erilleen, mutta vasta nyt lähdin hakemaan elatusapua ja lapsen huoltajuus asioita kuntoon. Olemme lastensuojelunpiirissä mieheni väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Olen hakemassa eroa, kun taas mieheni ei tahdo sitä ja toivoisi meidän palaavan yhteen. Olen kertonut ehtoni suhteen toimivuuden ja jatkuvuuden edellytyksinä, mutta hän ei ole kokenut tarvetta muuttaa hyvin haitallista toimintamalliaan.
Olemme kokeilleet lähestymiskiellon avulla nyt kolme kuukautta valvottuja tapaamisia, jotka ovat menneet toistaiseksi hyvin. Kuitenkin sisälläni kalvaa ajatus, että poika ei ole miehelle kovinkaan tärkeä, vaan enemmänkin minun saaminen takaisin elämäänsä olisi pääasia. En aluksi olisi tahtonut mieheltäni minkäänlaista rahallista apua, mutta ajatukseni muuttuivat kun tajusin että mieheni ei koskaan ollut meitä kovin paljon rahallisesti auttanut. Päin vastoin mies on ollut enemmänkin pyytämässä itselleen elatusapua, koska hylkäsin hänet.
Nyt siis tänään näiden asioiden tiimalta, mieheni läksi kesken kaiken lätkimään tapaamiselta kun elatusapukohtaan olisi pitänyt alkaa jotain lukua kaivamaan. Hän totesi ette aijo maksaa minulle pojasta mitään. Jäi jotenkin orpo olo, kun ensin olemme puhuneet yhteishuoltajuudesta ja sen tuomista vastuista ja sitten kaikki tökkää rahaan.
Itseäni eniten jäi mietityttämään se että onko elatusapu vain meidän äitien tapa rahastaa jotain, vai onko se oikeasti lapsen etu. Saanko minä siis ihan ilman häpeää lähteä oikeuteen vaatimaan elatusapua, ja yksinhuoltajuutta. (Yksinhuoltajuus nousi ajatuksena päähän, koska mies ei kykene puhumaan lapsen asioista.) Tiedän että yhteishuoltajuus olisi aina lapsen etusijainen paras, ja se osottaisi meidän ns aikuismaiseten vanhempien kykyä erotilanteissakin huolehtimaan vastuuntuntoisesti pienen ihmisen tarpeista ja asioista. Mutta mitäs sitten kun toinen ei ole halukas keskusteluun, sopimuksiin tai edes tekemään kompromissei.
Toivoisin pojalleni rauhallisen,turvallisen ja hyvän kasvun tässä maailmassa. En vaan enää tiedä mikä olisi parasta. Jotenkin kammottaa jo ajatus mennä oikeuteen hakemaan päätöksiä, ja saade sitten haukut niskaansa mieheltä ja hänen porukoiltaan, koska en muka tahdo poikaamme hänen elämään. Varsinkin kun tahtoisin, mutta en ymmärrä miksi se pitäisi olla juuri hänen määräämien ajatuksien mukaisesti, eikä siinä saisi ola yhtään minun mielipidettä.
olisiko jollain hyviä neuvoja, ajatuksia tai edes niitä kokemuksia. Minulla alkaa voimat loppumaan tässä prosessissa, enkä enää jaksaisi mieheni showta katsella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on erittäin oikein, ja antaa vaikkapa sitten oikeuden määrittää sen summan.
Lastasi kohtaan se oikein on. Ja hän on nyt se, jota sinun ajatella tulee.
Saahan se miehesi puhista ettei aio maksaa sinulle latin latia, eikä tarvitsekkaan, kunta maksaa sinulle, ja perii mieheltäsi sitten vaikka ulosottoteitse saatavansa. Ei sinun siitä tarvitse riidellä hänen kanssaan.
Pidä pintasi, ja elä itsellesi ja lapsellesi. Miehesi on aika kasvaa aikuiseksi, ja todeta ettei kaikkea kiukuttelemalla saa. Ei saa muutkaan.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista, ja kerron että kyllä nyky Suomessa ihmisestä mies kasvaa ilman isääkin. Se on fakta.
Elatusmaksu on LASTA varten, joten miksi ihmeessä et sitä pyytäisi/vaatisi. Lapsi tarvitsee ne rahat normaaliin elantoonsa; hän syö joka päivä, hän tarvitsee asunnon (sinun kanssasi, mutta tilaa hänellekin on oltava), lapsi tarvitsee vaatteita, hygieniatarvikkeita, lapsen harrastukset maksavat, päivähoito maksaa, koulutarvikkeet maksavat yms.
Sinä maksat tuosta kaikesta oman osasi ja ex-miehen eli lapsen isän kuuluu vastata elatuksesta omalta osaltaan. Tietenkään hän ei haluaisi maksaa mitään, mutta ei se estä pyytämästä/vaatimasta elatusmaksua. On tärkeää saada elatusmaksuista PÄÄTÖS, mikäli mies ei suostu vapaaehtoisesti paperia allekirjoittamaan, vie asia lastenvalvojan kautta oikeuteen.
Oikeus VARMASTI määrää lapsen isälle elatusmaksun maksettavaksi hänen maksukykynsä mukaan. Mikäli hän ei sitten ajallaan maksua suorita, sinun tulee hakea kotikunnaltasi elatustukea. Sitä EI MAKSETA TAKAUTUVASTI; joten hakemus kannattaa tehdä HETI, jos maksut jäävät tulematta! Se maksetaan vain siitä saakka, kun olet hakemuksen kuntaan jättänyt!
Samalla voit toki hakea yksinhuoltajuuttakin. Ehkä se olisikin parempi tällaisessa tapauksessa.
Ex miehesi velvollisuus on omalta osaltaan kannettava taloudellinen vastuunsa lapsen elatuksesta. Tämä on lapsen oikeus. Sinä ajat siis lapsen etua et omaasi. Jos exä ei sitten hoida velvoitettaan, saat kuitenkin minimin sossusta ja he hoitavat jatkoperintäasiat ja se on pois sinun ja lapsen ongelmista. Jos sopimusta elareista ei sossussa synny se saadaan viimekädessä sitten käräjäoikeuden päätöksellä. Puolisosi onkin siellä jo kanta-asiakas. Puolison väkivaltaisuus on asia jota usein siedetään liian kauan kun toivotaan tilanteen paranevan. Kynnysmattona eläminen on kuitenkin todella raskasta. Mitä teet jatkossa suhteenne suhteen itse päätät. Hyvä kuitenkin että olet alkanut hoitamaan paperiasioita kuntoon. Kaikkea hyvää toivoo yksi YhM.