Minulla on ollut lievä poissaoloepilepsia niin kauan kuin muistan, siis hyvin lievä. Sellainen että joka kymmenes päivä tekee mieli tulla koulusta kotiin kesken kaiken kun pelottaa kohtaus/on jo tullut. Pienenä ne olivat pahempia ja koko ajan on helpottuneet, ennen kesti kohtauksen jälkeen tunnoton epäaito olo koko päivän, myöhemmin lakkasi heti kohtauksen jälkeen. Nyt on vuoden ajan hirveästi helpottanut ja kun muistelen niin ainakaan kolmeen kuukauteen ei ole ollut yhtään mitään! Pahimpaan aikaan alakerrassa käynti illalla oli tuskallista, nykyään ei tule mitään vaikka olisin kylillä yöllä. En edes muista enää kunnolla miltä kohtaus tuntuu. Ja olen varma että ne ovat olleet lieviä poissaolokohtauksia. Olen 17v poika enkä ole kertonut sairaudestani ikinä kenellekään. Voitte ehkä ajatella että olen hullu, mutta siihen on turtunut ja oppinut elämään asian kanssa. Myönnän että tämä on vaikuttanut elämääni sen verran etten ole pystynyt elämään normaalia elämää ja välillä itkenytkin asiaa, mutta en ole kertonut vanhemmille. Ajattelin sitten mennä hakemaan apua kun muutan omaan kämppään mutta voiko olla niin että tämä loppuu itsestään? Siltä tosiaan tuntuu, olo on aika erilainen kuin ennen. Se tuntuu paikoitellen jopa epämukavalta kun pelkää jonnekin lähtemistä kuten ennen mutta mitään ei tulekaan. Pystyin ennen myös saamaan kohtauksia lähes halutessani, nykyään en. Ja niitä tuli aina vieraissa paikoissa, ei ikinä esim. omassa huoneessa. Outo juttu.
Voiko epilepsiasta parantua?
Tietämätön.
3758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
varsinkin saattavat parantua. Mitään varmaahan en uskalla luvata, mutta eikö ole jo hyvä että se on koko ajan helpottanut. Itselläni ei ole toivoa paranemisesta, mutta kohtaukset ovat pysyneet pidemmän aikaa poissa, joten ole suhteellisen tyytyväinen.
Toivoa paranemisesta on, mutta en viitsi rohkaista liikoja ettei tulisi pahimmassa tapauksessa suurta pettymystä. Koita ainkin tällä hetkellä nauttia siitä, että kohtaustilanne on parantunut.
Eihän tämä tosiaan sieltä keveimmästä päästä tämä elämä epileptikkona ole aina ollut.
Kiinnitin huomiota kirjoituksessasi, ettei mitään elimellistä vikaa olisi löytynyt.
Jos sellaista ei kohdallasi edes löydetä, tarkoittaa mieliala ratkaisevan paljon.
Yritä tehdä tunteesi selväksi itsellesi.
Kirjoita vaikka paperille mitä mieleen sillä hetkellä juolahtaa.
Yksi sana kerrallaan. Paperi sitten vaikka roskiin.
Voit löytää päästäsi ajatuksia, joita ihmettelet itsekin.
Kirjoittelu selventää mielialaa ratkaisevasti.
Ammattihenkilöittenkin suosima tapa.
Hei 17-vuotias ystävä!
Olet saanut onnellisen elämän, kun epilepsiakohtauksesi ovat noin pieniä. Minulle itselleni on tapahtunut monia kaatumisia, sairaalajaksoja jne.
Eka mitä katson asialliseksi olisi kertoa vanhemmillesi. jos koet sen mahdottomana, mene lääkärille ja pyydä lähete neurologille.
Jos voisit kertoa jollekin, se helpottaisi oloasi, Yksi juttu on mennä aluevastaavan juttusille, tai soittaa hänelle. Lue vaikka kirjaston Epilepsia-lehdestä yo. henkilöistä.
Mutta kysyit voiko epilepsiasta parantua...
En tiedä muita kuin pari henkilöä - ja hekin rukouksen kautta. Että Jumala yksin voi parantaa.
Minulla on lääkkeet vaikeaan epilepsiaani, mutta olen- Jumalan kiitos - saanut olla viime vuodet aivan terveenä.
Joskus on voitu tehdä vääriä diagnooseja...
Neurologi on ilmeisesti Sinutkin diagnostisoinut, vai onko kysymys jostain muusta?
Ihania elämän hetkiä sinulle, poikaseni!