Siskollani on ollut ala-aste ajoista asti jonkin laisia "tapoja" tai lähinnä pakonomaisia oireita, joita ehkä silloin ajateltiin vaan kummina tapoina mitä lapsilla voi olla. Ensin tuli olemattoman hyppynarun hyppiminen, siis käsien pyöritys ja hyppiminen ilman narua. Hän todella varmaan kuvitteli narun olevan siinä koska hän monesti
"astui narun päälle". Vanhempien piti piilottaa oikea hyppynaru jottei se muistuttaisi enempää hyppimisestä.
Seuraavaksi tuli viheltely, se tuli vaistomaisesti puheen väliin, ei hän varmaan sitä itse aina huomannut.
Sen jäätyä tuli sormien napsuttelu. Napsuttelua olen huomannut olevan edelleen siskoni keskittyessä tai ollessa hermostunut.
Myöhemmällä iällä kehittyi jatkuva käsien pesu ja bakteerikammo. Välillä se tuntuu naurettavalta kun ovea ei voi avata kuin jalalla työntämällä tai hanska kädessä tai suihkusta tultua hän ei kuivaa pyyhkeeseen vaan laittaa vaatteet märälle iholle ja sukat on oltava aina jalassa (paitsi nukkuessa ja suihkussa) ja ne on laitettava jotenkin ihmeellisesti ilman käsiä jalkaan.
Saippuaa kuluu varmaan purkki viikossa ja kädet tietysti kuivuvat mikä taas antaa bakteerikammolle pohjaa. Sillä jos hänellä on pienikin naarmu kädessä, hän ei voi koskea mihinkään. Ilmeisesti hän pelkää että joku veriteitse tai ihokontaktissa tarttuva tauti tarttuu heti. Kaupungilla kulkiessaan hän katsoo koko ajan katua, ettei vaan astu mihinkään likaan vahingossa. Ja jos esim. käsilaukku on vähänkään likainen/pölyinen, hän ostaa uuden vaikka muut eivät likaa missään näkisikään.
Kotoa lähtiessään hän nykii ja painaa ovenkahvaa tuhan kertaa vaikka se ihan varmasti on lukossa hän koittaa melkein väkisin vääntää ettei siitä vain pääse sisälle kukaan. Kerran jopa hänen ulko-ovestaan lähti kahva irti nykimisen takia!
Ymmärrän että nämä asiat voivat olla hänelle ahdistavia ja vaikeita lupua, mutta kyllä ne näin "ulkopuolisen" silmin vaikeuttavat hänen elämäänsä paljonkin. Hän on käynyt terapiassa jossain vaiheessa, mutta en tiedä käykö enää. Olen monesti koittanut sanoa hänelle miten järjettömiä ja turhia nuo toistamiset ovat, koittanut "järkeistää" asiaa, mutta tottakai asia ei ole niin yksinkertainen, asiat ovat hänelle paljon isompia, vaikeampia päästä eroon. Käsien pesu on ehkä hieman vähentynyt mutta luulen että kotona yksin ollessaan hänellä riittää enemmän aikaa näihin "rutiineihin"
Luulen että osa hänen bakteerikammostaan liittyy edesmenneeseen serkkuumme, joka oli alkoholisti ja jolla jossain välissä oli hepatiitti. Siitä varmaan tuli siskolleni pelko että se tarttuu häneen (todellisuudessa tarttuu kai vain sukupuoli ja veriteitse?).
Kertokaa te jotain kokemuksistanne, siskollani ei tietääkseni ole diaknosoitu mitään. Miten läheisten kannattaa suhtautua/auttaa/toimia parhaiten? en tiedä onko hän ystäviensä seurassa samanlainen. Onko pakko-oireet periytyviä, itselläni on ollut pakko-oireita ainakin syömishäiriöön liittyen. Vanhemmistani en osaa sanoa, äitini on ainakin aika siivousintoinen.
"astui narun päälle". Vanhempien piti piilottaa oikea hyppynaru jottei se muistuttaisi enempää hyppimisestä.
Seuraavaksi tuli viheltely, se tuli vaistomaisesti puheen väliin, ei hän varmaan sitä itse aina huomannut.
Sen jäätyä tuli sormien napsuttelu. Napsuttelua olen huomannut olevan edelleen siskoni keskittyessä tai ollessa hermostunut.
Myöhemmällä iällä kehittyi jatkuva käsien pesu ja bakteerikammo. Välillä se tuntuu naurettavalta kun ovea ei voi avata kuin jalalla työntämällä tai hanska kädessä tai suihkusta tultua hän ei kuivaa pyyhkeeseen vaan laittaa vaatteet märälle iholle ja sukat on oltava aina jalassa (paitsi nukkuessa ja suihkussa) ja ne on laitettava jotenkin ihmeellisesti ilman käsiä jalkaan.
Saippuaa kuluu varmaan purkki viikossa ja kädet tietysti kuivuvat mikä taas antaa bakteerikammolle pohjaa. Sillä jos hänellä on pienikin naarmu kädessä, hän ei voi koskea mihinkään. Ilmeisesti hän pelkää että joku veriteitse tai ihokontaktissa tarttuva tauti tarttuu heti. Kaupungilla kulkiessaan hän katsoo koko ajan katua, ettei vaan astu mihinkään likaan vahingossa. Ja jos esim. käsilaukku on vähänkään likainen/pölyinen, hän ostaa uuden vaikka muut eivät likaa missään näkisikään.
Kotoa lähtiessään hän nykii ja painaa ovenkahvaa tuhan kertaa vaikka se ihan varmasti on lukossa hän koittaa melkein väkisin vääntää ettei siitä vain pääse sisälle kukaan. Kerran jopa hänen ulko-ovestaan lähti kahva irti nykimisen takia!
Ymmärrän että nämä asiat voivat olla hänelle ahdistavia ja vaikeita lupua, mutta kyllä ne näin "ulkopuolisen" silmin vaikeuttavat hänen elämäänsä paljonkin. Hän on käynyt terapiassa jossain vaiheessa, mutta en tiedä käykö enää. Olen monesti koittanut sanoa hänelle miten järjettömiä ja turhia nuo toistamiset ovat, koittanut "järkeistää" asiaa, mutta tottakai asia ei ole niin yksinkertainen, asiat ovat hänelle paljon isompia, vaikeampia päästä eroon. Käsien pesu on ehkä hieman vähentynyt mutta luulen että kotona yksin ollessaan hänellä riittää enemmän aikaa näihin "rutiineihin"
Luulen että osa hänen bakteerikammostaan liittyy edesmenneeseen serkkuumme, joka oli alkoholisti ja jolla jossain välissä oli hepatiitti. Siitä varmaan tuli siskolleni pelko että se tarttuu häneen (todellisuudessa tarttuu kai vain sukupuoli ja veriteitse?).
Kertokaa te jotain kokemuksistanne, siskollani ei tietääkseni ole diaknosoitu mitään. Miten läheisten kannattaa suhtautua/auttaa/toimia parhaiten? en tiedä onko hän ystäviensä seurassa samanlainen. Onko pakko-oireet periytyviä, itselläni on ollut pakko-oireita ainakin syömishäiriöön liittyen. Vanhemmistani en osaa sanoa, äitini on ainakin aika siivousintoinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suvussa kulkee juu.
Siskollesi voisi kokeilla lääkitystä. Se ainakin lieventää oireita.
Siinäpä se hiukan onkin kun miten sen asian ottaisi edes puheeksi, ei sitä ihan kahvipöytäkeskustelussa kehtaa paukauttaa... Olen miettinyt että jos puhuisi äitini kanssa asiasta ensin ja kysyisi mitä se tietää ja on mieltä.
Ja kun toisaalta en tiedä kuinka paljon siskoani itseään häiritsee tuo käytös, koska eihän sitä ilman omaa motivaatiota ja halua voi mitään tehdä.
Niin... Onko siskosi huumorintajuinen? Vitsailetteko yleensä paljon?
Mulle ainakin kaverit vitsailee, "onko täällä nyt varmasti siistiä? onks toi lehtipino kuitenkin vähän vinossa? mikä tahra sulla tossa on?" ja noista huomaan itse sen, että menee överiks. Silti se on pakko tehdä... Mutta sen tiedostaa, että se on poikkeavaa. Ja sit kun saa kasattua itseään jossain vaiheessa ehkä tajuaa paremmin hakea apua.
Huumorilla sanominen riippuu niin paljon ihmisistä, toisia saattaa tietenkin loukata paljonkin ja aiheuttaa salassaoireilua.
Mutta voihan sitä viattomasti ihmetellä; "mä luulin että sä pesit jo kädet"
oli vastaavaa bakteerikammo esim. kättelyn jälkeen käsienpesutarve ja lautasliinojen käyttö sämpylän tai pullan jakamisessa.
Okei, jos on töissä vaikka kaupassa ja likaisia rahoja päivät pitkät käsittelee on luonnollista pestä kädet ennen syöntiä ja tarpeen mukaan.
Itselle ei tuota mitään ongelmaa jakaa pulla kahtia jonkun tutun kanssa ilman servettiä. Tavallaan tuntui loukkaavalta, että kokeeko hän minun olevan niin bakteerinen ettei voi tehdä samaa. Samaa hommaa oli kyllä hänen miesystäväänsä kohtaan.
Valitettavasti ainakin tässä tapauksessa hänen elämänpiiriään kavensi tämä tapa.