Haluaisin kuulla, miten ulkona kaapista olette, esim. tietävätkö työ/opiskelukaverit?
Mä kerroin viikonloppuna yhdelle opiskelukaverilleni, ja tuntuu todella hyvältä nyt kun hän tietää. =) Rupesi meinaan tuntumaan hölmöltä, kun kaveri ei aiemmin tiennyt todellisuudessa musta mitään... Olen harkinnut, että pitäisikö potkaista nuo kaapin ovet kokonaan auki, mutta arvelluttaa tämän kaupungin pienet piirit.
Hmm.....ehkäpä laitan sateenkaarivyön huomenna kouluun... :)
Mä kerroin viikonloppuna yhdelle opiskelukaverilleni, ja tuntuu todella hyvältä nyt kun hän tietää. =) Rupesi meinaan tuntumaan hölmöltä, kun kaveri ei aiemmin tiennyt todellisuudessa musta mitään... Olen harkinnut, että pitäisikö potkaista nuo kaapin ovet kokonaan auki, mutta arvelluttaa tämän kaupungin pienet piirit.
Hmm.....ehkäpä laitan sateenkaarivyön huomenna kouluun... :)
Vastaukset 27
Vanhimmat
mä olen tajunnut tän oman suuntautumiseni ihan hiljattain kun ihastuin yhteen tyttöön aivan täysin.tai no kai mä olen alitajuisesti tiennyt asiasta mutta en sitä itselleni lopullisesti myöntänyt. mä kerroin asiasta melkein heti lähimmille kavereilleni ja kaikki suhtautu todella hyvin. ainostaan vanhemmilleni en ole kertonut enkä aio kertoa ennen kuin tapaan "sen oikean"..=)
perhe ja kaverit muut tärkeimmät kotipaikkakunnalla (& muualla pk-seudulla) tietävät eikä juttu ole ollut mikään ongelma, päinvastoin. Mutta täällä opiskelupaikassa olen jotenkin jänistänyt.........
Nyt kolmikymppisenä olen ulkona kaapista hiukan varovaisemmin kuin 10 vuotta sitten kun olin opiskelijaneito.
Työpaikalla kaikki tietävät (ja olenkin sitten ainoa, joka ei ylene koskaan, en edes silloin kun olen pätevin hakija -- kannattaa se olla julkilesbo yhdessä Suomen konservatiivisimmista konserneista). Noh, toisaalta, tämä on myös yksi suurimmista syistä sille, miksi en tee enää mitään omaan alaani liittyvää työtä vaan tyydyn huomattavasti keskiansioita pienempään elintasoon MUTTA saan pitää elämäni ja elää omilla ehdoillani.
Perhe tietää, sukulaisista toinen puoli tietää.
Kaikki ystävät tottakai ja tututkin.
No on se nyt kumma kun ei kelpaa mikään! Itse painin sellaisen ongelman kanssa että satun nyt monen onnettoman yhteensattuman summana olemaan työtön ja lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, ja lapseton. Minusta tuntuu että tieni nousee pystyyn jo siinä että minun ilmeisesti oletetaan jäävän äitiyslomalle välittömästi kun vähääkään saan jalkaani minkään oven väliin...joten en saa! Tällaisen ongelmanhan poistaa ihan kokonaan ainoastaan se että ottaa miehen töihin mutta meneekö logiikkani aivan metsään jos ajattelen että lesbosuhteessa elävä voisi olla tässä mielessä edes pienempi riski työnantajalle kuin heteronainen? Luulisi siis että olisivat tyytyväisiä? Onko muuten olleet miehiä jotka ylennetään ohitsesi?
On tää nyt prkl. Robotteja niiden työnantajien pitäisi hankkia. Eivät sairastu, eivät synnytä, eivät väsy, syö, nuku...jne.
Muumityttö olisi samassa firmassa, heh. Kaapissa, ylennyksiin yltäneenä :D. Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, ettei minun rakkauselämäni kuulu työkavereille. En raportoinut silloinkaan, kun koetin heilastella miesten kanssa. Sukukaan ei virallisesti tiedä, mutta onhan kumma, jos osa siitä ei arvaa. Läheisin omainen ei ole halunnut kuulla asiaa suoraan, mutta muuten hän on ihannoinut kumppaneitani kai enemmän kuin minä.
Hih, ja sitten kun yritän hakea uusia töitä ja olla tosi tosi hiljaa mistään perheasioista, niin joudun vastaamaan näihin älyvapaisiin urkkimisiin lapsista! (näytän kuulemma tosi 'äiti' tyypiltä, mitä se ikinä tarkoittaakaan).
Joten töissä nuoriso ja miehet kävelee ohi kun lesbpa ei ylennetä ja työmarkkinoilla eivät uskalla palkata koska olen nykystandardien mukaan pahimmassa vauvantekoiässä!
Meillä on muuten kaksi homomiestä, jotka eivät myöskään ole viiteen vuoteen siirtyneet vastuullisempiin tehtäviin...vaikka olisivat voineetkin!
Sairaslomia en pidä ellei ole ihan pakko.
Kerran vuodessa joudun olemaan poissa menkkojen takia, kun sattuu pahemmat krampit enkä oksentamisen takia pääse talosta ulos.
Meidän poissaolotilastojen johtaja sai juuri töitä todella ihan muualla konsernin sisällä -- on vaan sellainen jätkä että osaa puhua itsensä minne vaan....
Pitäisi pistää. Harmi että taitaa olla liian iso firma missä olet? Pienemmässä tuntuisi varmaan enemmän maineen menetys, konsernia ei taida mikään huojuttaa...? Jos teillä on siis yhteensä kolme ihmistä jotka jäävät rannalle vaikka olisivat pätevämpiä ja pystytte sen todistamaan. (Ja pystyyhän sen) Jos ei muuta niin tulisi ainakin liiton tietoon firmana joka ei hoida hommiaan ainakaan siinä suhteessa...
Mutta eipä se ihan tosissaan taida olla kaiken harmin arvoista vielä jos paikalla on muuten hyvä maine. Huoh!
Ja toi vauvakysymyskin, eikö se pitäisi olla laiton? Jonkun pitäisi järjestää kohtaus työhaastattelussa, purskahtaa päättymättömään itkuun kun ei voi saada lasta. Ärh! >:-(
Tää on just tätä. Luoja tietää minkälaisia vääryyksiä tänäkin päivänä tapahtuu kun ihmiset pelkää sen surkeankin työpaikan puolesta, työnantajat voivat vaatia kohta minkälaista venymistä tahansa...
Juuh...tuulimyllyjä vastaan ei kannata lähteä taistelemaan.
Sen sijaan olen ajatellut seuraavalla kerralla heittää vastaukseksi: Minulle on jouduttu tekemään vasemman munasarjan poistoleikkaus muutama vuosi sitten. Kohdussani ja sen ulkopuolella taas on kystia ja endometrioosia, joudun todennäköisesti kohdunpoistoleikkaukseen. Lapsia en näistä syistä voi saada. (Tämä versio jos mies on haastattelijana...) Olisi kiva nähdä kun mies värähtää inhosta kuullessaan rumia sanoja:-)))
strategia, mutta älä ihmeessä vilauttele edessä olevia leikkauksia. Mieti, miten muutoin saisit sopivasti inhottavia naistentauteja puheisiisi, mies taatusti vaihtaa keskustelunaihetta pikaisesti. Voisit järkytystä peitellen vain mainita tilanteesi olevan sellainen, että on lähes mahdotonta saada lapsia, hyvin epätodennäköistä ainakin.
Eikä sitten ihan heti muumimukille :)
...ulkona. Minulla ei mielestäni ole mitään syytä hävetä itseäni eikä teeskennellä muuta kuin olen, on tosi vapauttavaa kun voi olla ihan vaan oma itsensä avoimesti.
sukulaiset ei tiedä. äiti tietää. pikkuveli ei tiedä. koulukavereista kolme tietää. mutta ei minua haittaisi vaikka saisivatkin tietää. viimeistään sitten saavat tietää kun menen naimisiin jonkun ihanan tytön kanssa.=D
En ole lainkaan ulkona kaapista. En ole kertonut kenellekään. Jos joku on lukenut päiväkirjaani, niin sitten hän toki tietää, mutta ei kai muuten.
Vaikka minusta kyllä tuntuu, että lesbous on minussa itsestään selvä asia ja että kaikki tietäisivät sen ilman kertomistakin, mutta eihän se kyllä niin ole.
Yläasteella minua kyllä jotkut sanoivat lesboksi (ja myös esim. nörtiksi, nyhveröksi ja kaikilla mahdollisilla nimillä), mutta se on varmaankin yhtä yleinen haukkumasana kuin "vitun homo" ja huoraksi sanominen yms.
Hmm.. Parhaimmat kaverit tietää. Toisten ei liene vaikea epäillä.
Mä en ole edes senkummemmin ehkä ajatellut kellekkään kertoa. Miksi? Mikäli joskus saan oman kulta mussukan, niin siin vaihees luulisi tyhmempienkin tajuavan.
Kylhän multa asiaa on parikertaa kysytty, mä vaan olen ovela, ainakin leikin ovelaa. Ei mua sen kummemmin haitaa vaikka tietäisivät.
Kyse on kuitenkin henk koht asiasta.
Low profile.
..kerroin vanhemmilleni.
.. homma ;) Toivottavasti ottivat asian ok!
Kaikki läheiset ja sukulaiset tietää asian ja ovat ottaneet sen todella hyvin!
Viimeisen kuukauden sisällä olen kertonut viimeisellekin tietämättömille tutuille ja sellaisille ystäville joille tiedän asian olevan vaikea käsittää. Onneksi kukaan ei ole selkäänsä kääntänyt!
Kaikkein helpoin on ihmisten ollut ymmärtää asia jos olen kertonut rakastuneeni naiseen. Jotenkin se on kai helpompi käsittää että rakastuu ihmiseen kuin että rakastuu naiseen. Vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan.
Elämä on huomattavasti vapautuneempaa kun ei tarvitse miettiä kenelle voin kertoa ja kuka jo tietää, eikä tarvi turhaan miettiä miksei minulla ole miestä!
Toivon teillekin rohkeutta!!
Kaikki ystäväni tietävät (ja kun tutustun uusiin ihmisiin, vastailen heti kysyttäessä totuudenmukaisesti: en jaksa enää sellaista kiertelyä ja kaartelua. Jos lesbouteni on jollekulle ystäväkandidaatille ongelma, ei siitä ihmisestä Voi tulla ystävääni),
Perheeni tietää: äiti, isä, veli ja sisko. Ja tykkäävät siipastani kuin hullut puurosta. Aina kyselevät että milloinkas se taas tulee.
Töissä kerron kysyttäessä. Siippani lempinimi on täysin sukupuolineutraali, joten voin vallan vapaasti kertoilla arjestani ja kaikki olettavat minun puhuvan miehestä;-)
Olimme itse asiassa työpaikan risteilyllä viikonloppuna ja sainpa selville siinä aamuyön pikkutunneilla että puskaradio on elävää arkipäivää. Nekin ihmiset, joiden kanssa asia ei ole koskaan tullut puheeksi, tietävät asiasta:-)
Tosin meillä on töissä niin avoin ilmapiiri, että jos en halua lähteä johonkin illanviettoon kun siippa on juuri käymässä kotonani (asuu 600 km päässä minusta) niin käskevät ottaa hänet mukaan. Kuulemma hän kun on nainen, niin hän ymmärtää naisten juttuja ja kuuluu meihin luontevasti. Onpa hän ollutkin pari kertaa illanvietoissa ja nykyään saan automaattisesti avec-kutsun, vaikka muut saisivat 'tule yksin' kutsun. Hassua.
Tosin minä olen työpaikalla se ihmisten olkapää, tuki ja turva, jonka puoleen ihmiset kääntyvät omissa ongelmissaan. Työyhteisön mamma ja hauskuuttaja samalla. Ehkä saan siksi anteeksi oman poikkeavuuteni:-)?
Samalla hoidan vaivihkaa tietokoneet kuntoon ja autan atk-jutuissa:-)Lempinimeni on nörttilepakko:-)
Räväytin tuossa kaksi viikkoa takaperin kaapin ovet auki vanhemmilleni ja veljelleni.
Äiti siinä itkeskeli ja vähän vielä tihrustelikin :) mutta sitten hän päättikin olla ylpeä minusta. Isäni taas, yllätyksekseni, ei ollut moksiskaan..
Hassua, miten noi vanhemmat yllättää.
Opiskelukavereilleni en aio tieten tahtoen kertoa..joten sitä meinaan tuolla ´toinen jalka kaapissa´-jutulla :)
Mutta jos kysyvät, niin kyllä minä rehellisesti vastaan.
jep jep!
Olen minä aika pitkälti kaapistani ulkona. Perhe tietää, samoin kaikki ystävät. Kaikille läheisilleni olen kertonut jo ajat sitten. Työkavereista pari läheisintä tietää, muille en ole nähnyt tarvetta kertoa, kun en muutenkaan puhu heille omista asioistani. En osaisi kuvitella eläväni niin, että läheiseni eivät tietäisi. Eihän se mikään salaisuus ole!
Vanhemmileni olen kertonut sekä parhaille kavereille. Isä hyväksyi paremmin kuin äiti. Kavereista jäi ne todelliset kaverit. Töissä en ole kertonut, mutta vihjailusta päätellen tiedossa on.
Töissä en ikinä saa lomaani silloin kuin haluaisin. Yleensä olen omalla joko toukokuulla tai syyskuulla; mullahan on vain naisystävä ja koiria. Kukaan ei koskaan kysy jäisinkö ylitöihin; tottakai se jää. Työtekijänä en ole mielestäni huono.
Nyt olen sitten vaikeasta masennuksesta 8 kk sairaslomalla.
läheiset,sekä opiskelu-työkaverit jne tietävät.Ja aika vaikeetahan se olis enää väittää että tässä oltais toistakymmentä vuotta ystävättären kanssa yhdessä asustettu asuintovereina..ei taitais mennä läpikään..
Nyt en enää ihan ekaks uusilleihmisille tai työnhaussa menis kertomaan, jonkinlainen itsesuojeluvaisto ehkä..mutta myöhemmin kyllä.
yksistä kemuista nuorempana..Meitä oli siellä n parikymmentä lesbonaista,joukossa yksi aika nuori,tai vastaherännyt nainen. Loppuillasta tämä jo aika hyvässä mehussaoleva naisraasu alkoi kauheesti itkeä tihruuttaa. Menimme kaikki tietysti kysymään mikä hätänä ja lohduttamaan(ihan sisarelisesti..) Silloin tää tyttö(n 17 lepakkoa ympärillä)itkua vääntäen niiskutti yhdelle vanhimmalle meistä:" Kun...kun..kuntota.. kuntotanoinkun..musta tuntuu että oon..oon..ettäoon..sellanen..leshhphhoo(itkua)".. Ja tää toinen:"Kuule, ei se mitään..kaikkihan me vähän ollaan"(20 umpilesboa ,aika huvittunutta naista siinä ringissä ympärillä) Oli vähän naurussa pitelemistä.. Ja tyttö tuli sitten onnellisesti kaapista ulos..
ei varmaan toi asuintoverijuttu menis läpi :)
musta tuntuu ettei täälläkään... että opiskelijayksiössä asutaan "kämppiksen" kanssa, heh =)
Olen samaa mieltä, että se on itsesuojeluvaisto. Etenkin kun on täällä lukenut joitakin kommentteja missä on kerrottu kuinka röyhkeästi jotkut esimiehet voivat menetellä.. en varmasti uskaltaisi heti pläjäyttää päin naamaa miten asiat on. Sitten myöhemmin töissä voi vaivihkaa alkaa kyselemään esim. työkamujen mielipiteitä yleensä homoseksuaalisuudesta..
Surullista että jotkut ihmiset ovat edelleen niin homokammoisia...
En oo,enkä tie tuunko koskaan olemaan...Minkä ikäsene ootte tullu ulos?Ite oon parikymppinen... Vasta jokin aika sitten hyväksyin itessäni sen minkä oon ehkä koko elämäni ajan tiennyt jollain tasolla...Se on nii vaikeet tul ulos,ku ei yhtää tie millei lähipiiri suhtautuis...en haluu et välit menee poikki perheesee,sukulaisii ja ystävii...Toisaalt tuntuu itest pahalt, ku ei saa iha kokonaa ol oma ittes tarttee pitää tätä sisäl ja teeskennel jotai ku tulee jotai juttuu jätkist...Tää koko juttu olis mun mielest paljo helpompaa jos olis joku oma rakas, joka olis tukena ja tietäsin et en oo yksin... Kavereilleni voisin ehkä tulla uloskin, ku ollaa joskus niitte kaa jotai "pelleilty" vaiks tiedän et ne on heteroit, mut joskus saan vaa niitten jutuist sellassee käsityksen et jos ne tietäis totuuden musta ne pistäis välit poikki samantien... Toisaalt luulen et ehkä ne on jo arvannut sen mun käytöksest ja siit ettei mua oo pitkää aikaa kiinnostanu mitkää jätkät...Auttakaa mua, pliis!Neuvoja? Mikä on hyvä tapa tulla ulos? Sanoa suoraan vaa ohi mennen:"ai,niin..."? :)
Mä tulin ekan kerran ulos 17-vuotiaana, ja sen jälkeen olen kertonut sitä mukaa kun on tullut tarvetta kertoa.
Hyvä tapa kertoa... hmm.. riippuu siitä ihmisestä kenelle kerrot. Joihinkin tehoaa vihjailu ja joillekin pitää vaan sanoa suoraan. Jos ei sopivaa tilaisuutta tunnu löytyvän, niin voi esim. ohjata keskustelun siihen suuntaan ja sitten kertoa. Aina ei kannata jäädä odottamaan sopivaa tilaisuutta, koska sitten helposti jänistää.
Mutta et ole yksin, meitä on täällä kokonainen joukko naisia jotka on ylpeitä omasta lesboudestaan!! Rohkeutta sulle :)
Kannan rinnuksissani sateenkaaripinssiä.
Ja siinä on monta muutakin pinssiä.
Osa luulee pinssiä rauhanlipuksi, ja ne jotka eivät, tietävät mikä se on:-)
Jos joku kysyy perhe-elämästäni, kerron ensin että minulla on elämänkumppani. Jos keskustelukumppani päätyy suoraan hetero-olettamukseen, en korjaa asiaa välittömästi, vaan koetan saada selville tämän ihmisen asennemaailmaa kokeilevasti.
Minulla ei ole tarvetta tuoda itseäni heti lesbona esille.
Kaapista olen tullut läheisille ulos parikymppisenä, ja uudet ystäväpiiriin tulijat saavat tietää melko nopeasti.
Töissä en juuri asioistani muutenkaan huutele. Läheisimmät työkaverit tietävät, koska ovat kyselleet suoraan perhe-elämästäni.
on myös tilanteita, että on etua, jos toinen7toiset ensin tutustuvat minuun ihmisenäja vasta sitten lesbonaisena. Siis,että tuntevat arkeani, ajatuksiani ja minua kokonaisuutena. Silloin noista jutuista ja lesbo/hetero-olettamuksista pääsee puhumaan syvemmin. Toinen tuntee jo ja sanoo suorempaan sen mitä ajattelee, kysyy jos on kysymistä ja jopailmaiseen huonot asiat suorempaan. Oma kantakin menee paremmin perille.
Mutta vaan joskus, yleensä en mieti milloin sanon ja mitä, ne tulee aika luontevasti tilanteen mukaan.