Mummo mukaan

Yritän ymmärtää torjuvaa asennettasi, mutta aivan täysin en saata tajuta.

En pitäisi kummallisena sitä, että tytär pyytäisi mukaan synnytykseen.
Serkkuni oli mukana tyttärensä synnytyksessä, vaikka tyttärellä on aviomieskin, joka myös seurasi lapsensa syntymää. Tosin tämä tytär asuu ulkomailla, jonne tuleva mummo matkusti auttamaan ja tukemaan.
Ja tällekin mummolle jäi tuolloin kotiin kolme alle 17v. omaa lasta. Pienellä järjestelyllä heidän hoitonsa saatiin siksi aikaa reilaan.

Serkkuni kertoi, että lapsenlapsen syntymän seuraaminen oli eräs hänen elämänsä kauneimpia tapahtumia. Serkkuni viipyi vajaan pari viikkoa tyttärensä tukena ja auttoi alkuun lapsen hoidossa.

Jos minulla olisi tytär (on vain poikia ja miniöitä) niin ilomielin lähtisin mukaan synnytykseen. Se kuuluu naiskulttuuriin, kun voi tukea tytärtään äitiyden ensiaskeleissa. Toinen nainen kokeneempana ymmärtää toisin kuin aviomies.
Aviomiehellä taas on oma tärkeä rooliinsa tietysti.

Synnytys on muutakin kuin fyysinen tapahtuma. Se on henkinen murros äidiksi tulemisessa. Suvussa saattaa olla tapoja, joita siirretään eteenpäin naissukupolvien ketjussa.

Meillä säilytetään ns. "rotina" -perinnettä karjalaisittain, jolloin suvun naiset vievät kahvileipää, leipää, piirakoita ja vaatteita vauvaperheeseen.
Viemme samalla mukanamme naisten keskinäistä lämpöä ja auttamista tuoreelle ja hämmentyneelle äidille.

Olemme toki yksilöllisiä, mutta myös yhteisöllisiä olentoja. Ihmisen mielenterveys järkkyy, jos hänet eristetään yhteisöstä pärjäämään yksinään.

Tyttäresi on nuori äidiksi ja on vieläpä yksinhuoltaja. Suhtautumisesi häneen vaikuttaa sivullisesta aika kovalta ja vaativalta.

Olet korvaamaton tyttärellesi toisin kuin hänen nuoret ja kypsymättömät ystävättärensä.
Tytär tarvitsee nimenomaan SINUN hyväksyntääsi. Ellei hän sitä saa, vaikuttaa se hänen äiti/lapsi -suhteeseensa kielteisesti.

Annathan siis kalleimman lahjan tulevalle lapsenlapsellesi: hyväksynnän sukuun tulosta. Olet kuin se sadun hyvä haltijatar, joka toivottaa lapsen tervetulleeksi ihmisten sukuun. Symbolisesti annat hänelle hyvät selviytymisen mahdollisuudet.

Jos torjut tyttäresi, jätät yksin, olet lapselle kuin paha haltijatar, joka ei toivota pienokaista tervetulleeksi yhteisöön.

On tietysti oikein, että jokaisen kuuluu kantaa vastuunsa ja velvollisuutensa. Ja jos koet, että et millään voi mennä synnytykseen, niin on tietysti parempi olla menemättä. Se ei kuitenkaan kiellä ilmaisemasta rakkautta ja huolenpitoa tyttärelle jatkossa.

edellinenkin vastaaja. Mielestäni sinun pitäisi olla ylpeä että olet saanut tyttäreltäsi noin suuren luottamuksen osoituksen että hän haluaa sinut tueksi ja turvaksi elämänsä suurimpaan/upeimpaan ja ehkä pelottavaankin hetkeen. Ja jos kuitenkin päätät tästä tukihenkilönä/doulana olosta kieltäytyä, mieti tarkkaan miten sen kerrot tyttärellesi jotta hänelle ei siitä paha mieli jää.

Minun tyttäreni ovat vielä niin nuoria, ettei tuo tule ajankohtaiseksi vielä vuosiin, mutta vastaanpa silti.

Jos minulle tulisi tuo tilanne joskus eteen, en tyrmäisi ihan suoralta kädeltä ideaa, mutta en myöskään menisi riemusta hihkuen mukaan.

Keskustele tyttäresi kanssa siitä, onko muita vaihtoehtoja, ja pyydä että saat miettiä asiaa ihan rauhassa ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Jos tulette siihen ratkaisuun, että sinä menet mukaan, sopikaa, että sinä poistut synnytyssalista, jos teistä jommasta kummasta alkaa tuntumaan siltä, ettei sinun ole hyvä olla paikalla.

kyllä mennäkin oman tyttären synnytykseen,jos pyytäisi.Tiedän isoäidin ,joka on ollut tyttärensä synnytyksessä mukana.Jotenkin on sekin tilanne niin ihana,kun on vauvaa käynyt ensimmäistä kertaa laitoksella katsomassa ja tytär sanoo"siinä se nyt on,olet sen mummo.Haluatko ottaa syliin?"Uusi äiti esittelee omaa lastaan äidilleen,siinä on sitä sukupolvien ketjua ja jatkumoa,olemme sillä hetkellä molemmat äitejä.

Monissa sairaaloissa ei ole mahdollista ottaa synnytykseen mukaan synnyttämätöntä nuorta naista. Synnytys on vierestä katsottuna jotain ihan muuta kuin itse koettuna ja sitä on vaikea ymmärtää varsinkaan kovin nuorena. Ei siis mielestäni ole järkevää ottaa mukaan ikätoveria, joka ei ehkä entuudestaan tiedä synnytyksestä yhtään mitään.

Ehkä perhetyöntekijä tai vastaava henkilö ei ole ihan valmis ja halukas päivystämään asiakkaansa synnytyksen alkamista ja lupautumaan olemaan siellä läsnä milloin ikinä se tapahtuukin. Joko keskellä yötä palkattomasti tai keskellä työpäivän jonkun toisen asiakkaan edestä. Vaikka tytär pitäisi häntä ystävänään, hän todennäköisesti pitää tytärtäsi asiakkaanaan.

Jos sinä olet kokenut synnytyksen intiimiksi asiaksi, niin tyttäresi ei välttämättä koe sitä niin. Hän saattaa haluta tukea. Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että synnytyksissä on tukihenkilö mukana.

Jos et halua mukaan, niin silloin on varmaan parempi, että et mene mukaan. Mutta kyllä pidän tyttäresi pyyntöä normaalina. Ja hän tosiaan saattaa pahoittaa mielensä, jos kieltäydyt.

Kerro tyttärellesi, että sinusta on jotenkin vaikea asia olla mukana synnytyksessä, mutta ehdota, että hän kysyisi mukaan sellaisen vapaaehtoisen doulan. Löytynee vaikka netistä. Tarvittaessa voisit varmaan olla mukana avautumisvaiheen, mutta poistua paikalta ponnistusvaiheen ajaksi.

Mielestäni ajattelen sen aikamoisena luottamuksen osoituksena, että tyttäresi haluaa juuri sinut - oman äitinsä - mukaan synnytykseen. Itse olisin varmasti aika ylpeä jos näin tulisi joskus oman tyttären kohdalla käymään. (Nyt sinne on vielä vuosia vuosia aikaa että se olisi edes mahdollista.)
Tietysti jos asia sinua itseäsi ahdistaa, on mielestäni ihan reilua kertoa se tyttärelle ja vaikka ehdottaa tuota tukihenkilöä.
Onnistuuko se, että olet sitten heti saman tien synnytyksen jälkeen valmis tulemaan paikalle? Kannattaa tietysti olla ihan rehellinen tyttärelle ja kertoa avoimesti mitä tunteita tuo synnytykseen mukaan lähteminen jo ajatuksena sinussa herättää.

eivät koskaan leikkaa omia lähisukulaisiaan. Voin ymmärtää syyn. En ikimaailmassa lähtisi mukaan tyttäreni synnytykseen. Jo pelkkä ajatus puistattaa.

sinua hirvittää=)se olisi hieno kokemus.
Minun anoppini oli tukihenkilönä tyttärelleen, alkuun mietti ja kyseli minunki mielipidettä, kun vieroksutti ajatus. Päätti sitten mennä

Muistan vieläkin kun anoppi soitti ja polleana sanoi "minä leikkasin se napanuoran ja minua se katsoi ihan ensiksi...oli ihan myyty ja onnessaan=)
mene sinäkin=)

..itse olin yksinodottaja ja ensisynnyttäjä myöskin nuorena. Onneksi äitini lähti tuekseni laitokselle, koska yksin olisin ollut vielä enemmän paniikissa.
Ja nyt kun on vielä leikattu resursseja useimmissa sairaaloissa, että henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, voi tulla ihan yllättäviä vaaratilanteita, kuten minulle kävi.
Kätilö oli kertonut, että heti kun tuntuu siltä, niin ponnista, tosin juuri sillä hetkellä kun siltä tuntui, kätilö oli hetki ennen hälyytetty toiseen huoneeseen.
Harvemmin ensisynnyttäjällä lapsi syntyy ensimmäisellä työntösupistuksella, niin kuin kävi.
Lapsellani oli napanuora kiertynyt pariin kertaan kaulan ympäri ja jos äitini ei olisi ollut paikalla ja auttanut, olisi käynyt todella huonosti.

Ja ihan muutenkin, en olisi halunnut, että oma äitini hylkää minut hetkellä, jossa jokainen nainen on avuttomimmillaan.