Jonkinlainen

Aloitan aivan yksinkertaisesti kertomalla, illalla söin klo 19, melko paljon, koska en päivällä syönyt oikeastaan mitään,
mitään oireita ei illalla ollut, nukahdin klo 22 ja heräsin klo 5 siihen kun suuhun tuli karvasta nestettä.
Tarkoittaakohan tuo nyt sitä että mahaportti päästää hapot sunmuut, ylös, vaikkei pitäisi. Asiaa varmaan auttaisi kun en söisi illalla, mutta olisiko syytä käydä lääkärissä. Maha toisinaan erittäin kipeä, lähinnä ylhäältä sekä sivuilta.
Vuosia sitten sain samantapaisiin vaivoihin Nexium-kuurin, se auttoi ja vaivat olivat kauan poissa. Silloin ei paremmin tutkittu mistä vaivat johtuivat, kirjoitettiin vain resepti.
En kyllä halua letkujakaan niellä.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"mahavika" kysyy vielä tuosta heliko-testistä, jossa testi on puhallus-testi. Eikös sellainen ole olemassa, ? Alempaa kun luin jostain ettei sellaista testiä ole, eli asiasta ollaan kahta eri mieltä.

Äänestä
  • mahaansa iltaisin ahtaa. Jos syö esim. paljon rasvaista kinkkua ja kahvia päälle, kannattaa ottaa ruokalusikallinen soodaa jo ennen maatapanoa, niin ei närästykset sitten herätä.

    Äänestä

  • mitä ruokaa kirjoitti:

    mahaansa iltaisin ahtaa. Jos syö esim. paljon rasvaista kinkkua ja kahvia päälle, kannattaa ottaa ruokalusikallinen soodaa jo ennen maatapanoa, niin ei närästykset sitten herätä.

    Kahvia en iltaisin juo, yritän aina lopettaa aamukahviin, joskus kyllä päivällä menee 1-2 kupillista, juoda en saisi yhtään.
    Ehkä väärä iltaruoka oli jogurtti ja banaani, ne aiheuttavat närästystä.
    Soodako edelleen on hyvä apu mahavaivoihin ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahavika,, kirjoitti:

Aloitan aivan yksinkertaisesti kertomalla, illalla söin klo 19, melko paljon, koska en päivällä syönyt oikeastaan mitään,
mitään oireita ei illalla ollut, nukahdin klo 22 ja heräsin klo 5 siihen kun suuhun tuli karvasta nestettä.
Tarkoittaakohan tuo nyt sitä että mahaportti päästää hapot sunmuut, ylös, vaikkei pitäisi. Asiaa varmaan auttaisi kun en söisi illalla, mutta olisiko syytä käydä lääkärissä. Maha toisinaan erittäin kipeä, lähinnä ylhäältä sekä sivuilta.
Vuosia sitten sain samantapaisiin vaivoihin Nexium-kuurin, se auttoi ja vaivat olivat kauan poissa. Silloin ei paremmin tutkittu mistä vaivat johtuivat, kirjoitettiin vain resepti.
En kyllä halua letkujakaan niellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu