Nimimuistini on hatara.
Kun muistan nimen, tiedän rakastaneeni.
Katson häntä rakastuneen roolissa.
Valokuvassa hän on toiseksi viimeisen rivin neljäs.
Aika on syönyt kasvoja, hymyä.
Valokuvaan kuvan uudelleen makrolla päivänvalossa,
siirrän koneelle.
Rajaan ja autovärjään.
Nyt se on hyvä, koko ruudun kokoinen,
minulle mieleinen
hetken.
Kun muistan nimen, tiedän rakastaneeni.
Katson häntä rakastuneen roolissa.
Valokuvassa hän on toiseksi viimeisen rivin neljäs.
Aika on syönyt kasvoja, hymyä.
Valokuvaan kuvan uudelleen makrolla päivänvalossa,
siirrän koneelle.
Rajaan ja autovärjään.
Nyt se on hyvä, koko ruudun kokoinen,
minulle mieleinen
hetken.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miljoonista lauluista muistan vain muutamat,
niiden sävelissä tanssin kevyesti.
Niin täynnä säveltä jokainen päivä,
mutta yhä odotan ennenkuulumatonta laulua.
Hän on tietänyt jo kauan olevansa avaruusromua,
mutta löytää siitä huolimatta aina maahan.
Laski säleverhot välillemme ja lähti kalaan.
Söi saaliin minulle oudossa porukassa.
Savusti kalat.
Tulee unissa vastaan, aukaisee verhot.
Mutkittelee takaisin luo ruodot käsissään.
Haarniska estää lähemmän kanssakäymisen.
Hiekkalinnoja, kivien keräämistä,
kareilla mustat kuohut.
Viimevuotisia aaltoja, iskeytyvät rantaan,
kyselevät, kuinka tänään,
miten jakselet.
Nauravat varpailla menneiden muistelijaa,
sammaloitunutta kulkijaa.
Huomaavaisia aaltoja:
palaavat rantaan joka vuosi kyselemään,
miltä tuntuu seistä rannalla
viheriöivä metsä takana.
Oivalluksen oksalla.
Paljon kirjoittamatonta tekstiä,
lapsenmurhaa.
Pelkojen mykistämää todellisuutta.
Veltot ajatukset, helpot ratkaisut?
Aikaa ajatella, mitä teen, mihin olen matkalla.
Vaisto varottaa, luonnon hälytysjärjestelmä.
Haluanko kuunnella hälytyskelloja vai painanko menemään?
Riisun juhlatamineet ja naamiot.
Se, mitä jää jäljelle, ei miellytä kaikkia.
Ei minuakaan.
Mutta eurohuoraksi en rupea!
Kirjoitan käsistä, joita olen valokuvannut.
Äidin käsistä, rakastetun käsistä.
Pitkään viipyneitä käsiä, sormien tanssia iholla.
Sivelevät kasvoja, rintaa.
Väsyneet, lähteneet tahtomattaan pois sinne,
mihin ei posti kulje.
Olen viipynyt erään ihmisen raunioilla.
Elämän erakko, lähtövalmiina.
Tyhjä nuotta käsissä.
Äiti sen teki, näytti katiskan paikat.
Opetti soutamaan, pitämään perää.
Opetti tunnistamaan mateet,
mutta ei perkaamaan niitä.
Erotan miehet naisista,
mutta en osaa perata ruotoja lihasta.
Hänen silmissään palaa vihainen tuli.
Silmiensä vesissä ei saa kalastaa.
Miten avata mykistynyt suu,
viittä vaille kuollut?
Mies valmiina iskuun, nopeaan puolustukseen.
Yksin.
Hengitän sanoja, ne kulkevat nivusesta kainalokuoppaan,
löytävät jokaisen leikatun kohdan.
Silittävät haavoittunutta arpikudosta, lähtevät taas liikkeelle.
Me sanojen narkomaanit!
Porttiteoria pitää paikkansa:
enemmän ja voimakkaampaa,
kunnes positiivista vaikutusta ei tule.
Ei jaksa pysähtyä, miettiä mitä tuli tehtyä, sanottua.
Piikin jälkiä käsivarsista reisiin.