Mitenhän lienee ?

Kun tällä palstalla näyttää olevan paljon todellisia Raamatun tuntijoita. Jotkut suoltavat hakukoneelta siteerausta, toiset taas hakevat vanhanaikaisesti kirjasta, muutamat muistanevat värssyn sieltä toisen täältä.

Sitten on sinnikkäitä keskustelijoita, jotka jaksavat pitkät rämpsyt kirjoitella ja filosofoida muiden ja omaksi ilokseen.

Vielä on epämääräinen leegio näitä, jotka herjaavat ja rienaavat ja kirjoittelevat ala-arvoisia haukahduksiaan.

Kysymys kuuluu, voiko sama ihminen, joka "sivistyneesti" ja kenties pistämättömän teologisestikin keskustelee.....voiko siis sama ihminen sylkäistä eri nikillä rivon räkäisyn palstalaisten silmille?

Eli olemmekos me jotakin ihme kameleontteja !
17619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

...tekstin sisältöön. Leegio tunnetaan paremmin Legio, joka on n. 6000 sotamiestä.

No niin asiaan. Minä luulen, että voi ja voi voi. En tiedä tekeekö kukaan järjestelmällisesti näin, mutta kyllä tekstistä tunnistaa persoonanvaihdokset, joita täällä tehdään pysyen silti siinä oman näkemyksen ympärillä sortumatta sen suurempiin rienauksiin kuin mitä aiemmin on kuultu jo.

Äänestä
  • ymmärsit kuitenkin, vaikka oli kaksi e-kirjaintakin...

    Äänestä

  • En kyllä ole yhden e:n vaivainen, mutta kun työkseni olen kymmenvuosia opettanut kirjoittamista, niin vähän kunnian-rietas riipaisi !- Arvelin, josko olisi kielikorva pettänyt ?

    Sivistyssanakirjan mukaan ´leegio´ merkitsee ´runsaslukuinen, laaja joukko´; tarjoamasi ´legio´-muodon kohdalla mainitaan po., siis pitää olla ´leegio´.

    No, eipä kinastella, saman Isän lapsia taidetaan olla. Ei tästä sen enempää.

    Äänestä

  • Tsot, tsot, poika ! kirjoitti:

    En kyllä ole yhden e:n vaivainen, mutta kun työkseni olen kymmenvuosia opettanut kirjoittamista, niin vähän kunnian-rietas riipaisi !- Arvelin, josko olisi kielikorva pettänyt ?

    vlm sekoitti ehkä legioonaan?

    Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseesi, niin se on tietysti mahdollista ja olen itsekin joskus miettinyt samaa. Minusta identiteetin vaihtamisen helppous on yksi keskustelupalstojen suurimmista ongelmista, erityisesti sellaisilla keskustelupalstoilla, jotka eivät vaadi minkäänlaista rekisteröitymistä.

    Itse olen eri syistä käyttänyt tällä palstalla muuta nimimerkkiä kuin el kirahwi ehkä 2-3 kertaa siitä lähtien kuin aloin käyttää nimimerkkinä el kirahwia. Viimeksi käytin "banaanikeskustelussa" nimimerkkiä kil erahwi, muita kertoja en muista.

    s. par. legio."

    "Legio s. suuri, lukematon joukko; vrt. legioona."

    Eli Nykysuomen sanakirja suosittelee ilmaisun "legio" käyttöä.

    Terv.

    Isän lapsi

    ...katsot sanan legio, joka ei ole nykysuomeen käännettävissä samoin kuin sana leegio niin niiden merkityksellisyys on sama. Sana legio on ollut käytössä vuosisatoja sitten, joka sittemmin kielikorvan ja suomenkielen ääntämykseen sovellettiin leegioksi.

    Sana Legio tuli aikanaan sotilasjohtajan mukaan, joka oli n. 6000 sotamiehen esimies ja siitä juontuu sana legioona, joka on oleva määrämitta sotilasvahvuudessa.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Et kuitenkaan ollut "myyjätär"???

    Äänestä

  • äiti ahdingossa kirjoitti:

    Et kuitenkaan ollut "myyjätär"???

    En ollut "myyjätär", en. :) Oli muuten kaiken kaikkiaan aika huvittava keskustelu!

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    En ollut "myyjätär", en. :) Oli muuten kaiken kaikkiaan aika huvittava keskustelu!

    Vietin yhden erittäin hauskan illan sitä kehitellen:)

    Äänestä

  • Nykysuomen sanakirja kirjoitti:

    s. par. legio."

    "Legio s. suuri, lukematon joukko; vrt. legioona."

    Eli Nykysuomen sanakirja suosittelee ilmaisun "legio" käyttöä.

    Terv.

    Isän lapsi

    Mulla on aseena Gummeruksen Sivistyssanakirja...! Isketäänkö tiiliskivet vastakkain ja katsotaan kumpiko pätee!?

    Noin huumorilla heitän.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...katsot sanan legio, joka ei ole nykysuomeen käännettävissä samoin kuin sana leegio niin niiden merkityksellisyys on sama. Sana legio on ollut käytössä vuosisatoja sitten, joka sittemmin kielikorvan ja suomenkielen ääntämykseen sovellettiin leegioksi.

    Sana Legio tuli aikanaan sotilasjohtajan mukaan, joka oli n. 6000 sotamiehen esimies ja siitä juontuu sana legioona, joka on oleva määrämitta sotilasvahvuudessa.

    mutku...en tarkoittanut sotilaita enkä legioonalaisia, vaan isoa porukkaa...

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    vlm sekoitti ehkä legioonaan?

    Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseesi, niin se on tietysti mahdollista ja olen itsekin joskus miettinyt samaa. Minusta identiteetin vaihtamisen helppous on yksi keskustelupalstojen suurimmista ongelmista, erityisesti sellaisilla keskustelupalstoilla, jotka eivät vaadi minkäänlaista rekisteröitymistä.

    Itse olen eri syistä käyttänyt tällä palstalla muuta nimimerkkiä kuin el kirahwi ehkä 2-3 kertaa siitä lähtien kuin aloin käyttää nimimerkkinä el kirahwia. Viimeksi käytin "banaanikeskustelussa" nimimerkkiä kil erahwi, muita kertoja en muista.

    Ja minä kun luulin, että ´äiti ahdingossa´ teki itse koko ketjun....

    Äänestä

  • ante kirjoitti:

    mutku...en tarkoittanut sotilaita enkä legioonalaisia, vaan isoa porukkaa...

    ...mutta sanan alkuperä rakentuu sieltä ja sotilaalisesta sanastosta.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...mutta sanan alkuperä rakentuu sieltä ja sotilaalisesta sanastosta.

    Aika jännä juttu. Raamatussa se riivaaja sanoo kreikaksi nimekseen 'Legeon', ja se tarkoittaa samaa kuin latinan 'legio', joka on suomeksi legioona. En tiennyt, että ne ovat samaa alkuperää. Suomeen on sitten tullut kaksi muotoa samasta sanasta: Raamatun kautta lyhempi 'legio' tai 'leegio' tarkoittamaan suurta joukkoa ja sotilaallisen käyttöön pidempi 'legioona'.

    Vanha 1776-käännös muuten käyttää legiosta yhdellä e-llä kirjoitettua muotoa kuten monista muistakin ei-suomalaisista sanoista käytetään yksivokaalisia muotoja. Jossain vaiheessa sitten ilmeisesti haluttiin olla oikein ylisuomalaisia ja alettiin kirjoittaa kahdella vokaalilla, ja nyt sitten taas suositus on palautettu yksivokaaliseksi.

    Äänestä

  • äiti ahdingossa kirjoitti:

    Vietin yhden erittäin hauskan illan sitä kehitellen:)

    Samoin, oli mukava kehitellä vastauksia. Käytin kahta nickiä siinä keskustelussa. En kuitenkaan ollut myyjättären äitee - hän oli oikea äitini :)

    Äänestä

  • myyjätär kirjoitti:

    Samoin, oli mukava kehitellä vastauksia. Käytin kahta nickiä siinä keskustelussa. En kuitenkaan ollut myyjättären äitee - hän oli oikea äitini :)

    Munkin äiti mesoo täällä toisinaan ja jopa isä....

    Äänestä

  • äiti ahdingossa kirjoitti:

    Munkin äiti mesoo täällä toisinaan ja jopa isä....

    Nyt selvisi mulle Dynastian salaisuus! Hehhee. Meillä taitaa olla samat harrastukset.
    "Meitä on kaksi..mutta kuka sitä uskoo? ;D "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ante kirjoitti:

Kun tällä palstalla näyttää olevan paljon todellisia Raamatun tuntijoita. Jotkut suoltavat hakukoneelta siteerausta, toiset taas hakevat vanhanaikaisesti kirjasta, muutamat muistanevat värssyn sieltä toisen täältä.

Sitten on sinnikkäitä keskustelijoita, jotka jaksavat pitkät rämpsyt kirjoitella ja filosofoida muiden ja omaksi ilokseen.

Vielä on epämääräinen leegio näitä, jotka herjaavat ja rienaavat ja kirjoittelevat ala-arvoisia haukahduksiaan.

Kysymys kuuluu, voiko sama ihminen, joka "sivistyneesti" ja kenties pistämättömän teologisestikin keskustelee.....voiko siis sama ihminen sylkäistä eri nikillä rivon räkäisyn palstalaisten silmille?

Eli olemmekos me jotakin ihme kameleontteja !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu