autossa sellainen tekniikka joka estää starttimoottorin pyörittämisen jos moottori saanut liikaa bensaa? Auto Suzuki Baleno -95
Onko
mahdollista että
4287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mahdollista mutta tällaisesta en ole kuullutkaan. Eikö autosi starttaa vai olisitko ollut kiinnostunut moisesta estolaitteesta?
3v. sitten ja autossa oli alkuaikoina muutaman kerran käynnistysongelmia
yleensä se vain pyöritti mutta ei startannut vasta kun odotti vartin verran niin lähti käyntiin
sitten huomasin että kun ei anna yhtään kaasua kun käynnistää ja kun ajon jälkeen antaa moottorin kierrosten laskea ennen kuin sammuttaa niin ei ole enää reistaillut. On saanut luultavasti liikaa pensaa.Keskustelun aihe liittyy kuitenkin seuraavaan ongelmaan. Kerran se teki niin että ei pyörittänyt starttia ollenkaan vaikka monta kertaa yritin. Annoin auton seistä muutaman tunnin niin sitten starttasi kuin ei olisi mitään ollutkaan. Auto on nyt toiminut 2 vuotta hyvin kun olen ollut varovainen kaasupolkimen kanssa kun starttaan.
Perjantaina möin auton pois ja oletin kaiken olevan kunnossa mutta tänään uusi omistaja soitti ja sanoi että auto ei starttaa ei kuulema pyöritä starttia ollenkaan. Sama vika mikä itellä oli reilu 2 vuotta sitten. Auto toiminut kauan ilman mitään vikaa ja nyt kun myyn niin heti vika tuli esille.
Mikähän voisi olla?
pyöritä, niin tavallisimmat viat ovat hapettuma akun navoissa tai loppuun kuluneet startin hiilet. Toki muitakin esiintyy.
Putsaa akun navat ja napakengät.
Jos ei tule kuntoon, niin kolauta starttimoottoria vaikka jakarilla. Jos sitten starttaa, niin uusi startin hiilet (ei muuten starttaa monat kertaa tällä tavalla!).
Jos näitä vikoja ei ole, niin jatketaan vian etsintää.
autossa ajonestojärjestelmä? Onko keskuslukkoa tai hälytintä?
Kuulostaa meinaan ajonestojärjestelmän oikuttelulta tai väärästä käytöstä.
Mutta jos vika johtuu liiasta bensasta, niin kannattaa ensimmäisenä vaihtaa ilmansuodatin ja tulpat jos niitä ei ole vaihdettu aikoihin.