havainto

Onko kukaan huomannut, että nimimerkkien "Slava" ja "hmd" kirjoitustavoissa on paljon samaa? En ole varma asiasta siitä, ovatko he yksi ja sama henkilö, mutta kumpaakaan ei ole näkynyt samoissa keskusteluissa. Eroja tietysti löytyy: "Slava" kirjoittaa oikeammalla kieliopilla ja joskus jopa perustelee, vaikka on osoittanut olevansa keskitason peikko, eli trolli. Kyse on omasta mielipiteestä.

Nimimerkin "hmd" taakse piiloutuvasta ei taas ainakaan minulla ole mitään hyvää sanottavaa. Kyseinen henkilö jättää perustelematta mielipiteensä ja väitteensä. Esittää katteettomia väitteitä ja ennen kaikkea ei osaa vastata asiallisesti ja rehellisesti. Lukemalla kyseisen henkilön viestejä, olen saanut kuvan koppavasta, todellisuudessa erittäin epävarmasta ja epävakaasta ihmisrauniosta, jonka pitää surkeaa itsetuntoaan kohottaakseen ärsyttää sellaisia ihmisiä, joita varmasti kiinnostaa asiallinen keskustelu eri kamppailulajien aspekteista ja päämääristä. Erityisesti hänellä on kaunaa Aikdo, ja karate-miehille. Syytä en tiedä.

Tehdään pieni koe.

Nimimerkki "hmd", kerro millainen on eniten käyttämäsi potku tai lähitekniikka? Minua kiinnostaa se, että jos todellakin olet niin kova väität, niin varmasti osaat analysoida tekniikoitasi sen verran, että tiedät, miksi käytät kyseistä etenemistapaa.

Ja jotta tehtäisiin tämä asia kaikille ymmärrettäväksi, jätetään hienot nimet pois ja puhutaan suomalaisilla nimillä. Se ei ole vaikeaa.
111371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyseisen pojan viesteihin ei kannattaisi tuhlata aikaa. Hmd saa tyydytyksensä siitä, että hän provosoi muut asialliset keskustelijat epäasiallisiin ja typeriin ketjuihin. Jos kukaan ei vastaisi hmd:n trolleihin hän kuihtuisi pois ja siirtyisi vaikka F-1 -palstalle pilkkaamaan... Jarno Trullia?

Äänestä

Ettei vain olisi sama IP-osoite kyseisillä herroilla.Muuten jutut ovat niin hölmöjä,ettei voi kuin nauraa.

Äänestä

Olen huomannut saman. Muistuttavat paljon toisiaan.

Äänestä

Kumpikohan herroista kyseisen skitson päässä vastaa ensin ?

Äänestä

-ketjussa hmd "haastaa" slavan, mahtaako olla pientä paniikkia ilmassa tyyliin "kohta ne tajuu että me ollaan yks ja sama trölli"???

Äänestä

Taas nää Aikido ja karate pellet jauhaa samaa asiaa, mulla oo mitään asiaa slavan kanssa ja en ole slava.
Mun laji on Hanmoodo ja oppiisäni mestari Yong Suk, meidän treeneissä mennään sen verran kovaa, ettei siellä pellet pärjää, pistin muuten Slavalle sähköpostia, eipä vastannut, olisin halunnut vähän sparrata sen kanssa levyks olisin pistänyt senkin heti.
Mun tekniikka on suoraa lähietäisyydellä, jos ei Hanmoodon kilpasäännöillä käytetä kyynärpäitä, ei tarkoita sitä etteikö niitä treenata, olen monta painimiestä ja vapaaottelijaa pudottanu läheltä kyynärpäällä ja polvella, kyynärpää osuu yläviistosta kivasti otsaan ja kops, polvet mulla toimii aina ja munillekin potkaisen tarvittaessa, korkeat potkut on mun bravuuri mutta ne vaatii etäisyyttä, olen myöskin lukottanut monta tyyppiä ja sen jälkeen heitto ja valmista kamaa.
Viitti teidän kanssa enää keskustella.
HMd

Äänestä
  • Olisiko sinun hmd syytä käydä lääkärillä tarkistuttamassa psyykelääkityksesi. Tuollaiset henkiset ja fyysiset rääpäleet kustaan meilläpäin kahtia. Get a life!

    Äänestä

  • sä hmd treenaat? Meinasin vaan tulla kattoon kun sä treenaat mut sulla on varmaan keuhkokuume tai jotain silloin kun mä tuun sinne...

    Äänestä

  • Opettele kirjoittamaan ja käyttämään välimerkkejä! Kirjoitustesi lukeminen on tuskaa sekä sisällön, että ulkoasun osalta.

    Äänestä

  • "pistin muuten Slavalle sähköpostia, eipä vastannut, olisin halunnut vähän sparrata sen kanssa levyks olisin pistänyt senkin heti."

    Jos kerta haluat sparrata Slavan kanssa, miksi et ota vastaan tällä foorumilla esitettyjä haasteita?

    Äänestä

Skitsojen välisissä kisoissa hmd.Onneksi olkoon voittajalle,kyseisen tyypin täytyy olla täysi pässi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


The Crow kirjoitti:

Onko kukaan huomannut, että nimimerkkien "Slava" ja "hmd" kirjoitustavoissa on paljon samaa? En ole varma asiasta siitä, ovatko he yksi ja sama henkilö, mutta kumpaakaan ei ole näkynyt samoissa keskusteluissa. Eroja tietysti löytyy: "Slava" kirjoittaa oikeammalla kieliopilla ja joskus jopa perustelee, vaikka on osoittanut olevansa keskitason peikko, eli trolli. Kyse on omasta mielipiteestä.

Nimimerkin "hmd" taakse piiloutuvasta ei taas ainakaan minulla ole mitään hyvää sanottavaa. Kyseinen henkilö jättää perustelematta mielipiteensä ja väitteensä. Esittää katteettomia väitteitä ja ennen kaikkea ei osaa vastata asiallisesti ja rehellisesti. Lukemalla kyseisen henkilön viestejä, olen saanut kuvan koppavasta, todellisuudessa erittäin epävarmasta ja epävakaasta ihmisrauniosta, jonka pitää surkeaa itsetuntoaan kohottaakseen ärsyttää sellaisia ihmisiä, joita varmasti kiinnostaa asiallinen keskustelu eri kamppailulajien aspekteista ja päämääristä. Erityisesti hänellä on kaunaa Aikdo, ja karate-miehille. Syytä en tiedä.

Tehdään pieni koe.

Nimimerkki "hmd", kerro millainen on eniten käyttämäsi potku tai lähitekniikka? Minua kiinnostaa se, että jos todellakin olet niin kova väität, niin varmasti osaat analysoida tekniikoitasi sen verran, että tiedät, miksi käytät kyseistä etenemistapaa.

Ja jotta tehtäisiin tämä asia kaikille ymmärrettäväksi, jätetään hienot nimet pois ja puhutaan suomalaisilla nimillä. Se ei ole vaikeaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu