Kirkon puututtava SRK:n

Mitä ev.lut-kirkko pelkää, kun se ei uskalla suutaan avata sen suurimman herätysliikkeen SRK:n muututtua kristillisyydelle vieraaksi, mielivaltaiseksi nöyryyttämisjärjestöksi?

Kirkon diakonin mukaan sielunhoito tarkoittaa sitä, että: "Uskova itse hakee sielunhoidollista apua. Sielunhoitaja menee uskonystävänsä kanssa hänen ongelmiensa syövereihin ja auttaa hänet yhteistyössä sieltä ulos..." Kuulostaako SRK:n hoitokokoukselta? Ei siis todellakaan!

SRK:n "sielunhoito" on sitä, että kaikki uskovaiset pakotetaan saatanalle heittämisen uhalla saapumaan (sielun)hoitokokoukseen ja yleisöstä käsketään seurakunnan eteen ennalta ilmoittamatta joku uskovainen syytettäväksi, nöyryytettäväksi, itketettäväksi, tuhottavaksi ja saatanalle heitettäväksi.

Miksi kirkko salli tämän SRK:n julkilausuman mukaan "siunauksellisen" toiminnan? MIKSI?
6474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

He ovat samassa veneessä, jopa peräsimessä. On hankala tunnustaa, että soutajat vetävät veneen karikkoon, vaikka itsellä on peräsin. Siinä saattaa tulla huono maine.

Olin viime viikolla Imatralla nenätysten erään 60 vuotiaan, ensi vuonna eläkkeellä jäävän seurakunnan nuorisotyötekijän kanssa. Pohdimme maamme kristillistä tilannetta. Hän ei niinkään siellä Karjalassa nähnyt VL hankaluutta, poisluettuna lappeenrannan, mutta kirkko seinänä oli naisen mukaan menossa suoraa päätä väärille teille. Suurimpana juttuna keskustelu ja mielipiteen muokkaus mm. homoparin vihkimisen sallimiskeksi. Hän koki, että koko Ev,lut kirkko hajoaa, sen huomaa jo kohta valtiokin.

Heille on myös se oma kivi reessä, kun ovat pitäneet SRK;ta temppelin harjalla. Sama putoaminen koskee molempia, kun asia otetaan todellisuudessa pöydälle, on leikitty Jumalan huoneen Hallitusta, käytännössä olematta edes sydämestään kristittyjä olenkaan. Myös osa ihmistä, jotka olivat hoitajia, on kirkkojen johtoryhmissä, ainakin Oulunsalossa, Pudasjärvellä ja menneinä vuosina Kempeleessä.

Kirkossa ollaan oltu vain liian kilttejä, joka on johtanut siihen, että on menty ”hyväksynnän holtittomalle tielle”.

SRK:n "sielunhoito" on sitä, että kaikki uskovaiset pakotetaan saatanalle heittämisen uhalla saapumaan (sielun)hoitokokoukseen ja yleisöstä käsketään seurakunnan eteen ennalta ilmoittamatta joku uskovainen syytettäväksi, nöyryytettäväksi, itketettäväksi, tuhottavaksi ja saatanalle heitettäväksi.** Kysymys oli mäettömyydestä ja usein henkilökohtaisesta vallasta, ei annettu anteeksi, vaikka kuinka sitä anoi. Lähtökohta oli jo heti se, että koko ote oli saatanalla.

Äänestä
  • "Vanhan hyvän ajan" hoitokokoustoimet on otettu siellä uudelleen käyttöön. Julkisia käräjiä pidetään taas ja nuorisoa painostetaan jatkuvasti... mikähän siellä mättää?

    Äänestä

  • kummia jatkuvasti! kirjoitti:

    "Vanhan hyvän ajan" hoitokokoustoimet on otettu siellä uudelleen käyttöön. Julkisia käräjiä pidetään taas ja nuorisoa painostetaan jatkuvasti... mikähän siellä mättää?

    Lappeenrannan siionissa vallitsee kyllä ihana rauha eikä ole mitään tuommosta.

    Äänestä

  • Heikko vl-äiti kirjoitti:

    Lappeenrannan siionissa vallitsee kyllä ihana rauha eikä ole mitään tuommosta.

    Lappeenrannasta en niin tiedä, mutta Espoossa ja Vantaalla kuulemma kuohuu seurakunnan sisällä. Ehkä hieman eri asioista, mutta kummassakin kuohuu. Vantaalla olen kuullut hoitokokouksia pidetyn ainakin vielä muutama vuosi sitten.

    Äänestä

  • Heikko vl-äiti kirjoitti:

    Lappeenrannan siionissa vallitsee kyllä ihana rauha eikä ole mitään tuommosta.

    sillä ne eivät ole yhtäpitäviä suomen kielen kanssa. Hoitokokoukset olivat toinen toistaan rakkaudellisempia (lue: julmempia)...

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Lappeenrannasta en niin tiedä, mutta Espoossa ja Vantaalla kuulemma kuohuu seurakunnan sisällä. Ehkä hieman eri asioista, mutta kummassakin kuohuu. Vantaalla olen kuullut hoitokokouksia pidetyn ainakin vielä muutama vuosi sitten.

    On siis selväsanaisesti käsketty vl:iä vaikenemaan kaikesta negatiivisesta ja valehtelemaan epäuskoisille, että "Siionissa vallitsee rauha"...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitokokouksiin! kirjoitti:

Mitä ev.lut-kirkko pelkää, kun se ei uskalla suutaan avata sen suurimman herätysliikkeen SRK:n muututtua kristillisyydelle vieraaksi, mielivaltaiseksi nöyryyttämisjärjestöksi?

Kirkon diakonin mukaan sielunhoito tarkoittaa sitä, että: "Uskova itse hakee sielunhoidollista apua. Sielunhoitaja menee uskonystävänsä kanssa hänen ongelmiensa syövereihin ja auttaa hänet yhteistyössä sieltä ulos..." Kuulostaako SRK:n hoitokokoukselta? Ei siis todellakaan!

SRK:n "sielunhoito" on sitä, että kaikki uskovaiset pakotetaan saatanalle heittämisen uhalla saapumaan (sielun)hoitokokoukseen ja yleisöstä käsketään seurakunnan eteen ennalta ilmoittamatta joku uskovainen syytettäväksi, nöyryytettäväksi, itketettäväksi, tuhottavaksi ja saatanalle heitettäväksi.

Miksi kirkko salli tämän SRK:n julkilausuman mukaan "siunauksellisen" toiminnan? MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu