Olipas yö!

On se pirua, kun tuo alkomahoolin liikakäyttö vie unet. Heräsin varmaan kolmelta yöllä ja sitten ei enää nukuttukaan. Pää käy ylikierroksilla, ihme ajatuksia vaeltaa sinne tänne.

Muuten en niin hikoillut eikä nykinytkään juuri paikkoja. Voi tietysti tulla vielä tänä yönä. Kyllä sitä pari-kolme yötä vaatii, ennen kuin unirytmi palaa.

Nyt nöyränä poikana selvin päin taas.
4475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aina kun yritän sanoa jotakin kannustavaa täällä jollekulle toiselle. Luettuani näitä kirjoituksia nyt liki kolme kuukautta olen tullut huomaamaan, että olen itse päässyt aika vähällä ja siitä toki olen kiitollinen, mutta oma juomahistoriani tuntuu niin mitättömältä, että jotenkin vain hävettää tulla kirjoittelemaan kannustavia ajatelmia tänne.

Ihan vilpittömästi kuitenkin toivon, että kaikki te, jotka yritätte viinasta eroon, onnistutte siinä jonakin päivänä.

Minulla nyt raittiutta kohta kaksi kuukautta täynnä ja olo niin auvoinen, että ihan tästä olisi muillekin jakaa - en vain tiedä miten?

Äänestä
  • minun raittiuteni on kestänyt yli kolme vuotta, enkä vaihtaisi tätä entiseen elämään. Välillä käyn täällä lukemassa juttuja ja vastailemassa (joskus anonyymisti) sellaisille henkilöille, joita kohtaan tunnen myötätuntoa. Ehkä sitä haluaa jotenkin antaa toivoa ja itseluottamusta ihmisille.

    Kun muistaa omia kännäysaikoja ja niitä karmeita krapuloita, niin vähiten sitä olisi halunnut saarnaamista tai morkkaamista. Se on pidettävä mielessä, vaikka itse olisikin kuivilla tällä hetkellä.

    Äänestä

Voithan ottaa tuon myös siltä kantilta, että olet saanut nauttiakin kunnolla ja sen nautinnon määrä taitaa olla suoraan verrannollinen jälkiseuraamuksiin.

Äänestä
  • ainaskin meikäläisellä rajottuu niihin pariin ekaan päivään, loppuaika on sitten jo epäonnistunutta loiventamista ja tuhnupöhnää. Pelkokin alkaa hiipiä persuuksiin. Tänään mä valvon kyllä suosiolla myöhempään, jos sitten onnistuisi nukkuminenkin aamuun asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yli meni taas kirjoitti:

On se pirua, kun tuo alkomahoolin liikakäyttö vie unet. Heräsin varmaan kolmelta yöllä ja sitten ei enää nukuttukaan. Pää käy ylikierroksilla, ihme ajatuksia vaeltaa sinne tänne.

Muuten en niin hikoillut eikä nykinytkään juuri paikkoja. Voi tietysti tulla vielä tänä yönä. Kyllä sitä pari-kolme yötä vaatii, ennen kuin unirytmi palaa.

Nyt nöyränä poikana selvin päin taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu