Pojalla on ollut jo vuosia jonkinasteisia pakkoajatuksia, mutta ei säännöllisesti. Nyt sanoo, että pakkoajatuksina on oman perheen tappaminen, vaikka ei oikeasti tekisi pahaa kärpäsellekään. Itse ahdistuu näistä ja itkien sanoo, että "äiti ethän usko, että tekisin näin". En tietenkään usko, mutta huolestuttaa kyllä, että mistä nuo johtuvat. Liittyvätkö jotenkin murrosikään vai herkkään ja liian kilttiin luonteeseen? Kyllä poika uskaltaa meille vanhemmille rähjätä ja huutaa, mutta ystävien kesken on liian kiltti ja myöntyväinen. Mitä asialle pitäis tehdä? Poika on muista syistä käynyt neuropsykologilla ja psykologilla ja olen kertonut heille näistä, mutta eivät oikein ottaneet kantaa. Joskus oireilu on myös laskemista esim. "jos en juokse portaita ylös 5 sekunnissa niin kuolen"....
12v. pojan väkivaltaiset pakkoajatukset
Huolesta soikeena
237037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Pojallasi on tekstisi perusteella selvästi pakko-oireinen häiriö. Ihmettelen, ettei psykologi ottanut asiaan kantaa. Asiaan kannattaa puuttua, että häiriö ei pahene.
Monesti kognitiivinen käyttäytymisterapia auttaa, samoin lääkitys, mutta lapsille ei ensisijaisesti tarjota lääkkeitä.
Sertraliini on lääke, jota lääkäri voi määrätä myös lapsille tämän häiriön hoitoon pienemmillä annoksilla katsottuaan sen olevan potilaan edun mukaista. Toivottavasti saatte apua!
Ihan selvästi pakko-oireinen häiriö. Ei mitään hätää. Tuon tyylisen vahingoittamiseen liittyvä pelko tulee yleensä juuri ylikilteille ja tunnollisille ihmisille. Kärsin vuosia moisesta ja kun vihdoin uskaltauduin psykologille, oli kuin hän olisi ottanut miljoonan kilon taakan harteiltani kun vaivoille oli selitys. Olisinpa tajunnut aikaisemmin mennä sinne!
Jaahas, ilmeisesti itse kärsin samasta ainakin nuorempana. Ensimmäinen selkeä oire tuli 5-vuotiaana, kun tein käsilläni kaikenlaisia erilaisia asentoja joita oli pakko käydä aina näyttämässä mutsille keskellä yötä. Tein sen varmaan vajaat kymmenen kertaa peräkkäin, ennenkuin löysin itseni itkemästä sängystä kun en ymmärtänyt mikä siihen ajoi tai mikä siihen pakotti. Myös tuo porras-esimerkki on oikein tuttua, ja siihen päälle monia muita erikoisuuksia. Kivilaattojen saumoihin oli vaikea astua yms.
Näiden perusteella itsekin siis ilmeisesti olen myös samaa sarjaa, ainakin joskus ollut? Tosin juuri toisen vahingoittamisen pelko on edelleenkin ajoittain hyvin vahvana, mutta muuten homma on helpottunut iän myötä.
Todennäköisesti lapsi kokee asian hyvin voimakkaasti, ehkä jopa näkee todella realistisia "näkyjä" asiasta, joita ei pysty hallitsemaan (näin oman kokemuksen pohjalta) tai ymmärtämään. Hyvä juttu kuitenkin on että hän on uskaltanut puhua asiasta. Se on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Minä en puhunut.
Minulla oli 12 vuotiaana juuri samanlaisia väkivaltaisia ajatuksia ja kerroin äidilleni ja isälleni niistä. He varasivat minulle ajan psykologille ja se auttoi mutta jotta pakko-ajatukseni loppuisivat sain tukea myös ystäviltäni ja sukulaisilta. Jos ajatukset alkavat häiritä koulunkäyntiä sekä muita arkisia töitä niin suosittelen hakemaan apua lääkkeistä tai jostain, itse en tiedä lääkkeistä koska en käyttänyt niitä vaikka ajatukseni kiusasivat minua joka tunti, en saanut tuntiakaan rauhaa niiltä.
Olen kysynyt ja kyllä murrosiässä tulee yleisimmin pakko-oireita paineen ja kasvun seurauksena tai jotain. Mutta mistä minä tiedän, olenhan vain 13 vuotias poika joka kärsii pakko-ajatuksista ja huomenna eka koulupäivä ja ylä asteelle olen ekaa kertaa menossa joten jännittää kauheasti... :)
Sydäntäni pisti kun luin viestisi, itse tiedän miltä tämä kaikki tuntuu poikasi näkökulmasta ja voin sanoa että itse raivosin vanhemmilleni vaikkei olisi pitänyt, mutta he onneksi ymmärsivät, joten, koittakaa tekin jaksella ja asettukaa poikanne näkökulmaan ja miettikää mitä itse tekisitte, toivon teille voimia ja koittakaa jaksaa, tämä elämänvaihe on kaikilleperheille yleensä vaikeaa!
(Vaikka mistä se minä tiedän, olenhan vain 13 vuotias poika joka kärsii vieläkin hieman lievemmistä pakko-oireista) :)
Mulla myös ollu tollasia pakko ajatuksia...
esim jonkun lyömisestä...en tiedä miksi...
olen myös nähnyt siitä "mielikuvia"....
kun oikeasti en tekisi sellasta...
ja kävellessä ulkona pakko ajatukset on ollu just sellasia ettei johonkin tiettyyn kohtaan saa astua,tai tapahtuu jotain...
Hei, minulla oli samanlaista että uskoin ajatuksiini liikaa ja pelkäsin asioiden tapahtuvan oikeasti..
Esim liikenteessä jos toivoin onnettomuutta, peruin sen äkkiä jottei mitään tapahtuisi.. Syyllistin itseäni ja häpesin ajatuksiani
Dg psykoottinen depressio
Nuo pojan pakko-ajatukset ovat oireita jostakin. Minulla oli samanlaisia, mutta ne hellittivät vanhemmiten. Pakko-ajatukset kertovat kyllä, että pojan elämässä on jokin pielessä.
OCD-oireet voivat alkaa jo hyvinkin nuorena ja mitä varhaisemmin niihin puututaan/hoidetaan vaikuttaa tulevan elämän laatuun. Hoitamattomana ne pahenevat, mutta kestävät monesti muodossa jo toisessa läpi elämän. Itse olen kärsinyt niistä murrosikäisestä lähtien ja olen nyt jo aikuinen. Hyvällä tahdollakaan niitä ei voi järjellä ymmärtää, mutta stressissä tai ahdistuneena ne lisääntyvät halusi sitä tai ei. Lääkehoito ja keskustelu monesti helpottaa, mutta ei ainakaan minun kohdallani ole sitä täysin parantanut. Apua kannattaa hakea.
Mutta hävettää :(
Ihan todella hävettää...
pakko-oireinen häiriö ja myös aivan samankaltaisia pakkoajatuksia, kuin pojallasi. Pojallasi on selkeästi myös pakko-oireinen häiriö, sen vaikeusasteesta en osaa kirjoittamasi perusteella sanoa, tietysti hänellä saattaa lisäksi olla jotakin muutakin häiriötä tms. Pakko-oireiseen häiriöön kuuluu pakkoajatuksia (obsessiot) ja pakkotoimintoja (kompulsiot), joita ihminen toteuttaa pakkoajatusten ohjaamana. Tämä ei missään nimessä tarkoita kuitenkaan sitä, että jos ihmisellä on pakkoajatuksia väkivallasta, että hän olisi väkivaltainen, vaan päinvastoin. Yleensä "pahat ajatukset" yritetään juuri ns. "mitätöidä" jollakin tietyllä pakkotoiminnolla taikka toisella pakkoajatuksella, tietynlaisilla hyvillä ajatuksilla. Jokaisella nämä pakkoajatukset ja toiminnot ovat tietysti hiukan erilaisia, mutta luonteeltaan saman tyyppisiä. Yleensä näitä pakkoajatuksia ja ylipäätään pakko-oireista häiriötä esiintyy ns. erittäin kilteillä ja tunnollisilla ihmisillä. Itsekin olen aika kiltti, enkä myöskään tekisi pahaa kärpäsellekään. Mulla on ollut pakko-oireita myös lapsesta asti ja nyt niitä on ollut 3 vuotta putkeen ja häiriö on kroonistunut, nyt olen 21v. Olen joutunut koko ikäni kamppailemaan tämän asian kanssa, joten tiedän tarkalleen, mistä puhun. Oireet eivät sinänsä liity murrosikään sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan ikään, mutta toki tietyillä ikäkausilla, joilla ihminen on muutenkin herkempi ja varsinkin kasvuiässä oireet saattavat olla voimakkaampia. Psykologit tuppaavat olemaan aika arkoja ottamaan kantaa tämän tyyppisiin oireisiin, koska ne ylipäätään kuulostavat niin eriskummallisilta ja moni ihminen ei edes uskalla kertoa oireistaan, koska häpeää niitä, eikä vaivaa voi oikeastaan ymmärtää, jos ei ole itse sitä kokenut. Varsinkin kun kyseessä on lapsi, aika huonosti lähdetään tekemään mitään diagnooseja. Mutta siitä olen vakuuttunut, että pakko-oireinen häiriö se on, kuten aikaisemmin sanoin, se ei poissulje sitä, etteikö lisäksi voisi olla jotain muutakin. Tuo laskeminen on myös erittäin yleinen pakko-oireisen häiriön oire, itse lasken lähes koko ajan. Itselläni on sellaisia oireita, että jos esim. harjaan hiuksiani ja vedän harjalla tietyn monta kertaa, pelkään, että sen jälkeen tapahtuu jotain pahaa ja kaikissa muissakin vastaavissa asioissa, en pysty tekemään mitään tietyn monta kertaa. Hiukan olen päässyt k.o. oireesta kun avomiehen kanssa siitä keskustelimme, että esim. 3 ei ole paha numero. Keskustelu auttaa noihin. Kannattaa käydä ihan psykiatrilla kertomassa näistä oireista ja varmistamassa diagnoosi, joillekin ihmisille saattaa olla myös SSRI- lääkityksestä apua, siitä kannattaa myös kysyä psykiatrilta. Tosin kannattaa muistaa, että tämäntyyppiset lääkkeet saattavat olla haitaksi lapsen henkiselle kehitykselle, joten kovin herkästi ei kannata lääkkeitä alkaa syömään, jos tilanne sitten ei ole sellainen, että mistään muusta, esim. keskusteluterapiasta tms. ei ole apua. Lääkityksen pitäisi aina olla ns. viimeinen vaihtoehto, jos lapsesta on kyse. Sinänsä en olisi näiden pakkoajatusten sisällön takia kuitenkaan huolissani, koska tämänsisältöiset ajatukset usein kuuluvat taudinkuvaan, ja ovat pelkästään ajatuksia, ne tulevat väkisin päähän, vaikka ei millään haluaisi. Sen sijaan uskon kyllä, että pojalla on todella raskasta ja pojan jaksamisen kannalta huolesi on aiheellinen. Toivottavasti sait vastauksestani jotain irti ja toivottavasti siitä oli jotain hyötyä. Oikein paljon tsemppiä teille!!
Hän rakastaa teitä ja koska OCDssa on taustalla kontrollin menettämisen pelko ja syyllisyys, hän pelkää tuhoavansa sen, mistä välittää ja mitä pitää tärkeänä.
"Hän rakastaa teitä ja koska OCDssa on taustalla kontrollin menettämisen pelko ja syyllisyys, hän pelkää tuhoavansa sen, mistä välittää ja mitä pitää tärkeänä. "
Aivan totta, pakko-ajatukset iskevät yleensä juuri siihen mikä on kaikkein rakkainta ja tärkeintä
Kyseleekö poikasi esim. joka päivä "äiti ethän usko, että tekisin näin" kysymyksiä? Jos tekee tätä hyvin hyvin hyvin usein, niin se on juuri sitä pakko-toimintoa, jolla hän yrittää helpottaa pakko-ajatuksen tuomaa ahdistusta.
Se, että vastaat siihen "En tietenkään", helpottaa vain hetkellisesti hänen ahdistusta, mutta pidemmällä aikavälillä pahentaa pakko-ajatuksia ja toimintoja. Niin kieroa kuin se onkin. Pakko-toiminnolla yritään helpottaa omaa pakko-ajatunsen tuomaa ahdistusta, mutta sen tekeminen pahentaa ahdistusta ja pakko-toimintojen tarvetta.
Itselläni oli tälläinen ns. kyselypakko ja ohje oli, että lähimmäinen ei saa vastata tavalla, joka helpottaisi minun ahdistusta juuri sillä hetkellä, vaikka raivoan, huudan tai kiljun. Vaikeaa lähimmäiselle, kun haluaisia auttaa toisen pahaa oloa, mutta ei saa sanoa... :(
Tuo vaatii psykiatrista hoitoa. Kannattaa hoidattaa kuntoon asia, ottaa mielenterveystoimistoon yhteyttä. Älä ollenkaan hätäile, tai huolestu, kun alat heti toimimaan, poika saadaan kyllä kuntoon ja pelastettua. Ole vain jämäkkä vaatiessasi pojalle hoitoa.
Tunnistin noista viesteistä itseni ja helpottaa hieman että ei ole yksin ajatustensa ja asioidensa kanssa.
Nuo satuttamis ja pakkoajatukset tulevat kausina, välillä saattaa olla parin kuukauden kausi, että nuo ajatukset ovat koko ajan läsnä ja olen saanut useita paniikkikohtauksia juuri näistä asioista johtuen.
Olen ajatellut mennä juttelemaan psykiatrille mutta aina vaan mietin että "kyllä tämä tästä" ei ole hätää, ja sitten kun on parempi kausi, niin mietin että niitä ei varmaan enää tule, mutta juuri nuo laskuasiat ovat tuttuja, lasken rekkarit ja tavutan niitä, lasken myös tiettyjä tekemisiäni ja toistelen asioita sillä uskon että muuten tapahtuu jotakin pahaa, joskus nuorempana mietin että minussa asui joku "piru" kun tuollaisia asioita mietin, sen olen kyllä aina tiedostanut jollakin tapaa että en ole henkisesti ihan tasapainossa.
Jos joku haluaa meilata tai jutella aiheesta enemmän, niin ilmoittakaa sillä olisin itse enemmän kuin halukas keskustelemaan näistä asioista
Mummelitkin jo postailvat täällä säädyttömästi yhteystietojaan kaiken kansa nähtäville! Hävytöntä! Onneksi ylläpito korjaa roskat pois!
Hasukaa väkivaltaisten pakkoajatusten jatkoa :)
Itselläkin kaikenmaailman tarkistelupakkoja, esim. Ovenkahvat, hanat ja jääkaapin ovet. Myöskin semmoisia pakkoajatuksia, kuten toisten lyöminen tai satuttaminen.
Heippa, nostampas tämän nyt tähän etusivulle koska aihe sen verran ajankohtainen minulle ja varmasti monille muillekkin. Googlella yritin etsiä samantyyppisiä asioita mutten löytänyt kuin tämän.
Itselläni siis samantyyppisiä ajatuksia. Huojentavaa lukea ettei ole ihan yksin näiden asioiden kanssa. Välillä sitä vaan alkaa miettimään että miksi juuri minä koen näin piinaavia ajatuksia.
Tajuun miten tuskastuttavaa toi on. Kun olin poikasi ikäinen mulla oli niiiin samallaiset ajatukset että voisi olla melkein kun äitini kirjoittama :<
Ne asiat.. Luulen että poikasi tajuaa sisimmässään ettei hän niin ikinä teksi, mutta ehkä ne ajatukset ovat jotain mitä eniten pelkää ja hänellä on huono itsetunto ja tuntee jotain tarvetta todistella itselleen että ei en ole paha ihminen..
Ahistavat kasvu olot vaikutti kyl siihen et tuli noita ihme juttuja tuli mulle kun kiusattiin koulussa ja se jatku myös kotona isäpuolesta johtuen..Koulussa olin kulma arka ja semmonen.. Mutta sit kotona ihan oma itteni. ja huono itsetunto ehkä tuli sen kiusauksenkin seurauksena.
Jos itsetunto kasvaa ne pelot vois vähentyä ehkä ja muutenkin jos jollain tavalla osaa sanoa itelleen että "minun ei tarvitse todistella itselleni mitään en ole mikään paha ihminen". Mut jos pelkää ja oikein yrittää että ei saa tulla päähän mitään tälläistä pysykää poissa!!, niin silloin ne juuri tulee. Pitäisi vaan osata kai jotenkin olla niin että "ei mitään välii jos tulee" ja antaa niiden tulla mutta olla vähän niinkun "hällä väliä" eikä välittää.
Ei ollu kovin selkee teksti mulla..
Mut ehkä jotenkin tolleen ite pääsin niistä oireista pois sillon^, mut elämäntilanteetki vaikuttaa. Äitiltä kyselin just tommosia kysymyksiä ja vakuutteluja,.. Ei mun äitikään oikeen ymmärtänyt ja oli niin huolissaan.
Jos on paljon stressii niin niitä oireita voi olla enemmän. Psykiatrilla en sillon käynyt.. Mutta onneksi en. Luulen että ne eivät olisi ymmärtäneet ja pitäneet minua sairaampana kun olin, ja sitten olisi voineet määrätä jotkut lääkkeet (kun niitä niin liian helposti tuputetaan ihmisille) ja minusta ne tekevät vain entistä sekaisemmaksi kun aivojen toimintaa muutetaan kemikaaleilla yms. Mutta ymmärrän että tästä ovat jotkut eri mieltä...
Toivottavasti sun poika pääsis noista ahdistuksista :<
Itelläni ne ajatukset oli just pienenä esim laskemista. Oli hyvät numerot ja pahat numerot. Mitä pitemmälle laskin sen paremmin todistin itselleni että en ole huono tjs.... Mut ei ne numero jutut vaivannu niin paljon kun noi että mitä jos tekisin jotain pahaa jollekkin.. :< että esim "eikai äiti vain saisi syöpää jos ajattelen syöpää( kun olin kuullut että syöpä pahenee jos sitä ajattelee). Sitten Mietin että apua mietinkö minä tahallani syöpää että äitille kävisi jotain" Vaikka tuossa ei ollut mitään perää.
luulen että poikasi tietää sisimmässä että eihän se järjellä ajatellen noin ole, mutta silti pelkää. Voimia.
Oon 13v ja ihmettelen ku tarkistan asioita monta kertaa esim. onko ovi lukossa 10 kertaa ja mihin kohtaan laitan jonku tavaran ja jääkaapin ovea renkkaan että meniköhän se kunnolla kiinni ja monia muita ärsyttäviä juttuja......
Voi sua.. Koita ajatella että "minun ei tarvitse mitään todistaa itselleni, jos olen sen kerran laittanut kiinni se saa riittää, ja jos on jäännyt auki niin ei voi mitään"
Se voi johtuu esim huonosta itsetunnosta tai siitä että oot muuten vain huolehtivainen tai stressaantunut. Ei oo epänormaalia, mutta voihan se itseä rasittaa. Koita rentoutua :)
Nostetaanpa tätä ketjua ylös koska itselläni tästä oli paljon hyötyä. Koittakaa jaksaa hyvät ihmiset sairautenne kanssa!
T: Lapsesta sairastanut, nyt jo liki 40v.
http://www.youtube.com/watch?v=wcMRmUZve7Y&feature=plcp
AÄLKÄÄ LÄÄKITKÖ LAPSIA.ota siltä pois tietokonepelit ja miettikää mitä te harrastatte.lapset on herkkiä ympäristölle.koneet sekoittaa monen herkän aikuisenkin ajatusmaailmaa.Se olisi mun vinkki.katsokaa videoitani niistä voi olla apua.terapiaa tarvii aina mut varokaa lääkehoitoa oikeesti.KARVASTA KOKEMUSTA ON