Minulla on puoliso ja yksi koulukaveri, mutta en ole koskaan kuulunut mihinkään porukkaan. Uskon, että suurin syy siihen on lesbouteni...Olen avoin sen asian suhteen ja monesti ystävyys kuivuu kasaan kun kerron itsestäni. Tuntuu siltä, että vaikka ihmiset tuskin tahallaan syrjivät, he eivät vain löydä kanssani paljonkaan yhteisiä asioita(?) Kritisoin usein yhteiskuntaa ja etenkin sukupuolirooleja. En ole aina niin kovin "sovinnainen". Se varmaan saa jotkut vaivaantumaan. Mutta toisaalta, kuinka voisinkaan olla kritisoimatta, kun näen maailmassa epäoikeudenmukaisuutta? Oma elämäni on ollut raskas ja olen silti selvinnyt siitä. Toivoisin kuitenkin, että olisi ystäviä, jotka olisivat joutuneet näkemään elämän nurjan puolen ja selvinneet kuten minäkin. Uskon, että se muuttaa ihmistä. Ehkä sellaisten ihmisten kanssa voisin olla oma itseni ja silti osa porukkaa. En vain tiedä, mistä sellaisia löytää.
Omana itsenä olemisen hinta
yksinäinen susi
5708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siitä miten mätä maailma on, nehän elää siinä. Kuvittelevat monetkin voivansa hyvin, mitä nyt joistain pikku angsteista, nehän kuuluvat elämään.
Ei ne halua että yhteiskuntaa kritisoidaan, koska sehän tarkoittaa sitä, että joutuu avaamaan silmänsä, kenties tekemään jotain.
Omana itsenään olemisesta on aina maksettava korkeampaa hintaa mitä massan mukana polkemisesta. Umpihankeen hiihtäminen vie enemmän voimia kuin valmiita latuja hiihdellen.
Lesbous varmaan karkoittaa kaikki, toiset lesbot, biit ja heterot. Ei sellaiselle osata sanoa mitään, ei kysyä mitään, kun aina vaan tekee mieli kysyä siitä miten ilmentää omaa seksuaalisuuttaan. Itse olen bi, mutta en hirveesti "genrestäni" huutele.
Jos just heti uuden henkilön tavattuaan alkaa kertoa mitä mieltä on asioista niin hänelle voi tulla helposti semmonen käsitys et tällästäkö tää nyt sitten on aina?
Tai sit et sä haluat vain puhua näistä asioista ja levittää omaa propagandaas etkä sen suurempaa ystävyyttä syventää.
Mut älä kuitenkaan oo hiljaa.
Yhteiskunnan epäkohtiin saa kyl paneutuu.
Siis ethän sinäkään jatkuvasti puhuis näist kyseisist jutuist.
Et kyllä ystävyys suhtees ois varmasti enemmänkin.
Niin, tottahan se on, että jotkut säikähtää sitä jos kerron miten huonosti asiat täällä "suvaitsevaisessa" Suomessa on.En haluaisi itse joutua sitä suvaitsemattomuutta kokemaan, mutta koska valitettavasti joudun, toivoisin tietysti, että ystävät jollain tavalla tajuaisivat, miltä se tuntuu. Toiset ei vaan jaksa kuunnella,ei edes vähän, tai sitten eivät vaan osaa samaistua.Totta on sekin, ettei mun koko elämä ja kaikki jutut ole niin raskaita.Ei tosiaankaan! Mutta enhän toki ole tässä maailmassa sitä varten, että yrittäisin jatkuvasti miellyttää ja viihdyttää toisia ihmisiä, jotta he pitäisivät minusta. Jos haluaisin olla sellainen, niin menisin sirkuskouluun. Usein mun on helpompaa esim. kertoa lesboudestani melko pian kun olen uuden ihmisen tavannut. Joskus on käynyt niin, että kun olen johonkin ihmiseen kiintynyt, niin se onkin sitten kääntänyt selkänsä, kun on kuullut lesboudestani. Se on tosi raskasta ja surullista.Joillekin ihmisille minä lakkaan olemasta persoona. Olen sitten vain pelkkä lesbo.
"propagandalla"?
Olisin iloinen, jos kuuluisin samaan "porukkaan" kuin sinä!
Tekstisi perusteella sain kuvan, että sinulla on arvokasta näkökulmaa asioihin ja intoa taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Uskon, että olisit mielenkiintoista seuraa!
En tiedä minäkään mistä löytäisit etsimiäsi ihmisiä, ehkä jonkinlaisesta järjestötoiminnasta?
Halusin vain tuoda esille positiivisen ajatukseni, minkä viestisi herätti.